He saapuivat ovelle, josta Mazarin oli kadonnut; d'Artagnan yritti
turhaan avata sitä.
"Nyt on koeteltava sinun hartiaväkeäsi", sanoi d'Artagnan. "Työnnä,
veikkonen, mutta tasaisesti, melua välttäen; älä murra mitään, tyrkkää
vain ovipuoliskot erilleen, siinä kaikki."
Portos painoi vankan olkansa ovipuoliskoa vasten, joka heti myötäsi, ja
d'Artagnan pisti silloin miekkansa kärjen salvan ja sinkilän väliin.
Salvan vinoksi hiottu syrjä luiskahti sivulle, ja ovi avautui.
"Sanoinhan sinulle, Portos, että naisten ja ovien kanssa tulee toimeen
kaikessa, kun niitä pitelee tasaisesti."
"Sinä olet suuri järkeilijä", vastasi Portos, "se on totinen tosi."
"Astukaamme sisälle", virkkoi d'Artagnan.
He hiipivät eteenpäin. Lasisen väliseinän takana pilkoitti kardinaalin
lyhty lattialta suojaman keskikohdalta, missä Rueilin linnan
pomeranssi- ja granaattipuut pitkiin riveihin asetettuina muodostivat
leveän puistokujan ja kaksi soukempaa sivukujaa.
"Kardinaalia ei näy missään", huomautti d'Artagnan; "pelkkä lyhty on
jäljellä. Missä lemmossa hän onkaan?"
Ja hän alkoi tutkia toista sivukäytävää, viitattuaan Portosta
tarkastelemaan toista. Äkkiä hän näki vasemmallaan paikoiltaan
siirretyn säiliön, ja sen entisellä sijalla ison aukon.
Kymmenen miestä olisi vaivoin kyennyt siirtämään säiliötä syrjään,
mutta jonkun koneiston avulla oli se kääntynyt sivulle aluslevyineen.
D'Artagnan näki, kuten sanottu, säiliön sijalla suuren aukon, ja sen
reunasta pisti näkyviin kiertoportaiden ensimmäiset askelmat.
Hän viittasi luokseen Portoksen ja osoitti hänelle havaintonsa.
Kumppanukset katselivat toisiaan tyrmistyneinä.
"Jos haluaisimme ainoastaan kultaa", supatti d'Artagnan, "niin olisimme
nyt löytäneet mitä tahdoimme ja pysyisimme äveriäinä koko ikämme."
"Kuinka niin?"
"Etkö käsitä, Portos, että kardinaali kaiken todennäköisyyden mukaan
säilyttää näiden portaiden juurella sitä kuuluisaa aarretta, josta niin
paljon puhutaan? Meidän tarvitsisi vain laskeutua holviin, tyhjentää
joku rahakirstu, sulkea kardinaali kaksinkertaisten lukkojen taakse,
lähteä tiehemme kultataakkoinemme ja kääntää tuo pomeranssipuu takaisin
paikalleen, ainoankaan ihmisen kysymättä meiltä, mistä olemme saaneet
rikkautemme, -- itse kardinaalinkaan."
"Se olisi hyvä kaappaus kelmeille", vastasi Portos, "mutta minun
nähdäkseni arvoton aatelismiehille."
"Samaa mieltä olen minäkin", vahvisti d'Artagnan; "minä sanoinkin: 'jos
haluaisimme ainoastaan kultaa', mutta me haluamme muuta."
Samassa, ja juuri kun d'Artagnan kumartui kellaria kohti kuuntelemaan,
tunkeusi hänen korvaansa metallisointuista kilinää, niinkuin olisi
liikuteltu kultarahoilla täytettyä säkkiä. Hän hätkähti, ja heti
jälkeenpäin sulkeutui joku ovi. Portailta alkoi näkyä valon kajastusta.
Mazarin oli jättänyt lyhtynsä kasvihuoneeseen uskotellakseen muille,
että hän oleskeli siellä. Mutta mukanaan hänellä oli vahakynttilä,
jonka avulla hän tarkasteli salaista aartehistoaan.
"He, he!" haastoi hän itsekseen italiankielellä, hitaasti noustessaan
portaita ja silmäillessään pulleata espanjalaisilla realeilla täytettyä
pussia. "Näillä saa maksetuksi viisi parlamentinneuvosta ja kaksi
Pariisin kenraalia. Minäkin olen suuri päällikkö, vaikka käyn sotaa
omalla tavallani."
D'Artagnan ja Portos olivat kumpainenkin lymynneet omaan sivukujaansa
säiliön taakse ja odottivat.
Kolmen askeleen päässä d'Artagnanista Mazarin painoi seinään kätkettyä
joustinta. Aluslevy kääntyi, ja sen kannattama pomeranssipuu siirtyi
itsestään varsinaiselle paikalleen.
