Lontoossa

Kavioiden kumun kuoleuduttua etäisyyteen d'Artagnan palasi pikku joen

rannalle ja ratsasti sitten ulos lakeudelle, mahdollisuuden mukaan

suunnaten kulkunsa Lontoota kohti. Hänen kolme ystäväänsä seurasivat

häntä äänettöminä, kunnes he laajan puolikehän kierrettyään olivat

jättäneet kauppalan kauas taakseen.

"Tällä kertaa", virkkoi d'Artagnan katsoessaan vihdoinkin ehtineensä

kyllin etäälle lähtökohdasta, jotta nelistys voitiin hiljentää

hölkkäjuoksuksi, "luulen tosiaan kaiken toivon olevan hukassa, joten

meidän on paras palata Ranskaan. Mitä sanot siitä ehdotuksesta, Atos?

Etkö pidä sitä järkevänä?"'

"Kyllä, hyvä ystävä", vastasi Atos; "mutta äskettäin lausuit pari

sanaa, jotka olivat enemmän kuin järkeviä, -- ylvään ja jalomielisen

lauselman. Sinä sanoit: 'Kuolkaamme täällä!' Muistutan sinulle nyt

sitä."

"Oh", tokaisi Portos, "kuolema ei ole mitään, ja kuoleminen ei saa

meitä huolestuttaa, etenkin kun tiedämme, mitä se on; mutta minua

kiusaa tappion ajatus. Asiain saamasta käänteestä näen varsin hyvin,

että meidän täytyy käydä taisteluun Lontoota, maakuntia ja koko

Englantia vastaan, ja me emme voi olla lopultakaan joutumatta

häviölle."

"Meidän on seurattava suuren murhenäytelmän kehitystä loppuun asti",

huomautti Atos, "ja olkoon se millainen hyvänsä, me emme lähde

Englannista ennen ratkaisua. Ajatteletko samaten kuin minäkin, Aramis?"

"Kaikin puolin, kreiviseni. Tunnustan muuten, että hyvinkin halukkaasti

tapaisin uudestaan tuon Mordauntin; meillä on mielestäni tilinteko

hänen kanssaan kesken, ja meidän tapojemme mukaista ei ole poistua

mistään maasta tämänlaisia velkoja maksamatta."

"Kas, se on toinen asia", sanoi d'Artagnan, "ja se peruste tuntuu

minusta pätevältä. Minä puolestani tunnustan, että viipyisin tarpeen

tullen vuodenkin Lontoossa, tavatakseni tuon Mordauntin. Hankkikaamme

vain asunto jonkun taatun henkilön luona, jottemme herätä epäluuloja,

sillä nyt herra Cromwell itse etsittää meitä, ja minun käsitykseni

mukaan ei hänen kanssaan käy leikitteleminen. Atos, tiedätkö koko

kaupungissa mitään majataloa, jossa saa puhtaita hursteja, välttävää

pihvipaistia ja sellaista viiniä, joka ei ole humalista eikä

katajanmarjoista tehtyä?"

"Luulenpa tietäväni", vastasi Atos. "Winter vei meidät erään miehen

luo, sanoen häntä vanhaksi espanjalaiseksi, joka on uusien

maanmiestensä guineain avulla saanut Englannin kansalaisoikeudet. Mitä

arvelet, Aramis?"

"Minusta näyttää señor Perezin luokse asettuminen varsin viisaalta, ja

sen esityksen hyväksyn mielelläni. Me verestämme hänen mielessään

Winter-paran muiston; hän näytti suuresti kunnioittavan loordia.

Sanomme tulleemme asianharrastajina pitämään silmällä tapausten kulkua

ja kulutamme hänelle kukin guinean päivässä. Näiden varokeinojen avulla

luulen voivamme asustaa siellä jokseenkin turvallisina."

"Unohdat erään varsin tärkeän varokeinon, Aramis."

"Minkä siis?"

"Vaateparsien muuttamisen."

"Joutavia", väitti Portos; "minkätähden me pukuja vaihtaisimme? Mehän

viihdymme nykyisissämme mainiosti!"

"Jotta ei meitä tunnettaisi", selitti d'Artagnan. "Vaateparsillamme on

erikoinen kuosi ja melkein erikoinen värikin, joka heti ensi

silmäyksellä ilmaisee, että me olemme ranskalaisia. Mutta minä en pidä

niin suuressa arvossa ihokkaani muotoa tai housujeni väriä, että

niiden takia antautuisin alttiiksi Tyburnin hirsipuulle tai

rangaistussiirtolalle. Minä ostan kastanjanruskean takin; olen

havainnut, että kaikki nuo paksupäiset puritaanit ovat ihastuneita

siihen väriin."

"Mutta löytänetkö sen miehen?" kysyi Aramis Atokselta.

"Kyllä, varmasti; hänen majatalonsa oli _Bedford's Tavern_

Green-Hallin kadulla. Kykenisinpä muuten sidotuin silmin kulkemaan

keskikaupungilla."

"Soisin jo olevamme siellä", virkkoi d'Artagnan, "ja meidän olisi

yritettävä ehtiä Lontooseen ennen päivänkoittoa, vaikka hevosemme

sortuisivat."

