»Halikon Hakoniskat» kaivannee nyt ilmestyessään painetussa asussa
esittelykseen joitakin selittäviä tiedonantoja.
Teos on syntynyt sen kotiseutuharrastuksen hedelmänä, mikä
ylioppilasosakunnissa ja varsinkin Varsinaissuomalaisessa
osakunnassa heräsi vuoden 1907 seuduilla, mikä harrastus seuraavan
puolivuosikymmenen kuluessa kehittyi monipuoliseksi kansamme e lämää
valaisevan aineiston, erittäinkin kansanrunouden keräystyöksi.
Teoksessa esitetyt juhlatapakuvaukset, joista I niteessä julkaistaan
joulunviettoa käsittelevä osa, on kertonut puusepän emäntä _Ida
Heinonen_ (synt. 1869) Uskelan pitäjän Isostakylästä. Hän kertoo
niissä, mitenkä tärkeimmät kirkolliset juhlat sekä talkoot vietettiin
hänen syntymätalossaan Halikon pitäjän Talolan kylän Keskitalossa
vuoden 1880 seuduilla.
Kertojalla on mainio muisti. Hän muistaa yksityiskohdittain tapaukset,
jotka ovat sattuneet hänen nuoruudenpäivinään. Niinpä »Halikon
Hakoniskoissakin» kerrotut kohtaukset ovat useimmat suoraan elämän ja
tosiolojen mukaan esitettyjä. Kertojan todella ihmeteltävää muistia
kuvaa m.m. seuraava tapaus:
Kerran yhdessä sisarensa kanssa pienentäessään istutusperunoita löi
hän vetoa tämän kanssa siitä, kumpi heistä osaisi enemmän lauluja.
He alkoivatkin laulaa. Vuoroin aina säkeistön esittivät. Jo tuli
ilta, ja työ täytyi keskeyttää, mutta kummaltakaan eivät vielä olleet
laulut loppuneet. Sopivaa tilaisuutta ei taas sattunutkaan lähimmässä
tulevaisuudessa, ja niin jäi asia ratkaisematta. Vanhempi sisar on
nyt jo unohtanut melkein kaikki laulunsa, mutta kertojaltamme on
viime vuosina kirjoitettu muistiin lähes 300 säkeistöä. Muutakin
kansanrunoutta on hän runsaasti sanellut, esim, sananlaskuja noin 6000
kpl, mikä lienee suurin määrä sananlaskuja, jonka joku suomalainen on
esittänyt.
Tarkoitukseni ryhtyessäni tiedustelemaan entisiä joulunviettotapoja
oli kirjoittaa aluksi ainoastaan lyhyt asiallinen selostus niistä.
Vähitellen alkoi kertojani käyttää kuitenkin yhä mehevämpää ja
sanarikkaampaa kieltä. Pidin tällöin parhaana kirjoittaa kertojan
esityksen muistiin hänen sanelemassaan muodossa. Myöskin joulukuvauksen
alkuosa muutettiin myöhemmin muun osan tyyliin. Näin muodostunutta
esitystä on seuraavassa käytetty. Muistiinkirjoittamistavasta johtuvat
epäjohdonmukaisuudet ja kankeudet on kuitenkin koetettu poistaa
Muutamia rivoja tai juonen kehitykseen kuulumattomia kohtauksia on
jätetty lisäksi pois.
Murteen kirjoitustavan suhteen huomattakoon, että heittomerkki
sanan lopussa tarkoittaa, että siinä silloin ääntyy seuraavan sanan
alkukonsonantti: noi' pläkkastja' tualt = noip pläkkastjat tualt.
Tässä yhteydessä tahdon kiitollisena mainita maisteri _E.A. Saarimaan_,
joka on antanut teoksen murreasua koskevia neuvoja, sekä taiteilija
_Matti E. Warénin_, joka on teoksen kuvituksesta huolehtinut.
Porvoossa marraskuun 13. pnä 1919.
Niilo Kallio.