"Kas", virkahti Portos, "taaskin lammasta!"
"Hyvä herra de Comminges", lausui d'Artagnan, "minun on sanottava
teille, että ystäväni herra du Vallon on päättänyt ryhtyä jyrkkiin
äärimmäisyyksiin, jos herra Mazarin itsepintaisesti pitää häntä näin
yksitoikkoisessa ruuassa."
"Vakuutanpa vielä", lisäsi Portos, "etten syö mitään muutakaan, ellei
sitä heti paikalla korjata pois."
"Viekää pois lampaanliha", käski Comminges; "toivoakseni herra du
Vallon nyt illastaa mieluisasti, etenkin kun minulla on ilmoitettavana
hänelle uutinen, joka varmaankin antaa hänelle ruokahalua."
"Olisiko Mazarin kuollut?" kysyi Portos.
"Ei, minun täytyy päin vastoin mielipahakseni sanoa teille, että hän
jaksaa erinomaisesti."
"Sen pahempi!" murahti Portos.
"Mikä uutinen se sitten on?" kysyi d'Artagnan. "Uutisen kuuleminen
on vankilassa niin harvinainen onni, että suonette anteeksi
kärsimättömyyteni, herra de Comminges, olletikin kun annoitte meidän
ymmärtää, että se uutinen on hyvä."
"Ilahduttaisiko teitä kuulla, että kreivi de la Fère jaksaa hyvin?"
vastasi Comminges.
D'Artagnanin pienet silmät remahtivat tavattoman suuriksi.
"Ilahduttaisiko se minua!" huudahti hän; "tulisin enemmän kuin
iloiseksi, suorastaan autuaaksi."
"No hyvä, hän on itse antanut minulle toimeksi tuoda teille terveisensä
ja sanoa, että hän on mitä parhaassa voinnissa."
D'Artagnan oli hypähtää riemastuksesta. Nopea silmänisku tulkitsi hänen
ajatuksensa Portokselle. -- Jos Atos tietää, missä me olemme -- sanoi
tuo katse, -- jos hän lähettää meille terveisiä, niin silloin hän myös
toimii piakkoin.
Portos ei ollut kovinkaan harjaantunut käsittämään merkkikieltä, mutta
kun Atoksen mainitseminen teki häneen saman vaikutuksen kuin
d'Artagnaniinkin, oivalsi hän tällä kertaa tarkoituksen.
"Vai niin", sanoi gascognelainen hiljaisesti, "kreivi de la Fère on
pyytänyt teitä lausumaan terveisensä herra du Vallonille ja minulle?"
"Niin on, monsieur."
"Te olette siis tavannut hänet?"
"Olen kyllä."
"Missä, jos sitä sopii kysyä?"
"Ihan tässä likellä", vastasi Comminges hymyillen.
"Tässä likellä?" toisti d'Artagnan, jonka silmät säihkyivät.
"Niin likellä, että jos kasvihuoneen puolisia ikkunoita ei olisi
muurattu umpeen, te voisitte nähdä hänet täältä."
-- Hän kiertelee linnan lähistöllä, -- ajatteli d'Artagnan. Sitten hän
lisäsi ääneen:
"Olette kenties tavannut hänet puistossa metsästämässä?"
"Ei, vielä lähempänä, paljoa lähempänä. Tämän muurin toisella
puolella", sanoi Comminges lyöden seinään.
"Tämän muurin toisella puolella? Mikä siellä sitten onkaan? Minut
tuotiin tänne yöllä, niin että pahus minut periköön, jos tiedän missä
olen."
"No", jatkoi Comminges, "otaksukaapa eräs seikka."
"Otaksun mitä hyvänsä tahdotte."
"Otaksukaa, että tässä seinässä olisi ikkuna."
"No?"
"No, siitä ikkunasta näkisitte kreivi de la Fèren omassaan."
"Herra de la Fère siis asuu linnassa?"
"Niin."
"Millä asialla?"
"Samalla asialla kuin tekin."
"Atos on vankina?"
"Te tiedätte hyvin", sanoi Comminges nauraen, "että Rueilissa ei ole
vankeja, koska täällä ei ole mitään vankilaa."
"Älkäämme leikkikö sanoilla, monsieur. Atos on vangittu?"
"Niin, eilen Saint-Germainissa, kun hän tuli kuningattaren puheilta."
D'Artagnanin kädet vaipuivat hervottomina sivuille. Hän seisoi kuin
ukkosen iskemänä.
"Ja miltä hän näytti?" tiedusti Portos, joka d'Artagnanin vaietessa
käytti tilaisuutta puuttuakseen keskusteluun.
"Hän näytti olevan varsin hyvällä tuulella", vastasi Comminges.
"Ensimmältä tuntui hän kovin murheelliselta kuten tekin; mutta
kuullessaan, että herra kardinaali aikoi tänä iltana käydä hänen
luonaan..."
"Ahaa", huudahti d'Artagnan, "kardinaali aikoo käydä kreivi de la Fèren
luona?"
