Oli seuraavan päivän aamu.
-- Vangittu ase kädessä!... Sehän on vallan merkillistä, -- lausui
kreivi V. poliisimestarille, joka aikaisin oli saapunut hänen luokseen.
-- Onko herra kreivi lukenut raportin, joka minulla oli kunnia lähettää
herra kreiville?
-- Olen. Saavuin kotiin linnasta vasta keskiyöllä, ja silloin huomasin
sen pöydälläni... Olin väsynyt, uninen ... mutta sellaiset uutiset kyllä
karkoittavat uneliaisuuden.
-- Luonnollisesti, herra kreivi.
-- Vangittu ase kädessä! -- toisti kreivi.
-- Niin, herra kreivi.
-- Ja kellari oli täynnä aseita?
-- Kuten minulla on ollut kunnia ilmoittaa ... iskuaseita, kiväärejä,
kovia patruunia...
-- Yksi vartijoistako haavoittunut?
-- Luoti sattui miehen jalkaan, niin että hänet heti täytyi viedä
sairashuoneeseen.
-- Ja kaikki se on kreivi Lejonborgin työtä?
-- Epäilemättä, herra kreivi.
-- Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, salaliittolainen hallitusta vastaan?
-- Kaikesta seikoista päättäen ei sitä voi vähintäkään epäillä.
-- Tuo narri, tuo itsessään niin yksinkertainen olento?
-- Hän on ehkä vähemmän narri ja vähemmän yksinkertainen kuin
luullaankaan.
-- Mistä sen päätätte?
-- Vaikka hänet tavattiin itse teossa, näytteli hän viattoman osaa
kerrassaan mestarillisesti.
-- Mestarillisesti?... Hän, hänkö?
-- Niin, herra kreivi ... hän koetti häikäilemättä sälyttää kaiken syyn
jalkavaimonsa niskoille.
-- Kuka hän on?
-- Hänen nimensä on Anna Jolanta Bränner.
-- Sen nimen olen kuullut ennenkin.
-- Siitä olen varma... Hän oli läheisessä suhteessa siihen
setelinväärentäjään, joka hirtettiin viime vuonna... Viimemainitun
vankeuden aikana aiheutti tuo nainen paljon huolta kuninkaalliselle
poliisille, kuten herra kreivi ehkä muistanee.
-- Niin muistelen.
-- Kaksi kertaa hän on ollut vangittuna sen johdosta, että hän on tehnyt
itsensä syypääksi mainitun väärentäjän vapauttamiseen vankilasta.
-- Sen muistan.
-- Hän on harvinaisen kaunis nainen.
-- Kuuluu olevan... Ja hänenkö luotaan löydettiin...?
-- Niin, löydettiin sekä asevarasto että niiden hankkija, kuten
raportissa on mainittu.
-- Kuka johdatti teidät jäljille?
-- Kreivin oma metsästäjä.
-- Sekö pitkä, musta mies?
-- Niin... Otin hänet toispäivänä kuulustelun alaiseksi, mikä päättyi
vapaaseen ja täydelliseen tunnustukseen hänen puoleltaan, sekä kullan ja
hopean lupauksiin minun puoleltani.
-- Siitä ette olekaan ilmoittanut minulle, -- huomautti kreivi,
rypistäen otsaansa.
-- En tahtonut vaivata herra kreiviä sillä tiedolla, ennenkuin olin
saanut ilmiannon täydellisesti todistetuksi, -- vastasi poliisimestari
hieman nolostuneena, nähdessään rypyn kreivin otsalla.
-- Vai niin ... ja kreivi Lejonborg on siis tunnustanut?
-- Ei, hän kieltää edelleen.
-- Entä miten hän tahtoo puhdistautua raskauttavista asianhaaroista?
-- Hän väittää, että nainen ja palvelija ovat liitossa keskenään
syöstäkseen hänet turmioon.
-- Millä syillä hän perustelee väitettään?
-- Ei millään ... ja sitäpaitsi, herra kreivi, mitä mainitut henkilöt
hyötyisivät hänen kukistumisestaan?... Nainenhan on hänestä riippuvainen
ja näyttää vielä kaiken lisäksi suuresti rakastavan häntä... Minulla oli
suuri vaiva saada hänet kertomaan totuus. Ja mitä palvelijaan tulee,
niin oli hän toisten palvelijain puheiden mukaan aina kreivin suuressa
suosiossa ja nautti hänen täyttä luottamustaan.
