Ystävykset asettuivat kumpainenkin määräpaikalleen. Asemassaan oli
Portos kokonaan ikkunansoppeen kätkeytyneenä.
"Hyvää iltaa, kumppani!" tervehti d'Artagnan mielistelevimmällä
äänellään.
"Hyve ilda, monsir", vastasi sotamies.
"Ei taida nyt olla kovinkaan lämmin kävellä", sanoi d'Artagnan.
"Brrrr!" päristi kaartilainen.
"Lasillinen viiniä ei kenties olisi haitaksi?"
"Lashilinen fiini -- she maishtuis."
"Kala tärppii, -- jo puraisee!" jupisi d'Artagnan Portokselle.
"Kyllä ymmärrän", vastasi Portos.
"Minulla on täällä pullo", ilmoitti d'Artagnan.
"Bullo!"
"Niin."
"Däysh bullo?"
"Ihan täysi, ja lahjoitan sen teille, jos juotte terveydekseni."
"Hehee, juon gyllä!" vakuutti sveitsiläinen lähestyen.
"No, tulkaa ottamaan, veikkonen", kehoitti gascognelainen.
"Gyllä dulen. Duoll ongin benkki."
"Totta tosiaan, ihan kuin vasiten asetettuna sitä varten. Nouskaa
penkille ... kas noin, veikkonen."
Ja d'Artagnan yskäisi.
Samassa iski Portoksen käsivarsi alas; hänen rautainen kouransa
sieppasi sotamiestä kaulasta nopeasti kuin salama ja tukevasti kuin
ruuvipihti sekä veti hänet ylös aukosta toisen kykenemättä
äännähtämäänkään ja ollessa tukehtumaisillaan matkalla. Voimamies
asetti hänet pitkäkseen lattialle, d'Artagnan jätti hänelle juuri sen
verran aikaa, että hän pääsi hengähtämään, tukki häneltä sitten suun
huivillaan ja alkoi riisua uhriaan niin joutuisasti ja kätevästi kuin
ainakin mies, joka oli oppinut ammattinsa taistelukentällä.
Sidottuna ja kapuloituna kannettiin sotamies liedelle, mistä ystävykset
olivat ennakolta sammuttaneet tulen.
"Saatiinhan toki yksi säilä ja asu", virkahti Portos.
"Ne otan minä", sanoi d'Artagnan. "Jos sinä tahdot univormun ja miekan
lisää, niin meidän on uudistettava temppumme. Pidä varasi! Näen toisen
juuri tulevan vahtihuoneesta ja suuntaavan askeleensa tänne päin."
"Minä pelkään, että olisi varomatonta ryhtyä toistamiseen sellaiseen
kepposeen", epäili Portos. "Sama keino ei onnistu kahdesti, väitetään.
Jos tempaisuni sattuisi harhaan, niin kaikki olisi hukassa. Mieluummin
ryömin ulos, kaappaan hänet kiinni aavistamattomalla hetkellä ja
työnnän hänet sinulle kapuloittuna."
"Parempi on", yhtyi gascognelainen.
"Pysyttele siis valmiina", sanoi Portos luisuen alas aukosta.
Hanke toteutui Portoksen lupauksen mukaan. Jättiläinen piiloutui
sotamiehen tien varteen, ja tämän astuessa ohitse hän kaappasi miestä
niskasta, sulloi hänelle kapulan suuhun, työnsi hänet kuin muumion
ikkunaristikon lävestä ja kapusi itse sisälle hänen perässään.
Toinen vanki riisuttiin kuten äskeinenkin. Hänet laskettiin
makuusijalle ja sidottiin kaksinkertaisilla vöillä vankkoihin tammisiin
vuodepatsaisiin, joten hänen suhteensa saattoi olla yhtä huoleton kuin
edellisenkin.
"Kas niin", puheli d'Artagnan, "tämähän sujuu oivallisesti! Yritä nyt
vetää yllesi tuon juuttaan asu, Portos. Luulen mahtuvasi siihen, mutta
jos se on liian ahdas, niin eipä hätää: silloin riittäköön hankkilus ja
punatöyhtöinen hattu."
Sattumalta oli toinen sotamies jättimäinen sveitsiläinen, niin että
hänen univormunsa sopi Portokselle erinomaisesti, paitsi että saumoja
ratkeili joistakuista kohdista.
Tuokioon ei kuulunut muuta kuin vaatteiden kahinaa, kun Portos ja
d'Artagnan pukeutuivat kiireimmiten.
"Tehty!" virkahtivat he yhtaikaa. "Teille, kumppanit", he lisäsivät
molempiin kaartilaisiin kääntyen, "ei tapahdu mitään pahaa, jos pysytte
hiljaa, mutta jos yritätte rimpuilla, niin olette kuoleman omia."
Sotamiehet pysyivät hievahtamattomina. Portoksen koura oli saanut
heidät käsittämään, että asia oli mitä vakavinta laatua ja että tästä
oli leikki kaukana.
