"Vielä kerran!" kehoitti Pitou, jonka pääominaisuuksia, kuten
muistamme, oli kärsivällisyys.
Toimitettiin toinen tarkastus, mutta se oli yhtä tulokseton kuin
edellinenkin. Löydettiin vain sama korttileikki ja samat yksitoista
souta.
Beausire riemuitsi.
"No", sanoi hän, "vieläkö nytkin sapeli saastuu, kun minun käteni
siihen kajoaa?"
"Ei, hyvä herra", vastasi Pitou, "ja ellei teitä tyydytä
anteeksipyyntöni, antaa joku miehistöni teille miekkansa, ja minä annan
teille sellaisen hyvityksen kuin haluatte".
"Kiitos, nuori mies", sanoi Beausire suoristautuen. "Te olette toiminut
ohjeitten mukaan ja entisenä sotilaana minä tiedän, että sotilasohjeet
ovat pyhitetty asia. Nyt minun täytyy mainita teille, että rouva de
Beausire varmaankin on perin levoton pitkällisen viipymiseni johdosta,
ja jos minun sallitaan poistua..."
"Menkää, hyvä herra", sanoi Pitou, "olette vapaa!"
Beausire tervehti ujostelematta ja lähti.
Pitou haki Maillardia, mutta Maillard ei ollut enää paikalla.
"Oletteko nähneet herra Maillardia?" kysyi hän.
"Olin näkevinäni", vastasi muuan haramontilainen, hänen nousseen
portaita ylös".
"Ja te näitte oikein", virkkoi Pitou, "sillä nyt hän tulee niitä alas".
Maillard sieltä tosiaankin tuli, ja koska hänen pitkät koipensa
sallivat hänen harpata yhden porrasaskelman yli kerrallaan, oli hän
pian eteisessä.
"No", kysyi hän, "oletteko löytäneet mitään?"
"Emme", vastasi Pitou.
"Minä olen siis ollut teitä onnekkaampi, sillä olen löytänyt lippaan."
"Me olimme siis väärässä."
"Emme suinkaan, me olimme oikeassa."
Maillard aukaisi lippaan ja otti siitä kultakellon, jonka kehyksistä
oli poistettu kaikki kallisarvoiset, kivet.
"Mitä tämä tietää?" kysyi Pitou.
"Se tietää, että se vekkuli on aavistanut pahaa, irroittanut timantit
ja arvellen olevan hankalaa kuljettaa kelloa mukanaan hän on viskannut
sen koteloineen käymälään, josta minä sen löysin."
"Entä timantit?" kysyi Pitou.
"Hän on osannut ne puijata meiltä!"
"Kas vain sitä epattoa!"
"Onko siitä kauankin kun hän poistui?"
"Kun te tulitte portaita alas, meni hän keskipihan portista."
"Mille taholle hän kääntyi?"
"Laiturikadulle päin."
"Hyvästi, kapteeni!"
"Te lähdette, herra Maillard?"
"Haluan saada tämän asian selväksi", sanoi entinen vahtimestari.
Ja hän jännitti pitkät koipensa kuin harpiksi ja lähti tavoittamaan
Beausirea.
Pitou jäi pohtimaan tapahtunutta seikkailua, ja hän pohti sitä yhä
silloinkin, kun hän luuli tuntevansa kreivitär de Charnyn ja kun
sattuivat ne tapaukset, jotka olemme kertoneet niiden oikealla ajalla
ja paikalla haluamatta niihin sekoittaa välikohtausta, joka meidän
käsittääksemme ansaitsi oman järjestysnumeronsa.