Kuningattaren luo huomasi Atos pääsevänsä paljon helpommin kuin hän oli
odottanut; kaikki näytti käyvän suotuisasti heti ensi askeleelta, ja
pyydetty puhuttelu myönnettiin seuraavaksi päiväksi suuren vastaanoton
jälkeen, johon hän oli syntynsä perusteella oikeutettu ottamaan osaa.
Lukuisa parvi tungeksi Saint-Germainin huoneissa; kuningatar ei ollut
koskaan Louvressa tai Palais-Royalissa nähnyt ympärillään suurempaa
hovilaisten joukkoa. Kuitenkin oli se muutos tapahtunut, että tämä
paijaus kuului ylipäänsä vain alempaan aateliin, kun sitävastoin
Ranskan etevimmät ylimykset olivat prinssi de Contin, Beaufortin
herttuan ja koadjutorin seurueena.
Kun kreivi de la Fèren piti päästä toimittamaan asiansa, ilmoitettiin
hänelle, että puheillepääsy kyllä suotaisiin, mutta hänen piti odottaa
vielä hetkinen, koska kuningattarella oli neuvottelu ministerin kanssa.
Neuvottelun päätyttyä kuningatar kutsutti hänet työhuoneeseensa.
Atos opastettiin sisälle ja ilmoitti nimensä. Se nimi oli liian usein
kajahtanut hänen majesteettinsa korvissa ja värähdyttänyt hänen
sydäntään, jotta Itävallan Anna ei olisi sitä tuntenut; kuitenkin hän
jäi kylmäkiskoisena katselemaan aatelismiestä niin tiukasti kuin on
sallittua ainoastaan naisille, jotka ovat kuningattaria joko
kauneutensa tai syntynsä perusteella.
"Te siis tarjoudutte tekemään meille palveluksen, kreivi?" kysyi
Itävallan Anna tovin vaitiolon jälkeen.
"Niin, madame, vieläkin palveluksen", vastasi Atos pahastuksissaan
siitä, että kuningatar ei ollut häntä tuntevinaan.
Atos oli ylväsluontoinen ritari ja senvuoksi peräti huono hovimies.
Anna rypisti silmäkulmiaan. Mazarin, joka pöydän ääressä istuen selaili
papereita kuin tavallinen valtiosihteeri, kohotti päätänsä.
"Puhukaa", käski kuningatar.
Mazarin alkoi jälleen penkoa papereitaan.
"Madame", aloitti Atos, "kaksi ystäväämme, kaksi teidän majesteettinne
urheinta palvelijaa, herrat d'Artagnan ja du Vallon, jotka herra
kardinaali lähetti Englantiin, ovat äkkiä kadonneet juuri kun laskivat
jälleen jalkansa ranskalaiselle maaperälle, ja heidän kohtalostaan ei
ole mitään tietoa."
"No niin?" kysyi kuningatar.
"No niin", jatkoi Atos, "minä vetoan teidän majesteettinne
hyväntahtoisuuteen saadakseni tietää, miten noille kahdelle
aatelismiehelle on käynyt, vedotakseni sitten oikeudentuntoonne, jos
tarvitaan."
"Monsieur", vastasi Itävallan Anna, ja hänen sävyssään ilmeni se
korskeus, joka erityisiä henkilöitä kohtaan käytettynä oli loukkausta,
"sitäkö varten te siis tulette häiritsemään meitä tärkeissä
toimitettavissamme? Poliisijuttu! Te tiedätte hyvin tai teidän
pitäisi tietää, monsieur, että meillä ei enää ole järjestysvaltaa
käytettävissämme siitä saakka kuin poistuimme Pariisista."
"Luullakseni ei teidän majesteettinne tarvitsisi kääntyä
järjestysvallan puoleen saadaksenne kuulla, mihin herrat d'Artagnan ja
du Vallon ovat joutuneet", vastasi Atos kylmäkiskoisen kunnioittavasti
kumartaen; "jos te suvaitsisitte kysyä noista kahdesta aatelismiehestä
herra kardinaalilta, niin hän varmaankin voisi vastata teille
hankkimatta tietoja muualta kuin omasta muististaan."
"Mutta, Jumala paratkoon", virkahti Itävallan Anna halveksivasti
nytkäyttäen huuliansa kuten hänellä oli tapana, "luulenpa, että te itse
toimitatte kuulustelua!"
"Niin, madame, ja minulla on siihen melkein oikeus, kun asia koskee
herra d'Artagnania, -- herra d'Artagnania, ymmärrättehän, madame?"
lisäsi hän sellaiseen tapaan kuin olisi tahtonut taivuttaa
kuningattaren ylpeän pään hänen muistojensa painoon.
Mazarin oivalsi, että nyt oli aika tulla Itävallan Annan avuksi.
"Mosjöö kreivi", tokaisi hän, "voin kyllä ilmoittaa teille seikan,
josta hänen majesteettinsa on tietämätön, nimittäin noiden kahden
aatelismiehen aseman. He ovat olleet tottelemattomia, ja heidät on
vangittu."
"Anon siis teidän majesteetiltanne", sanoi Atos yhä hievahtamattomana
ja Mazarinille vastaamatta, "että herrat d'Artagnan ja du Vallon
päästettäisiin vapaiksi."
"Pyyntönne koskee sotakuria eikä kuulu minuun, monsieur", vastasi
kuningatar.
"Siten ei koskaan vastannut herra d'Artagnan, kun oli kysymys teidän
majesteettinne palvelemisesta", virkkoi Atos arvokkaasti kumartaen.