"Niin, hän on lähettänyt kreiville sanan, ja sen kuullessaan kreivi de
la Fère pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän käyttää kardinaalin
osoittamaa suosiollisuutta puhuakseen teidän kaikkien puolesta."
"Sitä kunnon kreiviä!" kiitti d'Artagnan.
"Onpa tuokin nyt muka jotakin", murisi Portos, "suurikin
suosionosoitus! Hiisi vieköön, kreivi de la Fère, jonka sukujuuret
ulottuvat Montmorencyihin ja Rohaneihin, on toki Mazarinin arvoinen!"
"Olkoon vain, hyvä du Vallon", sanoi d'Artagnan mielistelevimmällä
äänellään; "mutta kun asiaa oikein ajattelee, niin se on sentään suuri
kunnia kreivi de la Fèrelle. Ja siitä voi toivoa paljonkin, --
kardinaalin vierailusta! Minun mielestäni se on niin suuri kunnia
vangille, että olen taipuvainen uskomaan herra Commingesin erehtyneen."
"Kuinka? Minäkö olisin erehtynyt?"
"Ei suinkaan herra Mazarin aio käydä kreivi de la Fèren luona, vaan
kreivi lienee kutsuttu Mazarinin puheille?"
"Ei ei", vakuutti Comminges, joka piti tärkeänä esittää asian oikeassa
valossa. "Kuulin aivan hyvin, mitä kardinaali sanoi minulle. Hän se
todella poikkeaa puhuttelemaan kreivi de la Fèreä."
D'Artagnan yritti tavoittaa Portoksen katsetta nähdäkseen, oivalsiko
hänen ystävänsä tuon vierailun merkitystä, mutta Portos ei
vilkaissutkaan häneen päin.
"Kardinaalilla on siis tapana kävellä kasvihuoneessaan?" alkoi
d'Artagnan urkkia.
"Hän sulkeutuu sinne joka ilta", vastasi Comminges. "Hän kai pohtii
siellä valtion asioita."
"Sitten alan uskoa, että herra de la Fère todella saa luokseen hänen
ylhäisyytensä", myönsi d'Artagnan; "sitäpaitsi hänellä epäilemättä on
saattue mukanaan."
"On kaksi sotamiestä."
"Voi, monsieur", virkkoi d'Artagnan ikäänkuin pitkän keskustelun
lyhyeksi ytimeksi, "kunhan hänen ylhäisyytensä vain leppyisi suomaan
herra de la Fèrelle meidän vapautemme!"
"Toivon sitä kaikesta sydämestäni", vastasi Comminges.
"Jos hän unohtaisi tuon käynnin, niin olisiko teidän hankala muistuttaa
häntä siitä?"
"Ei ollenkaan; päin vastoin."
"No, se sentään rauhoittaa minua."
Tämä taitava puhelun käänne olisi tuntunut erinomaiselta tempulta
jokaisesta, joka olisi kyennyt näkemään gascognelaisen sieluun.
"Hyvästi, messieurs", toivotti Comminges. "Nukkukaa hyvin!"
"Kyllä yritämme."
Comminges kumarsi ja lähti. D'Artagnan seurasi häntä katseellaan
samassa nöyrässä asennossaan ja sama alistuvaisuuden ilme kasvoillaan.
Mutta tuskin oli ovi sulkeutunut kaartinkapteenin jälkeen, kun
d'Artagnan syöksähti syleilemään Portosta niin riemastuneen näköisenä,
että hänen tunteistaan ei voinut erehtyä.
"Kas, kas!" ihmetteli Portos; "mitä nyt? Oletko järjiltäsi,
ystävä-parka?"
"Me olemme pelastettuja!" julisti d'Artagnan.
"Sitä en voi ollenkaan havaita", väitti Portos. "Päin vastoin huomaan,
että me olemme kaikki vankina, Aramista lukuunottamatta, ja että meidän
mahdollisuutemme päästä vapaalle jalalle ovat melkoisesti vähentyneet
sitten kun Mazarin on saanut yhden rotan lisää loukkuunsa."
"Ei suinkaan, Portos veikkoseni; tämä rotanloukku vältti kahdelle,
mutta se on liian heikko kolmelle."
"En ymmärrä vähääkään", päivitteli Portos.
"Se onkin turhaa", vastasi d'Artagnan. "Istuutukaamme pöytään ja
kootkaamme voimia, sillä me tarvitsemme niitä tänä yönä."
"Mitäs siis teemme tänä yönä?" tiedusti Portos yhä enemmän ihmeissään.
"Lähdemme luultavasti matkalle."
"Mutta..."
"Istuutukaamme pöytään, hyvä ystävä; aatokset johtuvat mieleen
syödessä. Illallisen jälkeen, kun olen saanut riittävästi aatoksia,
ilmoitan ne sinulle."
Portos oli kovin utelias kuulemaan d'Artagnanin suunnitelmaa, mutta
tuntien kumppaninsa menettelytavan istuutui hän aterialle sen enempää
vastustelematta ja söi ruokahalulla, joka tuotti kunniaa d'Artagnanin
kekseliäisyyden herättämälle luottamukselle.