-- Oletteko kuulustellut vastakkain kreiviä, jalkavaimoa ja palvelijaa?
-- Olen. Eilen kreivi puolustautui summittaisin vastaväittein, joihin
sekaantui hämmennystä ja pelkoa.
-- Mutta tänään?
-- Hän kieltää jyrkästi kaikki, kuten minulla äsken oli kunnia
ilmoittaa.
-- Oletteko päässyt kenenkään kanssarikollisen jäljille?
-- En vielä ... mutta minä toivon pääseväni perille kaikesta.
-- Missä kreivi Lejonborg nyt on?
-- Kaupungintalossa.
-- Kaupungintalossako, sanotte! -- huudahti kreivi V. synkistyneenä.
-- Niin, missä hän muualla olisi? -- kysyi poliisimestari kummastuneena.
-- Eikö olisi vielä nykyisin ollut tarpeeksi pitää häntä vartioituna
omissa huoneissaan?
-- Omissa huoneissaan!... Niinkö selvien todistusten jälkeen, herra
kreivi?
-- Ettekö siis huomaa mitään erikoista, herraseni?
Poliisimestari katsoi kreiviä hämmästyneenä.
-- Ettekö huomaa mitään erikoista, -- toisti kreivi, -- huolimatta
muuten niin terävästä huomiokyvystänne?
-- Minä pyydän nöyrimmin lähempää suosiollista selitystä.
-- Te saatte sen.... Uskotteko todellakin, että kreivi Lejonborgin
päässä ovat kaikki ruuvit paikoillaan?
-- Herra kreivi siis arvelee....
-- Että Lejonborgia vaivaa mielenhäiriö; olen siitä varmasti vakuutettu.
-- Mutta luvallanne, herra kreivi, jos jokaista lurjusta, joka kieltää
rikoksensa, pidettäisiin mielipuolena ja häntä käsiteltäisiin sen
mukaisesti, olisi parasta repiä alas kaikki vankilamme ja rakentaa
niiden sijaan sairaaloita.
-- Niin vanhan ja kunnioitetun suvun jälkeläinen kuin Lejonborg ei
koskaan terveellä järjellä vehkeile kuningasta vastaan.
Poliisimestari päästi oudon äännähdyksen ja tuijotti kreiviin.
-- Määräykseni on, että te heti annatte viedä kreivi Lejonborgin hänen
kotiinsa ja vartioitte häntä siellä, suomatta kenenkään muun kuin minun
puhutella häntä...
-- Mutta, herra kreivi...
-- Edelleen määrään, että kaikille niille henkilöille, jotka tavalla tai
toisella ovat olleet tekemisissä tämän tapauksen kanssa tahi saaneet
siitä jotain tietoa, ilmoitetaan asian oikea laita.
-- Asian oikea laita...
-- Toisin sanoen, ettei kukaan saa olla tietämätön kreivin
mielenhäiriöstä, mikä ei pitkään aikaan ole ollut salaisuus hänen
lähimmille tuttavilleen.
-- Luonnollisesti, mutta...
-- Mitä tahdotte sanoa?
-- Minä pelkään ainakin omasta puolestani, että kreivi on ovelampi kuin
olemme tähän saakka luulleetkaan, ja että hän...
-- Ehkä vetää meitä nenästä? -- kysyi kreivi V., hienosti hymyillen.
-- Ne olivat oikeat sanat, herra kreivi.
-- Ketä hän vetää nenästä?... Teitäkö vai minua?
Poliisimestari ei tiennyt, mitä hänen tuli vastata, mutta sen kyllä,
mitä hänen piti ajatella.
-- Huomaatte siis, hyvä herra, -- lausui kreivi V. -- ettei pidä
järkyttää taivasta ja maata yksien sairaiden aivojen vuoksi... Eikö
meillä ole tarpeeksi tekemistä niin sanottujen viisastenkin tähden,
tarvitsematta tuhlata aikaa ja ajatuksia hulluille.
-- Herra kreivi on kieltämättä oikeassa ... mutta...
-- Kuinka kauan olette hoitanut Tukholman poliisimestarin virkaa,
vakinaisen viranhaltijan nauttiessa virkavapautta? -- kysyi kreivi
äkkiä, ikäänkuin sattumalta.
-- Vuoden, herra kreivi, -- vastasi virkamies, kummastellen tätä
äkillistä puheenaineen vaihdosta.
