Pidä lujasti mastosta kiinni,
nyt tuuli käy vastahan.
Sinihäilyvän harsosi näen
ja tukkasi hulmuavan!
Sun häilyvän harsosi näen
ma lomassa mastojen,
siniviirinä taivaan se liehuu,
ja läikkänä laineiden.
Ma kymmenen vuotta sitten
enskerran sen kohtasin,
oli taistelut suuret, mut suurin
on rakkaus kuitenkin!
Kuningattaren-kadulla silloin
kesäauringon paahteessa
me toisemme kohtasimme
katukäytävän hiekalla.
Väkijoukkohon sitten sa häivyit
ohi suurien kauppojen,
pian vaikeni narina kengän,
ja kahina laahuksen.
Yli hattujen, päivänvarjoin
siniharsosi leijaili,
ja ihmisvirtahan vaipui,
mi pois sen kuljetti.
Ma löysin sen kuitenkin jälleen,
ja mastoni huippuhun
sen nostin aina, kun aloin
ma myrskyssä taistelun.
On häilyvän harsosi sini
yhä vieläkin siintävin,
sama ei, mut iäti sama
se mulle on sittenkin.
Pidä lujasti mastosta kiinni,
vaikk' kuohuja pelkää et.
Me myrskyjä uhmaamme, mutta
on kotona pienoiset!