Sitten kardinaali sammutti kynttilänsä, pisti sen taskuunsa, ja
virkahti ottaen jälleen lyhdyn:
"Menkäämme katsomaan herra de la Fèreä."
"Hyvä! Se on meidänkin tiemme", ajatteli d'Artagnan; "me pidämme
seuraa."
Kaikki kolme lähtivät liikkeelle. Mazarin asteli keskikujassa, Portos
ja d'Artagnan hiipivät rinnakkaisia sivukujia myöten. Ystävykset
karttelivat huolellisesti niitä valojuovia, joita kardinaalin lyhty loi
kasvisäiliöiden väliin.
Kardinaali saapui toiselle lasiovelle ihan tietämättömänä
saattueestaan, sillä pehmeä hiekka tukahdutti askeleiden kaiun.
Hän kääntyi sitten vasemmalle ja poikkesi käytävään, jota Portos ja
d'Artagnan eivät olleet vielä huomanneet. Mutta juuri kun hänen piti
avata ovi, pysähtyi hän miettiväisenä.
"Äh, _diavolo_!" pahoitteli hän; "unohdin Commingesin neuvon. Minun on
kutsuttava tänne sotamiehet ja asetettava heidät ovelle, jotten antaudu
tuon uskalikon valtaan. Täytyy palata."
Ja kärsimättömästi liikahtaen hän kääntyi mennäkseen takaisin samaa
tietä kuin oli tullutkin.
"Älkää huoliko vaivautua, monseigneur", sanoi d'Artagnan astahtaen
askeleen eteenpäin hattu kädessä ja kohtelias hymy huulillaan; "me
olemme saattaneet teidän ylhäisyyttänne askel askeleelta, ja tässä
olemme."
"Niin, tässä olemme", yhtyi Portos.
Ja hän kumarsi yhtä herttaisesti kuin kumppaninsakin.
Mazarin loi säikkyneen katseensa toisesta toiseen, tunsi kumpaisenkin
ja pudotti lyhtynsä pelästyneesti huoahtaen.
D'Artagnan otti lyhdyn, joka ei ollut onneksi sammunut.
"Voi, kuinka varomatonta, monseigneur!" hän huudahti; "täällä ei ole
hyvä liikkua ilman valoa! Teidän ylhäisyytenne voisi törmätä jotain
säiliötä vasten tai suistua johonkin kuoppaan."
"Herra d'Artagnan!" sopersi Mazarin, joka ei kyennyt tointumaan
hämmästyksestään.
"Niin, monseigneur, minä itse, ja minulla on kunnia esitellä teille
herra du Vallon, kelpo ystäväni, jota kohtaan teidän ylhäisyytenne on
aikaisemmin suvainnut osoittaa vilkasta harrastusta."
Ja d'Artagnan antoi valon sattua Portoksen ilahtuneille kasvoille;
jättiläinen alkoi nyt käsittää kaikki ja tunsi itsensä ylen ylpeäksi
retkeilystään.
"Te aiotte pistäytyä herra de la Fèren luo", jatkoi d'Artagnan. "Älkää
antako meidän häiritä vierailuanne, monseigneur. Näyttäkää meille vain
tietä, kyllä tulemme perässä."
Mazarin toipui vähitellen.
"Oletteko kauankin olleet kasvihuoneessa, messieurs?" hän kysyi
vapisevalla äänellä, ajatellessaan käyntiä, jonka hän oli tehnyt
aarrekammioonsa.
Portos avasi suunsa vastatakseen. D'Artagnan teki hänelle merkin, ja
mykäksi jääden sulkeutui Portoksen suu hiljalleen.
"Tulimme juuri nyt, monseigneur", vastasi d'Artagnan.
Mazarin hengitti keveämmin; hän ei ollut enää levoton aarteestaan, vaan
pelkäsi ainoastaan oman turvallisuutensa tähden. Väkinäinen hymy
vilahti hänen huulillaan.
"Monseigneur", jatkoi d'Artagnan, "teidän ylhäisyytenne näkee, kuinka
säädyllisesti me esiinnymme. Mutta meidän on pakko ilmoittaa, että
meillä ei ole aikaa hukata. Avatkaa siis, monseigneur, olkaa hyvä, ja
muistakaa hyväntahtoisesti kerta kaikkiaan, että vähäisinkin
pakoliikkeenne, heikoinkin avunhuutonne voisi tässä poikkeuksellisessa
asemassamme johtaa meidät johonkin äärimmäisyyteen, jota teidän ei sovi
siinä tapauksessa panna pahaksenne."
"Olkaa huoletta, messieurs", vakuutti Mazarin; "minä en yritä mitään,
siitä annan kunniasanani."
D'Artagnan antoi Portokselle merkin pysyä kaksin verroin valppaana ja
lausui sitten Mazariniin kääntyen:
"Menkäämme nyt sisälle, monseigneur, jos suvaitsette."