Ny onkin Kallell tulin oikke hiki päähä ja hää sanos ett:
»Kylläpä tää vast on preivi ja viirell pennill saa tämmöst toime.»
Sitt hää hakke rahakukkaros esill ja hakke siält kaikken kirkkama
hoppjamarka ja kyssy:
»Kukas teitist viä tää Almall ja mää piränkin tään preivi, täst saaki
hyvä järjestyst.»
»Mutte mää kumminka su markkatas Almall viä», sanos Lempi.
»Em mää kans», sanos Hilma.
Mutt Kustaava otta markan pöörält, sitto se nestuukin kulma ja sano:
»Kyll mää viä. Kyll hää ny märkä enne otta ku viispenni.»
Ny Leena tua teet pööräll, mutt hää o niin prottelaise näköne ett.
»Mihe se pöllö ny mahro menn, kunne see jo takas tul.»
Kaikk juava' sitt teet ja korppu. Sitt kiitetä vaa ja sanota hyväst.
Ny' faar lehte kans peräs kömppimä.
»Mennä ny viakkast», sano Mari, »ette toi fröttinkippa saa meitti kii.»
Faar tule peräs ja keimises o juur simmone nuatt ku Alma sanos ett
»fröttinkippa, fröttinkippa, kuuh kaah, kuuh kaah.»
Kesktalo väki kerkki ny jo oman tuppa.
»Kylläpäs te' siäll ny oli», sanos ämänt, »kun kell o ny jo ykstoist.
Mahrok siäll enä seinäkkä ehjäks jäärä.»
»Ei siäll mittä sentä vahinkko tehty, mutt ol niin taitamattoma lysti»,
sanos Mari.
»Mitäs, kyll sull ain sillo lyst on ku o oikken pal poik-klossei. No ei
mittä muut sitt vaan ku syäkkä mitä tee löörä ja laittaka itten maat.
Mää olen toimittan sill tappa, ett kaikk ehtoaskare on teht.» Sitt
ämänt mene kamarisas ja lopuks muukki menevä maat ja nukkuva' kello
kuutte' saakk.
* * * * *
Sitt alkka samall tavall taas kesmäspyhä, nousta ylös, tälletän
kaffepann kraakku ja mennän pihatto ja talli, ei mittän töit viäl otet
framill ku ne' tavalise askare vaan tehrä.
Ku sitt, kaikk ova' tulle aamuaskareistas, nii he syävä' suurust,
istuva' penkill ja ruppeva muistelema sitä eilist jouliltta. Alma tule
kamarist tuppa ja kysys:
»Olik teitill lysti? Mitäs Iittar sanos kunne mää tullukka?»
»Kyll hä vähän parkus pihistel enssi, mutt ku mee lohruti ett kyll sull
himmeläntevo-aik viäl o, nyy vast o joul alus.»
Sitt Kustaava otta se marka siält nestuukin kulmast, sano Almat: »katos
vähä kirkas hoppjamarkk. Alma katto sitä sitt, mutte hän ymmär mitä
vaste sitä henell näytetä.
»Naapurin Kalle lähett tää sull siit kaunist preivist.»
»Mist preivist, em mää henell mittän preivi ol antanu.»
»Ei, mutt katos siit preivist, ku sä joulpeevän kirjoti.»
»No ei siit piräs kenenkän tiätämä», sanos Alma, »em mää ol' sitä
sanonu yhrellekä ihmisell. Ja Kaapo taas ei ol' sitä kenellekä
näyttäny.»
»Ei olekka», sanos Kustava, »mutt se otetti eile ehto väkisi ja luvetti
enssi ja nyy se o naapurin Kallen poviprakkalis.»
»Onk se tosi kans, Lempi?»
»Kyll se tosi o ett he' se väkisi oti, kyll se Kallell ny o.»
Ny Alma ruppe parkuma oikke isoll äänell ja sano: »Kyll te' sentä ole
vähä hävyttömä.»
Alma parkku sitt vaa niät ett oikke ruppe niiskuttama ja sano: »Pitäkä
markkas, em mä ol' sitä myymist vasten kirjottanukka.» »Nii mutt raha
erest sää niit kumminkin kirjotteles», sano Lempi, »ja olek sä Kaapolt
viäl mahtanu' palkkatas saarakka.»
»No ei henell ny mittä raha ollukka, mutt sitt hä lupas maksa' ku hän
pesti otta.»
Sitt kaikk ruppeva vähä naurama ja sanova:
»Ohoh, sitt vast, syksyll hä vast pesti otta ja ny o joul.»
»Ja mitä vasten Kalle se sitt ott?» kysys Alma.
»No hä ott se ikä malliks», sano Kustaava. Alma lakka jo vähän
parkumast ja tule ikä vähän kiukkusemmaks.
»Ku hään kehta simmost jutellakki, ku hää o iso talonpoik ja keiny'
simmost fiini koulu, simmost Julkusen koulu ja mää olen keiny vaa
Sunmannin koulu.»
Sitt Alma huakka nii syvä ja sano:
»Pitäkä markkas, em mää vaa siit hual. Ja voi, voi, piräs sunki
Lempi sen tiätämän, ku sää ole juur saman koulun keiny' ku määki, ja
opettaja ain vaarotteli ette saa varasta, ei valhetella, ei saa toisten
preivejäkä avata.»
»No olek sää ny hull tai meinak sä tull, em mää sitä ny avanu», sanos
Lempi.
»Jaa mutt sää oles ollu yksis konsteis, kosk see kerran Kallell o».
Ny tule isänt tuppa ja sano ett:
»Mikä tääll ny on kun te' tääll niin tavatont äänt pirä?»
»Ei mittä erityist sentä», sano Kustaava.
Alma peittä ittes nii ette isänt vaa huomasis, ett hää on parkunu ja
mene niin kaarettaen pois.