Ja hän peräytyi kaksi askelta ovea kohti. Mazarin pysähdytti hänet.
"Tehän tulette niinikään Englannista, monsieur?" kysyi hän tehden
merkin kuningattarelle, joka silminnähtävästi kalpeni ja oli
antamaisillaan ankaran määräyksen.
"Ja minä olin saapuvilla kuningas Kaarlo ensimmäisen viimeisellä
hetkellä", kertoi Atos. "Onneton kuningas, joka oli korkeintaan syypää
heikkouteen ja sai kovin ankaran rangaistuksen alamaisiltaan! Monetkin
valtaistuimet järkkyvät tällä hetkellä, ja helppoa ei ole uskollisten
sydänten palvella ruhtinaitten etuja. Jo toisen kerran kävi herra
d'Artagnan Englannissa; ensimmäisen matkansa hän teki suuren
kuningattaren kunnian vuoksi, ja toisella hän pani kaikki alttiiksi
suuren kuninkaan tähden."
"Monsieur", huomautti Itävallan Anna Mazarinille, ja hänen harjaantunut
teeskentelytaitonsa ei kyennyt häivyttämään äänenpainosta sen
todellista ilmettä, "katsokaa, voidaanko tehdä jotakin näiden
aatelismiesten hyväksi."
"Madame", vastasi Mazarin, "teen mitä teidän majesteettinne vain
haluaa."
"Tehkää mitä kreivi de la Fère pyytää; sitenhän nimitätte itseänne,
monsieur?"
"Madame", virkkoi Mazarin, ja hänen hymynsä ilmaisi, että hän ymmärsi
yskän, "voitte olla huoletta; toivomuksenne täytetään."
"Menkäähän siis, monsieur", sanoi kuningatar eroten Atoksesta
kädenliikkeellä; "te olette saanut mitä halusitte ja tiedämme kaikki,
mitä meidän tarvitsi tietää."
Oviverhon ummistuttua Atoksen jälkeen kuningatar kääntyi Mazariniin.
"Kardinaali", hän virkahti, "vangituttakaa tuo julkea aatelismies,
ennen kuin hän poistuu palatsista."
"Ajattelin sitä jo", vastasi Mazarin, "ja pidän itseäni onnellisena,
kun teidän majesteettinne antoi minulle määräyksen, jota aioin teiltä
pyytääkin. Meillä on suurta kiusaa noista yltiöpäistä, jotka
tyrkyttävät meidän aikakaudellemme edellisen hallituksen perimätapoja;
ja kun on jo kaksi heistä siepattu kiinni, niin toimitettakoon seuraan
kolmas."
Atos ei ollut antanut kuningattaren puheen kokonaan eksyttää itseänsä.
Itävallan Annan sävyssä oli ollut jotakin oudoksuttavaa ja lupaavanakin
uhkaavaa. Mutta hän ei ollut mies vetäytymään tiehensä pelkän epäluulon
perusteella, semminkin kun hänelle oli selvästi sanottu, että hän saisi
nähdä jälleen ystävänsä. Hän jäi senvuoksi erääseen suojamaan
työhuoneen likellä ja odotti, että hänen luokseen tuotaisiin d'Artagnan
ja Portos tai tultaisiin noutamaan häntä heidän luokseen.
Odottaessaan hän oli lähestynyt ikkunaa ja silmäili koneellisesti
pihalle. Hän näki pariisilaisten lähetystön, joka saapui sopimaan
lopullisesti neuvottelujen paikasta ja tervehtimään kuningatarta. Siinä
oli parlamenttineuvoksia, tuomareita ja asianajajia; olipa joukkoon
eksynyt joitakuita sotilashenkilöitäkin. Mahtava saattue odotti heitä
ristikkoportaiden takana.
Atos jännitti huomaavaisuuttaan, kun hän oli parven keskellä näkevinään
tutut kasvot. Samassa hän tunsi keveän kosketuksen olallaan.
Hän kääntyi.
"Kas, herra de Comminges!" hän virkahti.
"Niin, herra kreivi, minä juuri, ja minut lähetettiin tänne asialla,
josta minun täytyy pyytää teiltä anteeksi sydämeni pohjasta."
"Millä asialla, monsieur?" tiedusti Atos.
"Suvaitkaa luovuttaa minulle miekkanne, kreivi."
Atos hymyili ja huusi avaten ikkunan:
"Aramis!"
Muuan aatelismies kääntyi katsomaan; Atos oli aivan oikein arvellut
äsken tunteneensa Aramiin. Hän tervehti ystävällisesti kreiviä.
"Aramis", ilmoitti Atos, "minut vangitaan."
"Hyvä!" vastasi Aramis levollisesti.
"Monsieur", jatkoi Atos kääntyen Commingesiin ja kohteliaasti ojentaen
hänelle kärjestä miekkansa, "tässä on säiläni; olkaa hyvä ja
tallettakaa sitä huolellisesti, voidaksenne luovuttaa sen minulle
takaisin, kun pääsen vankilasta. Pidän sitä suuressa arvossa, sillä
kuningas Frans ensimmäinen antoi sen isoisälleni. Hänen aikanaan
aseistettiin aatelismiehiä, heiltä ei riisuttu aseita. Minne minut nyt
viette?"
"Ka ... ensin omaan huoneeseeni", vastasi Comminges. "Kuningatar
päättää sittemmin olopaikastanne."
Atos seurasi Commingesia sanaakaan lisäämättä.