"Seuraa minua", vastasi d'Artagnan.
Ja työntyen ulos aukosta hän solui keveästi pihalle. Portos seurasi
samaa tietä, vaikka vaivaloisemmin ja vitkallisemmin.
Huoneeseen kytketyt sotamiehet värisivät pelosta.
Tuskin olivat d'Artagnan ja Portos laskeneet jalkansa maahan, kun eräs
ovi avautui ja kamaripalvelijan ääni huusi:
"Vartio!"
Samassa avautui myöskin vahtihuoneen ovi, ja kaikuva ääni käski:
"La Bruyère ja du Barthois, lähtekää!"
"Minä olen nähtävästi nimeltäni la Bruyère", supatti d'Artagnan.
"Ja minä du Barthois", lisäsi Portos.
"Missä olettekaan?" kysyi kamaripalvelija, joka kirkkaasta valosta
tultuaan ei nähtävästi vielä kyennyt eroittamaan kahta sankariamme
hämystä.
"Täällä!" vastasi d'Artagnan.
Ja Portokseen kääntyen hän kysäisi:
"Mitä tästä sanot, hyvä du Vallon?"
"Hiisi vieköön, kunpahan jatkuisi näin, niin tämä olisi hupaista
peliä!"
Molemmat tilapäiset sotamiehet astelivat totisina kamaripalvelijan
takana; tämä avasi heille eteisen oven ja sitten toisen, joka näytti
johtavan odotushuoneeseen, sekä osoitti heille kahta töyrytuolia.
"Ohjesääntö on ihan yksinkertainen", hän sanoi. "Te sallitte ainoastaan
yhden henkilön tulla tänne, kuuletteko? Yhden ainoan, ei ketään muuta;
ja häntä te tottelette kaikessa. Mitä paluuseenne tulee, niin siitä
ette voi erehtyä, sillä teidän tarvitsee vain odottaa, kunnes minä
tulen päästämään teidät palveluksesta."
D'Artagnan oli hyvin tunnettu tälle kamaripalvelijalle, joka ei ollut
kukaan muu kuin Bernouin; kuuden tai kahdeksan kuukauden aikana oli
tämä hyvinkin kymmeneen kertaan johtanut hänet kardinaalin luo.
Vastaamisen sijasta hän senvuoksi murahti vain _jaa_! koettaen saada
tämän saksalaisen myönnytyssanan lausutuksi niin vähän gascognelaisesti
kuin suinkin.
Portokselta taasen oli d'Artagnan ottanut lupauksen, että hän ei
puhuisi missään tapauksessa. Äärimmäisyyteen ahdistettuna oli hänelle
sallittua vain sadattaa juhlallisen kumeasti: _Teufel_.
Bernouin poistui lukiten oven jälkeensä.
"Ohoh", äännähti Portos kuullessaan avaimen kiertyvän lukossa, "täällä
näkyy olevan tapana teljetä huoneisiin kaikki ihmiset. Minusta näyttää,
että me olemme vain vaihtaneet vankilaa; äskeisestä kopistamme olemme
siirtyneet pidätetyiksi kasvihuoneeseen. En tiedä, tokko olemme
kostuneet siitä kaupasta."
"Hiljaa!" varoitti d'Artagnan; "tuolta tulee se ilmoitettu joku."
Eteisestä kuului keveitä askeleita. Ovi narisi saranoillaan, ja
huoneeseen astui herrasmieheksi pukeutunut henkilö kääriytyneenä
ruskeaan levättiin, leveä hattu painettuna silmille ja lyhty kädessä.
Portos painautui seinää vasten, mutta hän ei kyennyt tekeytymään niin
näkymättömäksi, että tulija ei olisi häntä huomannut; hän ojensi
Portokselle lyhtynsä ja käski:
"Sytyttäkää riippulamppu."
Sitten hän lisäsi d'Artagnaniin kääntyen:
"Tunnettehan ohjesäännön?"
"_Ja_", vastasi gascognelainen, päättäneenä turvautua tähän ainoaan
saksankieliseen näytteeseen.
"_Tedesco_", mutisi tulija; "_va bene_."
Ja lähestyen vastapäistä ovea hän avasi sen ja katosi, mutta lukitsi
sen jälleen jälkeensä.
"Ja mitä nyt teemme?" kysyi Portos.
"Nyt, veikkoseni, käytämme olkapäätäsi, jos tämä ovi on lukossa.
Kaikella on aikansa, ja kaikki tulee oikealla hetkellä sille, joka osaa
odottaa. Mutta teljetkäämme ensin sopivalla tavalla ulko-ovi,
seurataksemme sitten isäntäämme."
Ystävykset ryhtyivät heti puuhaan ja kasasivat ovea vasten kaikki
huonekalut, joten pääsy huoneeseen kävi sitä mahdottomammaksi, kun ovi
oli sisäänpäin aukeava.
"Noin", tuumi d'Artagnan; "nyt saamme olla varmoja siitä, että meitä ei
yllätetä takaapäin. Eteenpäin siis!"