Monta aikaa sisko, pieni Leena,
Kuumevuotehella sairasteli,
Kaljuksi jo kävi keltatukka,
Kalpeaksi muoto, kaunokaisen;
Monta haavaa raukan kurkun alla
Verta, särynnäistä vuodatteli. --
Oli saapununna maille joulu,
Ihmisille rauhan, riemun päivä,
Meille itkunpäiväksi se muuttui. --
Aattoilta, kello yksitoista;
Söimme silakan ja leipämurun,
Sitten istumahan tulen luokse,
Syliin pyysi päästä pieni Leena.
Iloisena hohti kalpee kasvo;
Hetken tulta kohden katsottuaan:
"Äiti, viekää porstuan päälle maata!"
Sanoi, otti siteen kurkustansa,
Vitkaan katsoi, painoi haavaan jälleen.
Silmä valju väsyi, umpeen vaipui,
Hengen veto kävi harvemmaksi,
Käsi rinnan päällä vavahteli.
Minä luulin hänen nukkuneeksi,
Niin hän iloisalta siinä näytti;
Kerta vielä hehkui kirkas silmä,
Ylös katsoi, sitten sammui taasen. --
"Lapset", virkkoi äiti, "taivahassa,
Luojan luon' on kohta pieni Leena." --
Kuuma kyynel silloin poskipäillä
Välähteli meidän, lapsen kolmen;
Sinis itkimme kun äiti laski
Sänkyyn sylistänsä kylmän vainaan. --
"Kolmen haavan sijaan taivahassa
Lapsosemme kantaa siipeä kahta,
Niillä liitää kohden lapsiparvein,
Siellä näkee veljen, ennen kuolleen,
Vielä siskon, Reeta pienokaisen.
Sinne, toivon, teitä odotetaan
Puutetta ja nälkää kärsimästä --
Pientä siskoanne nälk' ei vaivaa,
Eikä vilu, kalman kolkko polte! --
Mene, poika, luokse isän, lausu:
Avutta hän tulkoon kanssas kotiin,
Elköön vaivatko hän ihmisiä
Pyynnöillämme -- rauhaan pääsi tyttö!"
Pakkaishuuru huoneesemme
Tunki sisään ikkunoista
Rikkeimistä, jäätyneistä.
Hengittäissä huurun suitsu
Välkähteli edessäsi
Hämärissä aaveen lailla,
Huh! -- nyt rientää öiseen ilmaan
Onko kyllin rohkeutta!
Vavahtaahan sydän arka
Huoneessakin liikkuissani? --
Suorin vaatteen puolkuntoisen,
Lippulakin korvilleni,
Ukkovaarin turkkiruoju --
Perintöni vainajalta --
Kurpposkengät rikkinäiset,
Olkitukko pohjallansa.
Jopa aukaisen ma uksen,
Josta huuru talviöinen
Tulvii huoneen perään asti,
Kuin on valkee lammaslauma.
Siunasin ja suljin uksen;
Heittäiden Jumalallani
Aloin käydä talviyössä
Räiskyvässä pakkasessa,
Jommoista vaan harvoin muistan.
Silmä kiiti taivahille
Etsein Luojan istuimia,
Joille hengin huokoaime
Puutteissamme vaiteloiden.
Tähdet välkkyi korkeulla
Sinikantta kirjaellen,
Kuuluit tähtein keskuksena
Kuin on paimen laumassansa.
Askeleeni, joutukatte
Isän luokse! -- pieni sisko
Pois on mennyt tähtein luokse,
Miss' ei suotta kyynel juokse;
Tät' ei uutta isä siellä
Huviksensa tiedä vielä,
Luulee ett' on nälissänsä,
Kivuissansa sisko vielä.
-- Miten mahtaa isä kulta
Iloita kun kuulee multa,
Ett' on sisko taivahassa
Elämässä onnekkaassa!
Kirkkotarha. Pelkäisinkö?
Enhän; usein ennen tästä
Astuskelin huoletonna.
Surman henget hautain luona
Asustaa -- niin mainitahan;
Pahaa jos nuo mulle tekis,
Sisko taivaassa sen näkis,
Puolestani pyytäis Luojaa
Lähettämään mulle suojaa.
-- Kylmä karmii jalkojani,
Parannanpa kulkuani --
Vastaviima hieman jäätää
Valkeaksi poskipäätä;
Hierelenpä käydessäni,
Etten hukkaa lämmintäni
Jantuksessa hieroissani
Jäätyneitä poskiani.
Tääll' on kylmä, lämmin tuolla
Kuun ja tähtiparvein puolla,
Täällä ilta, aamu siellä
Lekottava, heilamoiva,
Eihän ole kuultu vielä
Taivaan päivän laskeavan.
Vielä miekin saanen kerta
Siellä valkeuden maassa,
Joss' on köyhä rikkaan verta,
Asuskella loistavassa,
Lämpymässä kammiossa
Siskon, isän, äidin kanssa,
Kanssa veljein, siskoin toisten --
Tuoss on metsä, marjamaamme,
Joss' oon siskovainaan kanssa
Puolamia poimiskellut.
Huh, kuin tummaa, sudet vainen
Siellä talvin asustavat;
Tohtisinko aidan luokse
Mennä, en, en pääsisikään;
Lunt' ois turkinhelmaan asti,
Enemmän, ois uomilleni.
Oispa hauska koettaa tuota
Josko pääsis astumahan --!
Siunatkoon, kuin mietin vainen
Turhia ja hiljaa kuljen,
Vaikk' on sisko laudan päällä,
Isä tiedotonna täällä.
Täällä? -- oikein, tuli loistaa
Ikkunoista, tuskin enää
Matkaa lienee virstan verran;
Juoksisinpa sinne asti -- --
Suksittaisin, jos ois sukset,
Tuosta pitkin aitooviertä -- --
Talolle niin viimein pääsen,
Sisään astun huurun myötä.
Tuli lekkui kulmakkeessa
Korkealle, torniin asti,
Koko huoneen kirkastaen.
Väki juhlavaatteissansa
Vuotti kunnon illallista,
Jota pöytään laadittihin.
"Oisko aikaa olla täällä
Kenties saisin tähtehiä" --
Tuumasin, vaan kohta keksin
Isän ovipenkin päässä.
Kyynäspäät oli polvillansa,
Otsa vasten kämmeniä,
Lakin lippu silmäin eessä
Etten nähnyt muotoansa.
Luokse hiivin hiljaksensa,
Lausuin samoin asiani.
Otsa kirkastui jo isän,
Ylös nousi, lausui vainen:
"Kiitos Herran! rauha maassa
Olkoon kuin on taivahassa!" --
Lähdimme niin talvisäähän.