* * * * *
»Ny on pualpeeväse aik ja sitt kun päästä syämäst, nii mennänki sitt
vähä sassi Markull, siäll onkin tansi», sanos Mari.
Isänt tule kamarist, hää huama, ett he' taas ruppeva ikä johonkis kylä
lehtemä. Nii isänt kyssy:
»Meneks te' taas johonkis pois?»
»Kyll meitti Markull on kesketty, mutte mää sitt tiär», sanos Lempi.
»No kyll tee oman kylä ny sentä mennä saa, mutt muistaka ette tee tonn
Jokikaustall men.»
Sitt he' taas lehtevä menemä yhres troikas niinko eilenki.
»Mutt Marku väki varoti nii ett Alma kans feli oteta», sano Kustaava
sillo.
»Varottakko vaa, mutte mää pääst sentä Almat», sanos ämänt. »Mihe
mää tääll sitt noitten piänte lasten kans jouru ja jos sattu viäl
viaraitakin tulema.»
»Ja em mää meniskä simmoste hulluje joukko», sanos Alma, »viäs sää
Kustaava se markk vaa sinn naapurin Kallell, kyll hää ainaki sinn tule.»
Kustaava ruppe taas solmima markka nestuukin kulma, simmottin ku hää
sen tuanukki ol.
Ny he' tuleva Markun pakall sitt ja siäll soi harmonikk niin korjast
sisäll. Mari mennä flatkutta koht ensmäsen polka yksinäs pitkin tuvan
permantto. Marku ämänt huama sitt koht ett Alma on pois ja sano:
»Voi houru, eks Alma nyykän päästetty ja ei hää eilä Juhanillaka ollu.».
»Jaa mää oli joo niin ilonen ku mää meinasi, ett mää saa Alman kansan
praakkaman kun toise' tanssava», meinas isänt.
Ny juaran kaffe' taas samalaisest suurest »mustast Kaisast» ku eilä
ehtonki.
»Niin tälläkän poja' korppu joukko vaa, meill o vaan tämmöst kuiva
joulu, kunne meill pruukat viina.»
Ku sitt on kaffe juattu, ruppeva' kaikk tanssama. Flikakki menevä'
toise yksinäs vaan puutten tähre, kunne ol' poikki.
Ny ruppe porsto sitt taas niin kovin kolisema. Ruppe tulema joulämmi
ja tuleki vähä kaunei. Nee o vaatetettu muutama niin kovi fiiniks,
valkose' paira yll, käsivarre' paljan, mutt sitt tule simmossikin
päräs, ku on simmose' kässä' seljäs, on tunkettu olkki sisäll niin palj
kun taki all o saattu mahtuma. Ne on taas niit samoi Jokikaustalaissi,
mutt o viäl Piintläst ja Ammakoltaki.
»No tanssakka ny vaa», sano Marku ämänt, ku hä istu siäll penkill isänä
viäres ja o nii ilone.
»Mitäs mä täsä ny oikke ensmäseks soita?» sano pelmann.
»No ann' tulla ny vaikk sitä tynskä polkka.» Pelmanni ruppeki vetämä ja
hyräle sama nuatti.
»Niin minä laulan aina, aina,
Ett kuustoista kraatari leiviskän paina,
Siin oli neulat, langat ja muut,
Prässirauta, sakset ja kyynäräpuu.»
Ny' pela pelmann »Kaistaniämen polkka»;
»Kuin minä olsin sepän poika,
Takoisin helluni raurasta,
Ette mun tarttisi kiinen pittä
Tään kylän flikkojen kaulasta.
Ette mun j.n.e.»
Sitt pela pelmann »suutari sukku»;
»Suus kii suutari,
Kraatari on parempi;
Suutari o sure sukku,
Ja kraatari o flikkojen tuttu.»
Sitt tul simmost »masuska»:
»Rampriiti ta raia
Rampta riiti ramppa riiti
Rampta riiti riitita raia.»
Ny' pelman soitta »mustalaist»:
»Huus vii alula lei,
Huu vii lii vaasa la lei.
Ei minä sitä ansa la lei,
Simsalalei, sina malakia
Kruutten tai.
Jaks temppeli, hos koli kot,
Ei minä sitä vaasalei,
Simsalalei, sinä malakia
Kruutten tai.»
Ja sitt soitettin »kuppari» viäl:
»Kuppari hyppäs jauho' tuaksus,
Palja' kauna' pussi jäi.»
Ja sitt ol tiätyst »valsi» ain joukos:
»Haitu viatu, haitu viatu,
Vanhan Vilkin poika.
Tietarlate tietarlate
Juhani-faari valsi.»
Nii ja sitt se »purppuri», se oi se päätans, ku sillon tansatti,
ku palj väkke yhres ol. Ja sitt mentti pareerinki [Vastaa nykyajan
»rosvosta».] ja lauletti:
»Ystävän mun petti
Ja jätti mu yksi olema.
Mun toista täyty etsi,
Ei auta yksi olema.»
Ämänt käske pelmanni ny' seisattama ja kaikki sitt tuleman kaffell.
Kaikk juavakkin kaffes pia ett taas vaan tanssaman päästä, see on
pääasja.
Mutt sitt lähtevä' pia joulämmä' taas pois, ette jää muu' ku oma'
kyläläise.
Ny' tule Hakala Leena ja sano:
»Hyvä ehtot. Ompa tääl ollu aika viti.»
Sitt hän katto Kesktalo flikkajen puale ja sano:
»Kas kun teekki ole' tänn päästetty. Mutt misäs Alma o?»
»No voi houru», huutta ämänt siält pöörän takka, »mee olenki niin kovi
hänt kaivann. Menkkäs tee Hakala Leena sen Kesktalo ämänän kans vähän
platisema.»
