Atoksen vangitseminen ei ollut aiheuttanut vähäisintäkään melua; se ei
ollut herättänyt mitään pahennusta, vaan jäänyt melkein tuntemattomaksi
tapahtumaksi. Niinpä se ei häirinnytkään asiain kulkua, ja Pariisin
kaupungin lähetystölle ilmoitettiin juhlallisesti, että se sai saapua
kuningattaren eteen.
Kuningatar vastaanotti valtuutetut mykkänä ja korskeana kuten aina; hän
kuunteli heidän valituksiaan ja anomuksiaan, mutta heidän puhuttuaan
loppuun näyttivät Itävallan Annan kasvot niin välinpitämättömiltä,
ettei kukaan olisi voinut sanoa, oliko hän tosiaan tarkannut, mitä
hänelle oli esitetty.
Mazarin, joka oli saapuvilla tässä esittelyssä, kuuli sitävastoin
erittäin hyvin, mitä lähetystö pyysi. Se nimittäin vaati selvin ja
täsmällisin sanoin hänen karkoitustaan; vähempään ei tyydytty.
Kun lähetystö oli lausunut sanottavansa ja kuningatar pysyi vaiti,
virkkoi Mazarin:
"Hyvät herrat, minä yhdyn teidän kanssanne anomaan kuningattarelta,
että hän asettaisi rajan alamaistensa onnettomuuksille. Olen tehnyt
kaikkeni niiden lieventämiseksi, ja kuitenkin on teidän sanojenne
mukaan yleisenä käsityksenä, että ne johtuvat minusta, halvasta
ulkomaalaisesta, jonka ei ole onnistunut miellyttää ranskalaisia. Voi,
minua ei ole ymmärretty, ja siihen on syynä se, että jouduin
seuraajaksi suurimmalle miehelle, mikä milloinkaan on tukenut Ranskan
kuninkaitten valtikkaa. Herra de Richelieun muisto musertaa minut. Jos
olisin kunnianhimoinen, niin taistelisin turhaan sitä muistoa vastaan,
-- mutta minä en ole, ja siitä tahdon antaa todisteen. Selitän olevani
voitettu. Alistun kaikkeen, mitä kansa vaatii. Jos pariisilaiset ovat
tehneet joitakuita erehdyksiä, -- ja kuka ei hairahtelisi, hyvät
herrat? -- niin Pariisi on saanut siitä riittävän rangaistuksen;
kylliksi on vuotanut verta, kuninkaansa ja oikeuden menettäneenä on
kaupunki kokenut jo tarpeeksi paljon kovaa. Röyhkeätä olisi minun,
yksityisen miehen, tekeytyä niin tärkeäksi, että kuningattaren ja hänen
valtakuntansa välit siitä särkyisivät. Koska ehtonanne on, että minä
poistun, niin olkoon menneeksi, -- minä vetäydyn syrjään!"
"Silloinhan", kuiskasi Aramis naapurinsa korvaan, "rauha on saatu ja
kaikki neuvottelut käyvät turhiksi. Tarvitsee vain lähettää herra
Mazarin vankasti vartioittuna etäisimmälle rajalle ja valvoa, että hän
ei palaa maahan miltään suunnalta."
"Hetkinen vielä, monsieur, malttakaa hiukan", vastasi se virkamies,
jota Aramis oli puhutellut. "Hitto, tepä olette pikainen! Kyllä näkee,
että te olette soturi. Vielähän on sovittava palkkioista ja
vahingonkorvauksista."
"Herra kansleri", sanoi kuningatar kääntyen vanhaan tuttavaamme
Séguieriin, "te saatte avata neuvottelut; ne pidetään Rueilissa. Herra
kardinaalin lausunto on hyvin suuresti järkyttänyt mieltäni. Sentähden
en vastaa teille pitempään. Mitä tulee kardinaalin jäämiseen tai
matkustamiseen, niin vaatii kiitollisuuteni minua myöntämään hänelle
täydellisen vapauden kaikissa toimissaan. Herra kardinaali tehköön
tahtonsa mukaan."