-- Teillä on halua ja voimia edelleenkin hoitaa teille suotua vaikeata,
vastuunalaista tointa?
-- Niin kauan kuin hänen majesteettinsa luottamus ja herra kreivin
suosio...
-- Hyvä... On odotettavissa, että vakinainen viranhaltija pian jättää
erohakemuksensa.
-- Todellako, herra kreivi? -- huudahti virkamies kirkastunein katsein.
-- Jos paikka tulee avoimeksi, onko teillä siihen vaarallisia
kilpailijoita?
-- Olen hyvin hämmästynyt, -- sammalsi väliaikainen, -- mutta ... mutta
kaikkihan riippuu...
-- Minä ymmärrän, mitä tahdotte sanoa ... voitte olla levollinen, herra
poliisimestari.
Väliaikainen kumarsi kuin muhamettilainen.
-- Onko myöskin nainen vangittu? kysyi kreivi.
-- Ei, en katsonut sitä tarpeelliseksi, koska...
-- Sitä parempi ... myöskin hän ja palvelija saatettakoon vakuutetuiksi
siitä, että onneton kreivi on kadottanut järkensä.
-- Se on selvä, herra kreivi, -- vastasi poliisimestari eloisan
taipuvaisena.
-- Vielä pari sanaa, herraseni ... on tarpeetonta, että kukaan saa
vähääkään tietää tästä meidän keskustelustamme ... saattaisi levitä
huhu, että poliisivallalla on tapana kysyä minulta neuvoja ja ohjeita,
vaikkakaan, kuten nyt itse olette huomannut, ei niitä aina sovi
halveksiakaan.
-- Minä myönnän sen kaikesta sydämestäni ... ilman herra kreivin apua
olisin nyt kyseessäolevassa asiassa epäilemättä tehnyt itseni syypääksi
mitä suurimpaan ajattelemattomuuteen ja tyhmyyteen.
-- Olette liian kohtelias, korkeastikunnioitettava ystäväni!... Olen
varma, että te uudistetussa tutkimuksessa olisitte tullut ehdottomasti
samaan tulokseen kuin minä... Näkemiin, herra poliisimestari!
Virkamies kumarsi ja lähti.
Tuskin oli kuninkaallisen poliisin näkyvä päällikkö lähtenyt, kun
näkymätön tarttui seinäkelloon ja soitti kiivaasti.
Muuan palvelija riensi sisään.
-- Sinä juokset heti hovilääkäri G:n luo pyytämään, että hän olisi hyvä
ja pikimiten saapuisi luokseni.
Kreivi V. heittäytyi suureen nojatuoliin.
Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ja hänen ylähuulensa värisi. Näytti siltä
kuin hän nyt vasta antaisi valtaa suuttumukselleen, jonka hän
poliisimestarin läsnäollessa oli voinut pidättää.
-- Minua on vedetty nenästä! -- mutisi hän itsekseen; -- vedetty nenästä
... ja kuka sen on tehnyt?... Onko todellakin olemassa niin ovelia
ihmisiä, jotka kykenevät välttämään minun syvälle tunkeutuvia
katseitani?... Tuo nöyryys, tuo yksinkertaisuus, kaikki se oli vain
näennäistä teeskentelyä minun pettämisekseni!... Se roisto ... se
konna!... Oh, miten mielelläni minä asettaisinkaan hänen päänsä
teloituspölkylle!...
-- Mutta, -- jatkoi kreivi, nousten äkkiä tuolilta, -- minä olen
suositellut häntä yhteen vastuunalaisimpia virkoja maassa, ja hän olisi
sen viran saanutkin, ellen olisi päättänyt siihen toista... Puolustaa
vallankumouksellista, valtionkavaltajaa! Voidaan sanoa, etten minä tunne
väkeäni ... että minä tahdon ympäröidä valtaistuimen pettureilla...
Minut ajetaan hovista ulos tai aletaan minuakin epäillä ... kummassakin
tapauksessa olen hukassa... Lejonborg! Lejonborg! En voi pudottaa
päätäsi jalkoihisi ... mutta minä toimitan sinut paikkaan, missä sinusta
tulee sellainen, jollaiseksi tahdon sinun tulevan!
Nämä olivat suuren valtiomiehen murheet; mutta suuruuksilla on se onni,
että he aina löytävät lohdutuksen siitä, että he ovat välttämättömiä
valtakunnan ja valtaistuimen menestykselle.