»Jaa'a, nii mä menenki ja päästä se orporaukan pois orjurest.»
Pia Hakala Leena kerkkikin Kesktalo ja sano:
»Hyvä ehtot.»
»Antako», sano ämänt.
»Voi, voi, mää teinki hukka reisu, mull olsis ollu' teitin kansann vähä
simmost salalist platisemist, mutt kun toi flikk on kans koto.»
»Se ol oikke hyvä ett tee' tuli», sanos ämänt, »menkkö flikk Markull,
siäll toisekki ova. Vaikke hän tosa sitt niin kuutelekka korva
lokkelas, mitä iso ihmise jutteleva.»
Sitt Hakala Leena vilkase vähä simmotti salapitte Alman puale, ett
hää ymmärtä lehte. Alma mene nii ett kanna' krapiseva, ei hää yhtikäs
muistakka ett naapurin Kalle siäll kans o.
»Hyvä ehtot», sano koht sen päräst simmonen piän ään Marku ove suus.
»No ehtot ehtot», huutta Marku isänt. »Tul' tänn'perän puall ny vaa»,
sano ämänt.
»Ei mutt tul' tänn mu viäresän vaan, tänn' pöörän taa mun kansan
platisema», sano isänt taas.
Sitt Alma mene sinn' kans juur isänä viäre istuma.
»Tuas Manta Almall kaffet ja oikken palj piparkakui.»
Manta tua sitt ja Alma ruppe kaffett juama.
»Syä ny niin palj ku sä lope», sano isänt, »aja lopu' kaikk
prakkalisas.»
»Ei simmost saa tehrä», sano Alma, »ek tee muist, kun kerra häis
isänt sano leikkispitte: 'Syäkkä syäkkä, hyvä viara, mutt älkkä vaan
prakkalisas ajako.' Mutt viara otikki se oikken toreks ja lakasi' keske
syämäst.»
»Nii mutt ei sunkka sää ny' siit senttä paha tykäny», sanos isänt sihe.
Naapurin Kalle hiissa ny itteäs penkki pitki sinn' päin ku Alma o. Alma
huama se hyvi, mutte hää ol ollenka huomavannas. Sitt Kalle sano:
»Kyll se Alma sitt kans joksikki herkäst suuttu, mee olenki sitt niin
kovas riiras.»
»Mitä mee' sitt mittä riiras ole, ek sää ol' saanu markkatas takas jo?»
»Kyll mä se sai, mutt mää pyyräsi, jos sää annasi mull antteks kans.»
»Pyyr' trenkiltäs antteks, sill sä pahaki oles tehny. Ja valla
fosseuttas sää se marka mull annokki. Kun teill tule joku ryppynen
kerjäläine ja pyyttä viit penniki, ni sanotan koht vaa ett tehkän tyät.
Ei raskit markka ketten pistä. Mä ole meinannu munt kertta, ett ku sää
tules noi vanhaks ja täriseväiseks, nii saa nähr kuin palj sää sillon
tees tyät. Es sä nyykän niin palj tyät tee, vaikk sä oles niin punanen
ku lohi. Jos mä viäl sull se viimesen toture sano, nii es sää olsis
mull sitä markka raskin antta, jolle... jolle mää ols... jolle mää
ols...»
»... Lempi sisar vai», sano Marku ämänt.
»Nii oikke», sano Alma.
Ny Lempi ruppe ikä simmotti vähä vihastuma ja koitta silmiäs vilkutella
Kallen puale. Sitt Kalle ymmärtä, ett on paras, ett hä lehte pois vaa
ja jättä Alma silläs.
Sitt ämänt muista taas sihe ja sano:
»Voi houru senttän, kun toi Alma o mukava. Ku mää muistan ku meill ol
ensmäsen kerra lukuse, nii se ol sitt niin piän, ette see esliinaka
ollu jos kortteli pitk.»
»Jaa'a», sanos isänt, »mutt vastas pappi vaa niinkun poik, ett iso
ihmise' sai häppe. Siilonkin ku Nyyper alkas kysymä miästen pualt. Nii,
muistaks sää Alma ite' sitä, mitä se ol ku hää sult sillon kysys?»
»Kyll mää se muista, see ol simmotti ett: 'Tarvittemmeko mee Uuren
Testamenti aikan laki? nii sitt mää sanosi ett 'tarvittemme', ku se
Nyyper kääns ittes korkkos pääll oikke ympärs ja läks tulema sinn'
toisse syrjä sali ja sanos: 'Mitä?'»
Ny jatka ämänt taas:
»Ja sitt hä ott toi flika otast kii ja sanos: 'Vast vaa laps, kyll se
oikke ol.»
»Jaa», huutta Manta siält uunin penkilt, »ja sitt se kirkkherr pit nii
nätin puhen päräs, em mää muist oikke mitä se ol, mut lapsi ja imettäji
se kumminkin kovin kehus.»
»Voi, voi», sano Alma, »Manta o ymmärtäny' sen kaikk valla vääri,
kirkkherr sanos simmotti juur ett laste ja imeväiste suust sää oles
kiitokse valmistanu.»
Manta sanos sitt:
»Niin tais se simmottinki oll, em mää niin pitkäll asjoi muist.»
Ämänt huutta siin samas Mantall pöörän takka, ett:
»Tua' sää teeprikk, Manta, tänn ny vaa ja täll oikke muntta lai'
piparkakui.»
»Kyll mää tua joka seittemät lai», meina Manta.
»Jaa», sano isänt, »Alma saaki otta' kaikke ensmäseks ja ny ota mää.»
Sitt tuleva vaa jokane ain järjestäs.
»No voi houru», sano ämänt, »ottaka ny flika vaan korppu oikken paljo.»
