HERMAN. Kuules, Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Etkö luule, että minä tämän ylennyksen tähden saan paljon
kadehtijoita?
HENRIK. Mitäs herra välittää kadehtijoista? Jos minusta näin olisi
tullut pormestari, niin minä antaisin niille penteleille palttua.
HERMAN. Yhtä seikkaa minä kuitenkin hiukan pelkään, nimittäin noita
pieniä virallisia menoja, sillä turhantarkkuus hallitsee maailmaa, ja
ihmisiin vaikuttavat enemmän pikkuseikat kuin vakavat asiat. Kuluisipa
vain ensimmäinen päivä hyvin, kun minä juhlallisesti astun
raatihuoneeseen, silloin olisin tyytyväinen, sillä mitä vakaviin
toimiin tulee, ne sujuvat minulta kuin sula rasva. Mutta minun pitää
ajatella, kuinka minä kohtelen virkaveljiäni, etten loukkaisi
tavanmukaisia menoja.
HENRIK. Lirun loruja, herra pormestari! Mikään kunnon mies ei sido
itseään semmoisiin menoihin. Jos minä astuisin pormestarina raastupaan,
niin minä puolestani en tekisi muuta kuin ojentaisin raatiherroille
käteni pussattavaksi ja rypistäisin oikein otsaani, niin että he
saisivat tietää, mikä mies minä oikeastaan olen, ja seisomalla ihan
vaiti minä antaisin heidän tuntea, ettei pormestari ole mikään
paistivarpunen eikä pannukakku.
HERMAN. Mutta ajatteles, että minun myöskin on pidettävä puhe
raastuvassa ensimmäisenä päivänä, jolloin astun virkaani. Kyllä minulta
puhe sujuu yhtä hyvin kuin keneltä tahansa tässä kaupungissa, sillä
voisinpa astua saarnastuoliin vaikka jo huomispäivänä. Mutta kun minä
en koskaan ole ollut mukana sellaisessa toimituksessa, niin minä
oikeastaan en tiedä, mitä muodollisuuksia on tapana noudattaa.
HENRIK. Hyvä herra, eihän muut kuin koulumestarit pidä
muodollisuuksista kiinni. Jos minä olisin pormestari, niin minä
puolestani tyytyisin sanomaan hyvin lyhyesti ja pontevasti esimerkiksi
näin: jalot ja viisasneuvoiset raatiherrat, teistä tuntuu ehkä
kummalliselta, että kurja kannunvalaja on pyöräytetty pormesta...
HERMAN. Hyi, hyi, sehän oli huono alku.
HENRIK. Ei, ei se alkaisi sillä lailla. Minä tahtoisin aloittaa puheeni
näin: minä kiitän teitä, jalot ja viisasneuvoiset herrat, siitä
kunniasta, minkä olette tehneet minun kaltaiselleni kurjalle
kannunvalajalle valitessanne hänet pormestariksi.
HERMAN. Aina sinä vedät esiin sen kirotun kannunvalajasi. Sopimaton on
sellainen puhe raastuvassa, jossa minun pitää käyttäytyä ikäänkuin
olisin syntyperäinen pormestari. Jos minä pitäisin sellaisen puheen,
niin joutuisin vain halveksumisen ja pilan esineeksi. Ei, ei, Henrik,
sinusta tulisi huono puhuja. Älköön kukaan lurjus vain sanoko, että
minä olen ollut kannunvalaja. Minä harjoitin vain joutohetkinäni
kannunvalamista, kyllästyttyäni opintoihin.
HENRIK. Älköön myöskään kukaan lurjus sanoko, että minä jonkin aikaa
olen ollut kannunvalajan sällinä.
HERMAN. No, miksi sinä sitten tahdot, että minä puhuisin tuolla
tavalla?
HENRIK. Oi, pikkuisen kärsivällisyyttä. Herra on liian äkkipikainen.
Jos joku pilkkaisi minua siitä, että minä hiljattain olen ollut
kannunvalaja, niin minä sanoisin heille kohteliaalla tavalla, että he
saavat köniinsä. Ja jos minä huomaisin heissä pienimmänkään
naamavirnistyksen, niin minä sanoisin: jalot ja viisasneuvoiset
herrat, luuletteko te houruhatut valinneenne minut pormestariksi
tehdäksenne pilaa minusta. Ja sitten minä kesken puhetta iskisin
nyrkkini kateederiin, niin että he kyllä huomaisivat minun
virkaanastujaispuheestani, ettei minun kanssani sovi leikkiä laskea ja
että he ovat saaneet pormestarin, joka on mies puolestaan. Sillä jos
pormestari heti alussa joutuu alakynteen, niin raati pitää häntä aina
pelkkänä lurjuksena.
HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen
puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.