Pieni sisäjärven höyrylaiva
käydä nytkyttelee hiljallensa.
Selän reunaan tulee silloin tällöin,
mutta niinkuin säikähtänyt oisi
omaa suuremmoista rohkeuttaan,
painuu saarten suojiin uuestansa.
Pyrkii pitkiin lahdensopukoihin
kiertäin varovasti niemenkärjet.
Niin se käypi hiljallensa yhä
purren kulku, niinkuin monta vuotta
on jo käynyt. Yhtä ainoata
reittiänsä kiertäin joka päivä.
Aina samat rannat nähden, samat
pienet laineet lipatellen kylkiin.
Laiska kuohu keulan eessä, laulain
vanhat laulut yhä toistamiseen.
Samat maitopänikät ne yhä
aamupuolla yksi kerrallansa
laitureilta poimitaan ja illoin
tyhjenneinä paikallensa tuodaan,
tänä vuonna useampi kuhmu
kyljissänsä vain kuin viime vuonna.
Samat matkustajatkin, vain vuotten
mukaan kasvot ryppyisemmiks tullen.
Ämmät tuossa käykkäleukojansa
loukuttavat. Taas on heillä murhe
apupapin vaimosta. Tää onhan
aivan liiaks' kiinni maailmassa.
Eikä näytä edes ymmärtävän
hävetäkkään tämä papin vaimo.
Annastiinakin tuon oli kuullut
lemmenlaulujansa lurittavan.
Harvakseltaan miesten äänet kuuluu:
"...Jokos kuohitutit orivarsas?...
johan tuota ... talonpojan töihin
heilumulkku sovi ... syöpi paljon ...
temuaa ... ei pysy pojan käissä ...
tekee tuhot ... ei se sovi orit
vetohevoseksi ... ruuna siivo ...
tyytyväinen ... niin on ruuna ... niin on..."
Niin käy puhe. Kone jytkyttääpi
yhä samaan verkkaisehen tahtiin.
Poiketaanpa joskus laitureihin.
Joku tulee, useampi menee.
Laiva tyhjeneepi vähitellen.
Matkamiehen, kaupungeista tulleen
nyökähtelee pää. Ja istualleen
siihen nukahtaa hän tyhjään laivaan.