Sitt ku isänt huama, ett kaikk ova ottane joo, nii hän kuiska Alman
korva ja sanos:
»Annas Alma tänn prakkalnestuukkis.»
»Ei mull olekkan prakkalnestuukki», sano Alma, »mutt pyhkikä mu
esliinasan.»
Isänä suu o nii naurus ja hän tuinase ämänttä vähän kylkke.
»No ann esliinas sitt», sano isänt.
»Voi houru», sano ämänt sitt, »älä ann esliinatas räkästä.»
Alma sitt kuiska ämänän korva:
»Ei sill mittä väli ol, kyll mää pese see huame.»
Mutte isänt pyhikkä sihe nänätäs, vaa lavitta se levjäks pööräll. Sitt
hee ruppeva molema yksis neuvois ajaman prikalt niit piparkakui sihe,
ja kuhe luuleva ett siin o niin palj, ette ne kulma enä solmu sovi, nii
sitt sano isänt:
»Ei suu esliinas oi nyykä muut kun korttelin pitk ku sihe mene nii
vähä.»
Se knyytt tälletä sitt Alma helma ja käsketä viämän koti.
»Kiitoksi paljo», sano Alma, »mutt kenell mä se anna.»
»Ei kellä, mutt pirä ite ja syä' kaikk», sano isänt.
»Nof kova mä syän kaikk ite, mutt noi' pehmuse mä anna Matill». sanos
Alma.
»No tee ny' sitt niinkö sä ite' tykkä, mutt sun ne kumminkin kaikk ova.»
Sitt naapurin Kalle on kuljettanu' se marka isännäll, ja isänt on
tälläny' se sinn' knyytti, mutte Alma tiär' siit sitt mittä.
Ny Alma kiittä sitt, otta korppknyyttis kettesäs ja sano ett:
»Lähretä ny' koti sitt jo, kosk kell on kymmene.» Ja nii he lehtevä'
sitt kaikk yhres troikas.
Sitt ku he tuliva' kotti, nii Mari sanos:
»Jaa'a, ny ei mee' tartt ruakka ei juama, mutt vaatte' pois vaa ja
sänkky.»
»Niin kyll ny' piräs uni jo maistama», sanos Matt, »ku o melkkjäst
puale yähö siäll trontotettu.»
Ja nii he sitt nukkuva, yks toises pärä. Almakin tällä korpknyyttins
Matin kaappi ja mene maat.
* * * * *
Sitt taas, ku he seurava aamun, sinä joulu viimespyhän, nouseva' kell
kuure ajos, nii he ruppeva jokanen taas niihin tavalissi hommisas, ja
Almakin tule taas kamarist tuppa ja muista ett hää lupas Matill antta'
kylänkakku ja nii hä viäkin knyyttis tuvan pööräll ja ava esliias
solmust. Hä meina ruveta reknaman kuin palj niit o, ja ku hä niit siin
hajottele, nii hää huamaki, ett siäll onkin taas simmone samalaine
hoppjamarkk ku se Naapurin Kallenki markk. Hä otta sen kettesäs ja
katto sitä vähä nuukami, ja sitt hää huutta oikken kovall äänell ett:
»Tää o se sama markk, ett täsä on kans simmonen pikkane lovi syrjäs»,
ja ny hän päättele ett ku ensmänen kerjäläinen tule ovest sisäll nii
hä antta se sill. Sillo oliki simmone aik ette yhtän peevä kulunu
ette keiny' kerjäläissi. Ja ei kauvan kestänykkän ku ove suus seisos
niin piän ryppyposkine äij ja pyys jonkun penni raha. Sitt isänt ott
kukkaros ja anno 25 penni, mutt samas hää ol se äijä niin tuntevannas.
Hän kysys:
»Eikös tee ol tualt Vaskjon pualest simmone Flinkki, see Lotta isä, ku
menne vuan naapurin piikan ol?»
»Sama sama, isänt kult ja sentähre mää olenki juur tämmötti appu
hakemas ku Lotta o niin kippjä ja tarvittis osta jottan troppi.»
»Vai nii», sano isänt, »kyll kipuki vaan tule pia ja niin punaposkine
flikk ku se ol. Onk hää jo kauvanki sairastanu?»
»Kyll hää jo ol pari viikko simmone jalkuren kippjä, mutt Tapaninpeevä
ehto hän tul sitt juur kuitti ja hourisiki niät.»
Sill'aikka ku isänt siin o hääränny' kerjäläisen kans, nii Alma onkin
pannu ne' paperpussi' ku henen knyytisäs oli, ja se markk on pivon
pohjas, ja sitt hä mene sinn ovesuuhu se äijän tykö ja sanos:
»Kosk tee ole Lottan pappa, nii mää annan teili tää marka, ostaka sill
mikstuura ja hokmannin troppi sekasi ja täsä pussis on tämmössi piäni
joulleippi, viäkkä nää' kans henell.»
»No voi Jumal armattakkon tota last», sano äij ja ruppe niiskuttama ja
parkuma.
Sitt hä ott lakkis muurin trappult ja läks pois. Ei Alma puhu yhtikäs
mittä, mutt hä ajattele senttä ittekses:
»Mahroks se ollakka mikkä lait raha, ku se toi äijänkin parkuman
tälläs.»
Vähä ajan päräst tul naapuri Leena hakeman kärityst. Ämänt käske Leena
istuma ja ruppe henell kaffe keittämä. Hee jutteleva' siin sitt yht ja
toist Leenan kans. Mutt sitt ämänt sanos:
»Tämmötti joulaikan käy niit kerjäläissi niin kovin paljo.»
»Nii, sanokas muut», sano Leena, »meilläki ol äskö juur simmone vaivane
rättäkitti.»
»Ek sää sitä tuntenu?» sanos ämänt.