Äkillinen kalpeus vilahti pääministerin älykkäillä kasvoilla. Hän
katseli kuningatarta rauhattomasti. Tämän kasvonpiirteet olivat niin
jäykät, että kardinaali ei sen paremmin kuin muutkaan kyennyt niistä
lukemaan, mitä hänen sydämessään liikkui.
"Mutta herra de Mazarinin päätöstä odoteltaessa", lisäsi kuningatar,
"pyydän teitä harkitsemaan ainoastaan kuninkaan etuja."
Valtuutetut kumarsivat ja poistuivat.
"Mitä kuulenkaan!" virkahti kuningatar, kun viimeinen heistä oli
lähtenyt; "taipuisitteko te noiden musteentuhrijain ja asianajajien
tieltä!"
"Kun teidän majesteettinne menestys on kysymyksessä, madame", vastasi
Mazarin suunnaten kuningattareen terävän silmäyksensä, "ei ole mitään
uhrausta, johon en olisi altis."
"Monsieur", virkkoi kuningatar, "enkö sanonut ja ettekö kuullut
sanovani noille ihmisille, että te saatte tehdä tahtonne mukaan?"
"Siinä tapauksessa", vastasi Mazarin, "luulen tahtovani jäädä
paikalleni. Se ei ainoastaan ole minun etuni mukaista, vaan rohkenenpa
väittää, että siitä riippuu teidänkin turvallisuutenne."
"Jääkää siis, monsieur, en toisin toivokaan; mutta älkää silloin
salliko loukata minua."
"Te tarkoitatte kapinallisten vaatimuksia ja sitä sävyä, jolla he niitä
ilmaisevat? Kärsivällisyyttä! He ovat valinneet alan, jolla minä olen
taitavampi kenraali kuin he: neuvottelut. Me voitamme heidät pelkästään
ajan kuluttamisella. He kärsivät jo nälänhätää; kahdeksan päivän
kuluttua on heidän asemansa vielä paljoa pahempi."
"Voi, hyvä Jumala, kyllähän tiedän, että se rettelö päättyy siihen!
Mutta ei ole kysymys ainoastaan heistä; he eivät minulle toimita
sietämättömimpiä loukkauksia."
"Ah, minä ymmärrän! Te tarkoitatte muistoja, joita nuo kolme tai neljä
aatelismiestä alituiseen herättävät. Mutta hehän ovat hallussamme
vankeina, ja he ovat juuri kyllin rikollisia, voidaksemme pitää heitä
kytkettyinä niin kauan kuin hyväksi näemme. Yksi ainoa on vielä vapaana
ja uhmaa meitä, mutta kyllä me hänetkin saamme toimitetuksi
kumppaniensa seuraan, kautta kaiken! Olemme onnistuneet vaikeammissakin
tehtävissä, nähdäkseni. Varovaisuuden vuoksi olen ensiksikin
suljettanut kaksi lannistumattominta Rueiliin, siis ihan lähelleni,
omin silmin valvottaviksi, oman käteni ulottuviin. Tänään liittyy
heihin kolmas."
"Kaikki on hyvin niin kauan kuin he istuvat telkien takana", arveli
Itävallan Anna, "mutta jonakuna päivänä he pääsevät vapaiksi."
"Kyllä, jos teidän majesteettinne päästää heidät."
"Voi!" jatkoi Itävallan Anna vastaten omaan ajatukseensa; "täällä tulee
sentään kaivanneeksi Pariisia!"
"Ja minkätähden?"
"Bastiljin tähden, joka on niin varma ja vaientava säilytyspaikka,
monsieur."
"Madame, neuvottelut tuottavat meille rauhan, rauha luovuttaa haltuumme
Pariisin, ja Pariisin mukana saamme Bastiljin. Siellä lahotkoot neljä
rehentelijäämme."