»Ei, mutt kyll mää luule, ett se ol jotta meijän Kaapo sukulaissi, kosk
Kaapo näytt nii suruliselt ja men ja pyys isänält palkkatas ulos koko
marka ja sitt hä näkys see sill äijäll antavas.»
Kustaava tuini tommott kyynäspääläs ämäntä kylkke ja sano:
»Älkkä sanoka, älkkä sanoka.»
Ei ämänt sitt sanonukka, mutt kun tälläs Leenall vaan kärityst tuappi
ja Leena sanos »hyväst» ja läks.
Alma oi koko ajan kuutellu ämänän keskustelu Leenan kans. Lempi ja
Hilma oliva' kamaris ja neulosi' siäll jotta. Sitt Alma men kamari ja
ol niin tavattoma ilose näköne ja sanos Lempit:
»Tiäräk tee ett mää ole sitt ilone naapurin Kallen pääll ja sun pääll
ja kaikkitten pääll, ja kyll se vaan totten kei, ett kun kyynelin
kylvetä, nii iloll niitetä.»
Sitt Alma mene tuppan taas ja o sitt nii ilose näköne, ja Hilma ja
Lempi ompeleva vaa, mutt hee ruppeva funterama ett mitä merkilist siäll
tuvass o mahtanut tapattu, ku Alma noi iloseks o muuttun. Mutt siin
samas tule naapurin tytär, se Iittar, talo ja tule suarastas flikkajen
tykö sinn' kamari. Henell on kaks kuuma nisust kakku ja hän plotta nee'
pööräll ja sano:
»Siin o lämmyst leippä.»
»No kiitoksi paljo vaa», sanos Lempi, »mutt mitäs teitill ny' taas
muuten kuulu.»
Sitt Iittar lyä kessiäs yhte ja ruppe naura hörköttämä oikke isoll
äänell. »Me ole sitt nauranu ja pitittäny meijän Kallet koko peevän, ku
hä ol tälläny uure jakkus poviplakkari sen preivi, ja kun Kaapoll ol
sillo juur piparkakku suus, ku hä sen preivi suuhusas likist ja sitt se
preiv oi ruvenu' simmosell piparkakun haisema ja hiire oli nakertanu'
sen preivin kaikk piäniks kappaliks ja oli räpiny' sen Kalle vanhan
puariverkase jaku siit plakkarin kohralt.»
»Älä ny erinomassi juttel», sanos Lempi, »mitäs Kallu sitt sanos?»
»On kironn ja kiukutellu' koko peevä ja mee ole naurane ja pitittäne.»
Ny Alma on kuutellu tätä kaikke. Kyll henenki miäles on ikä vähä hyvä,
ett hä ajattele:
»Kukas keske varastaman toisen preivi.»
Mutt sitt hä sano naapuri Iittari ku hä siin naura nii kovi:
»Älä toise vahinkost ilotte.»
Ny ova' sitt pyhä' kaikk menne ja tulla joularkkjoill. Nii isänt sano:
»Ny' te' saa' tehr omi' töitäs, jos teitti halutta, ei talon töit tartt
tehr mutt ku ne' tavalise askare vaa.»
»Nii», sano ämänt sihe sitt, »parsika ny sukkian ja paikakka vaattejas.
Sääkis Mari oles niin kritulaine, ett toinen krekkal lyä toist korvall.»
Hessu sano sitt:
»Mutte Mari oss neulan kans mittän tehr, mutt hän pruukka solmi'
krekkala yhte.»
»No hän tekke sitt, niinkö mää olen kuulnu», sano Lempi, »ett enne
mailmas, oi yhres talos kol flikka ja yks pruukas solmi' krekkalas yhte
ja toinen paikkas, mutt kolmas anno oll krekkalaine vaa, ja ku hent
jottan kajotti nii hää vast, ette läpi päin, ei koska rikkikän kulu.
Nii meijä Mari taitta olla sitt yks niist flikoist.»
»Ja em mä nyttenkä vaa mittä viit tehr», sano sihe Mari.
Ku hee' siin ny' sitt istuva' kaikk toto ympärs ja ova' saane luppa
käyttä aikas niinkö ite' tahtova, nii ei he mihinkän tyähön pyst, he
ova vaa viäl simmoses joulhumus. Hessu huutta nyy uunin päält ett:
»Kuulek te flika, mihis uurevuareaatton kuvi valama mennä?»
»Sanos muut kun tosi, ett mihis mennänkä», vasta Kustaava sihe. Isänt
istu ny kans siin ja lämmyttä selkkätäs valkkja valos. Hää sano sihe
sitt:
»No kun tee ny nii ole ollu viaras jo täsä kahren puale naapuris, nii
eikös tee ny' kans kesk vuarostas heitti meill, ett vuaro viaras käyrä
ja harvo hyvi syärä.»
»Ketä mee' sitt keskisisi?» sano Lempi.
»No näitte molemitte naapuritte flika ny vaa.»
»Nii no, tälletä simmoseks sitt», sano Lempi.
Mari räjäyttä sitt ett:
»Ei sunkkan täsä sitt viititäs paljast flikkajen kans kuvi vala.»
Sitt Hessu sano:
»Niin poikki valama ja Marist tehrän tinakauha.»
Nii ja simmoseks se ny' päätetä ett meill ny ruveta uurevuareaatton
kuvi valama. Mutt Juss sano siilo viäl sihe ett:
»Muistaka see, ette tee mun pöksystän vaan knapei ota.»
»Onkos joskus sitt simmot teht?» sano isänt.
»No menne vuan tehtin simmott kunne tina mistä saattu, ja Mari ol
ottanu joka ainovast pöksyst kaikk knapi' pois.»
»Katos rakkare», sanos isänt, »hää see mun tinatuappinki ol vissin
kassa hakanu, kutte siit kukkan tiätäny' kuka see ol rikkonu.»
Mutte Mari puhu yhtikäs mittä, o vaa niinkö ei hän kuuliska mittä.
»Jaa mutt oikken tottaki vaa, mistäs tänä vuanaki vaan taas tina saara,
ei ol yhtikäs mittä», sanos Lempi.
»Etteks te voi sitt kans huntera vähä etteskesi, ku menne vuannakin
koko tinatuapp hakatti ja sulatetti nii jos sitt ol kenen tyä hyväs.»
Sitt Mari tuinase vähä Kustaavat ja sano ett:
»Ol ny vaa hilja.»
»No tohon tuhva joukko se tinakasa jätetti, kukas see sitt mahro
korjat? Muistaks tee Matt?» sanos Lempi, »mihe se tost joutus?»
»Kysykä silt ku ain pruukka ruakottomatten kalu' korjat», sano Matt
sitt. Isänt huutta sillo:
»Alma, tules tuppa vähä.» Alma tule sitt kamari ove rakko ja kyssy:
»Mikäs ny o sitt?»
»Korjasikkos sää se mennevuatisen tinakasa?»
»Juu, se o vintkamari laes, siäll vanhas kärikapas», sanos Alma.
»No hyvä o», sano Lempi sitt, »kyll se siält saara sitt kun tarvita.»
* * * * *
Ku se uurevuareaatto sitt tul, tuliva naapuri nuar väki molemilt
pualilt, flika oli' keskety, mutt Mari ol pitäny hualt siit ett poja'
kans oli' tullu' kesketyks. Alma ol tuanu jo tinakokkare' siält
kärikapast ja Hessu hak uunin päält tinakauha ja nii ruvetti sitt kuvi
valama.
Hessu valo ny ens Jussi nimell. Kun tina oi sulanu, nii hän kaas se
rautasse vesikuppi. Mari pist koht ketes sinn vesikuppi ja huus:
»Voi voi, täsä o ämmäkkin kahren puale.»
»Ja ny valeta mull», sanos Mari.
»No orotas ny», sanos isänt, »orotetta ny ett faar kerkki, selitettä
ens mitä se tiättä.»
»Senkin tööthutkar, ei sunkka hää sillon kerkk ku hänt tarvita», sanos
Mari.
Mutt siin samas faar tule senttä.
»Tulkka istuma ny vaan tänn' toto viäre, teitill on tääll tyä jo
orottamas», sanos isänt.
Faar istus tualill toto ette, pan lakis viäre ja sanos:
»Täytys otta laki mukka jos tarvita.»
Mari ott tinakokkare ja meinas sill faari nokka lyärä ja sanos:
»Selittäkkä toi ny vaa, ett mää saan kans vala.»
Faar otta kuvan kettesäs, kattele sitä ja kääntele joka pualell ja sitt
hä sano ett:
»Mina ymmärä se simmoseks, ett Jussi all makka simmonen ku varasta
henen pöksystäs knapi' pois ja näyttä vähä silt niinkö se pakkais
varastama jotta muutaki», selittä faar, »ja mä neuvo su Juss ett sä
kato' pärä vaa.»
»Jaaha, kyll mää ymmärä», sanos Juss.
Ny' tälletä uurestas tina sulama ja Hessu kaatta taas. Meinata ett
keneläs ny valeta, mutt ku Mari o nii hätäne, nii meinata ett valeta
henell ny. Mari antta sen kuva faarill sitt taas ja sano:
»Ett sanokan pia nyy.»
Faar otta kuvan kettesäs ja kattele sitä joka pualelt. Hä sano:
»Jaa, ei mina ny oikken tiär mutt näyttä silt, niinkö ei tää jouruis
koska naimissi, mutt viis kakara sill näkky tulevas ja kaikk ova ryssän
tekko. Ja näyttä silt niinko räkä roikkusis jokase nokast, ku o nii
ruakotoine äit ette niit koskan pyhi.»
»Saa-», sano Mari ja plättä faari korvall nii ett faari lakk lenttä
tiäs kuin kauvas.
»Ei tommone äij tiär mittä, se juttele vaa omastas.»
»Jaa'a, kylläpä laki tarppes ol», sanos faar, ott köppis ja ajo Mari
ulos. Toise' kaikk naurava ja faariki naura nii ett hytkyttä. Sitt
valeta Lempill ja faar selittä taas:
»Ei minäa ny oikken tiär, mutt näyttä silt, ku sinä ruppesis jättämä
vanha sulhastas ja pare se näyttä olevanki, ei sill uskall preivikän
kirjotta, ku hiire' käyvä' sen prakkalis.»
»No kiitos vaa», sano Lempi, »kyll se sinn' päi mene.»
Ny valeta Hilmall.
»No ei täsä ny ol' pal mittä muut selittämist», sano faar taas, »mutt
se tosa nii selväst näkky, ett hää o ite' kuurentoist ja hene
sulhases on kuurenkymmene.»
»No se o ny' kumminkin tosi», sanos Alma, »siilonkin ku hä oi kolme
vuare, nii sanotti hene huutane: 'Oma mu Mattin, oma mu Mattin'.»
Ny valeta isänäll. Faar ruppe taas selittämä:
»Ei mina ny oikken tiär, mutt näyttä siit kun tohtor Poteljus ols teiti
valla unhottanu, ku se alkujoulust kävi teitti nii ussen troppamas ja
nyy ei tul änä oikken kattomanka.»
Isänt ymmärtä kans hyvi, mene ja keske tohtor Poteljuksen tuleman
tuppa, see on kamaris vaa. Se tohtor tottele kans isänän käsky ja
tule ja antta faarill ryypy. Isänt ol taas tehny' Salo reisu ja tehny
uurestas tuttavutt tohtor Poteljuksen kans. Hessu vala ny ämänäll.
»Näyttä siit, ett teitti on tänäp joulun oikken palj nänäst veretty,
mutt näyttä silt, ett teitin kans saa helpost simmost tehryks kans.»
Ämänt myänttä sihe:
»Taitta simmott ollakki.»
Ny valeta Hessull.
»Ei mina ny oikken tiär, näyttä silt, niinko sina olsis Tapaninpäevän
telottanu jonkun kirjan kirkkoreisulas.»
Sitt Lempi muistaki, ett hää anno Hessull virskirjas, ku hän kirkko
läks.
»Siunakko sentä», sano Hessu, »em mää olis uskonu, ett toi faar tiättä,
ku mää pani sen povesan sen kirja, ja ku se vyä ol nii helpoll, nii se
kirj ol päässy' puttoma.»
Ny valeta Matill.
»Ei mina ny oikke varmasten tiär», sanos faar taas, »näyttä silt,
niinkon tallin krupus ols viis leippä ja kaks varikakku.»
Nii ei Matt ol sitt oikken tytyväine.
»Ei simmonen kuvavalamine oikke ränttäskä, ei se ol muut ku juhlan
piikaks», sano hää.
Mutt isänt huamaki see ja mene kattoma, ja tosi o, siäll onki viis
leippä ja kaks varikakku. Lopuks valeta sitt Almall.
»Ei mina ny oikken tiär, mutt tää muistutta paremi enkeli ku ihmist,
se o yhre juappon pojankin pelastanu joulyän, vaikk se ol jo pirun
poviprakkalis ja se poik on niin kovi Hessu näköne.»
Hessu fule sitt simmotti ikä vähä punaseks ja sano:
»Kyll mää se ny usko, ett faar ossa selittä.»
Almall anneta sitt taas se tinakappal säilö, ett hää se veisis sinn'
kärikappa säilö.
Ny' piretä sitt simmonen piän loma-aik, kun kaikill o ollu nii
syrämellinen tehtävä. Kaikk menevä' pöörä ympärs ja juava' kaffe ja
kastava' korpui ja niit siirappipiparkakui. Ku Mariki siin sitt pistä
piparkakui poskesas, nii faar kyssy:
»Kummones see miäs ol ku suu tul juattama joulyän, olik sill repp
seljäs kans?»
Ny Mari huutta taas: »Saa-», mutt toise' sanova: »Älä ny' taas kiro.»
»Ei tommosist äijän käskyist piräs hualima, ku mää söi yhreksä silakka
joulaatton ja ol niin kova jano ette mää ols kärinny erottama, vaikk
olis papin poja ollu juattamas, mutt mä kiiti ett mä sai ite' tuaruks
kaljämpäri sänky viäre.»
Ny' tule Kealast yks miäs juaste jalkka sisäll ja sano:
»Kaks miäst ja hevost ja vähä äkki varaholli.» Juss ja Matt lähtiväkkin
koht vähän kiiruman kautt tällämä hevossi reera. Sihe jäävä' sitt pia
see ehtose leiki. Faar lehte kans päräs menemä:
»Yks siin kun toinenki, sano täi löylys», sano hää mennesäs, ja sitt
ne' toise viara juava'tees ja lähtevä' kans pian pois. Muu' tekevä'
tavalise ehtoaskares ja ne' ku varahollis ova olle, ne' tuleva' takas
niin pian ku ova' tehne se Vistan tai Sirkkula reisu.
* * * * *
Sitt huamelta varha, uurevuarenpeevän, tule faar taas takas jo ja sano
ett:
»Kyll tee ny ole maanne, ni ett kylje homes o. Ku mina muistan, ku mina
menne vuan viimesen kerra olin tääll, niin tee meni' sillo maat, ja ny'
tänä vuan ku mina tulen tänn ensmäsen kerra, niin tee nouse ylös. Jaa
ei minull ol ny aikka, minun täytty mennä kirkkon kuunteleman kui munt
ihmist taas o syntyny meijän pitäjäs.» Sitt hä lehte menemä.
Nii isänt tule tuppa sitt ja sano:
»Jaa kyll munki sitt täytty kirkko menn, kosk faariki men.»
»Nii oikke», sano Matt sihe, »kyll teitill ny o pare syy mennä kirkkon,
kosk siäll mainitan teijänkin piän miähe alkun.»
Matt läks ny' panema hevost ette, ja Lempi viä oikke suure fälly ja
viäl simmosen korja rekivaattenkin kunne annettukka joulpeevän. Lempi
lavittaki see sitt nii levjäks, ett tupsu melkke maat kahnava.
Nii isänt ja ämänt läksivä ny menemä ja Mari juakse sitt taas ja
pyärittele itteäs pitkin permantto sikaämpär keres ja huutta ett:
»Heiputaralla, kun poja' tiäräsisi ny ett meijä väki' pois o.»
»Niinpä», meina Matt, »ett siin o su ainoa hunteerinkis vaa, ett kun
tulis poikki. Ei se tul' koska miäle ett jos mä ottasin kirjan kettesän
ja ruppesi lukema.»
»Nii mutt», sano Alma sihe, »kutte Mari oss kans yhtikäs lukke.»
»No tavasisis sitt», meina Matt taas.
»Kyll mull sitt aikka o, jos mä vanhaks piiaks jää, niinkö tee vanhaks
pojaks», meina Mari Matti.
Ei Matt puhu sihe mittä, mutt ku otta kaapist vaa se suure virskirjas
ja ruppe lukema uurevuarenpeevä evankeljumi.
»Jaa'a», sano Lempi, »ku meijä isänt ja ämänt o yhres kirkos, niin
panna mee ny jokane neuvomm yhte ja laiteta oikken pitopualpeeväne.»
»Ei tee ossakka laitta korletei», sano Alma, »mutt mää ossa.»
»Jaa mutt kun toi kakar o ain siäll tätin tykö, nii siäll se ain
tommossi erinomassi tiaroi saa», sano Lempi. »See tairasiki olla vähä
lysti, jos mee' koitasinki, ku meill hyvä aikka o. Ol' sää Alma ikä
olevanas kokki ja mee olemm koki apulaissi».
»Jaa mutt kukas ruppe kiikuttajaks», sano Alma.
»Niin kyll sä sen kiikuttaja saaski määrätä, ku me tyät tee», sanos
Kustava.
»No Kustava ruppe ny sitt hakkama liha fiiniks, Lempi sipulei kuarima,
Hilma saa piänentä' pippuri ja Mari hakka sitt kuivi korpui fiiniks.
Sitt yks korttel oikke hyvä sakkja kerma kans».
No see kävi niinkon tuli ja leimaus, kun kaikk ne oli' tehty.
»No mitäs ny' tehrä, ny' kokk saa asja halttusas», sanos Kustava. Sitt
Alma otta kruukkuse fari ja sekotta joka lai heijä aineitas.
»Niit paisteta sitt niinkon pannkakui vaa», sanos Alma.
Siit tul sitt niit mitä pitiki, niit korletei. Mutt ei he sitt senttä
mittä muit erikoissi ruakki laittane' ku mitä joulupyhinäki ol.
* * * * *
»Tämmösis joulaikasis askareis on tää aik menny», pruukas Marku ämänt
sano, »ette tyä ol mittä haavoi saanu», ja simmotti samall tavall see
mene ain Lopjasse' saakk. Joulämmi tul melkke joka ehto suuris ja
pienis joukois, tansasi vähän permanoll ja läksi' pois. Jos joku sattus
heit menemä vähän kajoma, niin kyll see joulämm vaan koht köppins kans
löi, ei see surku tullu, nii ett kiitt ett pois pääs.
Tämmöst se ol tää loppujoul ku alkujoulki. Nuare' kävivä' toinen
toistes tykö vuaro jälkke, ja isänä ja ämänä' kävi' kans toinen toises
tykö siilon ku simmott pasas. Sitt tule Loppjaspyhä, ja se o simmonen
ku muukkin pyhä, see mene kirkkon kun tahto ja se mene kylän kun tahto,
see jua viina ku ol, se ol ilman kunne ollu.
Loppjase jelkkenen peev se o viäl ikä simmone joulun pualvelje, ja se
nimi o hiivaknuutt. Siilo ei ol oikke viäl alotettu niit torellissi
töitten teoi. Mutt jokane ottava luuran kettesäs ja ruppeva sitä muju
permanoll kassan käväsemä, ja sitt ne viätti sikalätti. Sen pit sitt
hyvä onne antama sioill. Nii ja rahklakk o vähä simmone samalaine, mutt
viälki huanomp. Tynnäreist kuristetta viimese' sahtintilka ja syärän
kaikk kakunkanna' ku joulaikan on kokounnu ja kuristetta viinpulloist
kans kaikk viimeset tilka' pois, ja tohtor Poteljus muutta pois
paikkakunnilt, niinkö Juhani-faar pruukas sano.
Sitt tule tyhtapp. Isänt sano simmott:
»Jaa, joul o ny' sitt menny ja ei ol änä muut kun tyhtapp ja jolle' tee
usk mu sanatan, niin kattokan tänäpän ku ruppe hämärtämä, nii sitt tule
viimisen kerra jouläiji.»
»No ämmi ne' tähä saakk ova olle», sano Hessu.
»Jaa mutt nyy ne muuttuva äijiks.»
Ja ku sitt tul hämärä aik, niin porsto rupesikin taas kolisema simmott
ette ollu viäl ennen kolissun ja ku ovi aukentus, tul siält elefantt
ensmäseks sisäll ja tömist ja hakkas nokallas permanto. Sitt tul
simmonen ku ol kakstoist kuivanu vihta kaulas, simmost ku ol jo pirti
akkonast ulos paiskattu, ja simmonen ku ol nuarittu munt kertta ympärs
ja siin killus sitt kaikelaissi tynnärin tapei ja hanoi. Sitt simmonen
ku ol tyhji lekkerei ja leilei seljäs ja simmonen ku ol tyhji potui
prakkaleis, joka prakkalis ol pottu. Ja sitt rupes tulema simmost
kirjava joukko, niinkon pussi suust ja niit ol sitt niin palj ett
meijä suur tupa ol niin täynn ku seisoma mahtus. Sitt ku nee oli'
siin tarppeks seikaloinu ja vihrelly' toinen toissias ja kilistelly
ja kalistellu niit tyhji kamssujas, läksi ne' taas ulos menemä samas
järjestykses, ku ne' tuliva, elefantt erell taas. Ku ne oliva lehteny,
niin tupa ol niinkö sikalätt, munelt äijält oli' parra heltiny ja munt
tynnärintappi ja hana löyretti siält kuivaneitte vihralehtie joukost.
Sitt piikoill ol kova juaksemine, heitin täytys kaikk hakke ympärs
paikkakuntta ja sovitell, ett mikä mihenkin tynnäri ja hana sopis.
Isänt ol siin kohinas kans tuppan tullu ja hää sanosiki, sitt ku ne
tyhtapi jouläijä oli lähtene:
»Nii, joul o ny' sitt taas ollu ja menny ja pare onki ett tule oikke
härkviikko vasta. Ei tämmöst kohina ny änä kauveman kestäsis.»
Ja kyll se simmotti oliki, ett simmose vakavamma' toivosi joulust loppu
sen tavattoman touhu ja tohinan tähren ku sillo ol, mutt taas nuare ja
vilkasluantosemma oli vähä harmisas ja sanosikki:
»Kyll joul viäl liki o, mutt se o vaa vähän pahall puall».