"Kiirehtikäämme siis", sanoi Atos, "sillä jollen laske väärin, olemme

tuskin kahdeksan tai kymmenen lieuen päässä sieltä."

Ystävykset hoputtivat hevosiaan ja päätyivätkin perille noin kello

viisi aamulla. Kaupungin portilla heidät pidätti vartio; Atos vastasi

sujuvalla englanninkielellä, että heidät oli eversti Harrison

lähettänyt ilmoittamaan virkaveljelleen Pridelle kuninkaan pikaisesta

saapumisesta. Tämä vastaus aiheutti muutamia kysymyksiä kuninkaan

vangitsemisesta, ja Atos mainitsi siitä niin tarkkoja ja selviä

yksityiskohtia, että vartion epäluulot haihtuivat täydellisesti, jos he

olivat mitään epäilleetkään. Ystävykset päästettiin siis kaupunkiin

kaikenlaisin puritaanilaisin onnitteluin.

Atos oli puhunut totta; hän vei heidät suoraan edellämainittuun

majataloon ja ilmoittausi isännälle, joka niin suuresti ihastui

nähdessään hänen palaavan noin lukuisan ja komean saattueen keralla,

että hän toimitti heti kuntoon kaksi parasta huonettaan.

Vaikka päivä ei ollut vielä valjennut, olivat neljä matkalaistamme

Lontooseen saapuessaan tavanneet vilkasta kuhinaa kaupungilla. Jo

edellisenä iltana oli huhu levinnyt, että kuningas oli eversti

Harrisonin vartioitsemana tulossa pääkaupunkiin, ja monet eivät olleet

menneet makuulle siinä pelossa, että Stuart -- kuten he häntä

nimittivät -- saapuisi yöllä, joten heiltä jäisi hänen tuomitsemisensa

näkemättä.

Ehdotus vaatteiden vaihtamisesta oli hyväksytty yksimielisesti, kuten

muistetaan, Portoksen vähäpätöistä vastaväitettä lukuunottamatta. Sitä

ryhdyttiin siis toteuttamaan. Isäntä tuotti luokseen kaikenlaisia,

vaatekappaleita ikäänkuin olisi tahtonut uudistaa vaatevarastonsa; Atos

valitsi mustan takin, joka teki hänestä kunnianarvoisan porvarin,

Aramis ei tahtonut jättää miekkaansa, vaan valitsi tummanvihreän

soturimaisen puvun; Portos ihastui punaiseen ihokkaaseen ja vihreihin

housuihin; d'Artagnan, jolla oli ennakolta väri selvillä, tarvitsi vain

tarkastaa sen eri vivahduksia, ja haluamassaan kastanjanruskeassa

asussa hän edusti mainiosti liikealalta syrjäytynyttä maustekauppiasta.

Grimaud ja Mousqueton olivat jo täydellisessä valepuvussa, he kun eivät

vieraalla maalla käyttäneet livreijaa. Grimaud muistutti muutenkin

kaikin puolin tyyntä, kuivakiskoista, jäykkää ja varovaista

englantilaista; Mousquetonissa taasen nähtiin pyylevän, pöyhkeän ja

laiskan englantilaisen perikuva.

"Nyt kaikkein tärkeimpään toimitukseen", virkkoi d'Artagnan;

"leikkauttakaamme tukkamme, jotta meitä ei rahvas häpäise. Kun emme

enää aatelismiesten tavoin kanna miekkaa, niin olkaamme keropäitä kuten

puritaanitkin. Sehän on, kuten tiedätte, kansanpuolueen

silmäänpistävimpänä eroituksena kuningasmielisistä."

Tässä tähdellisessä kohdassa d'Artagnan tapasi sitkeätä vastarintaa

Aramiin taholta; tämä tahtoi kaikin mokomin säästää pitkän tukkansa,

joka oli hyvin kaunis ja huolellisesti hoidettu. Atoksen, jolle kaikki

nämä kysymykset olivat yhdentekeviä, täytyi näyttää hänelle hyvää

esimerkkiä. Portos luovutti nurkumatta päänsä Mousquetonin

pideltäväksi, joka keritsi suuria tukkuja isäntänsä pörröisistä

harjaksista. D'Artagnan leikkasi itse tukkansa oman maun mukaan, ja

sitten hänen päänsä suurestikin muistutti Frans I:n tai Kaarle IX:n

rahoihin leimattua kuvaa.

"Me näytämme kamalilta", sanoi Atos.

"Ja minusta tuntuu kuin käryäisimme puritaanilta, jotta värisyttää",

päivitteli Aramis.

"Päätäni palelee", surkeili Portos.

"Ja minä tunnen kutsumusta ruveta saarnaamaan", lisäsi d'Artagnan.

"Nyt", esitti Atos, "kun emme edes tunne itseämme, joten meidän ei

tarvitse pelätä muidenkaan meitä tuntevan, lähtekäämme katsomaan

kuninkaan tuloa; jos hän on ollut liikkeellä kaiken yötä, niin hän ei

voi enää olla kaukanakaan Lontoosta."

Ystävykset eivät olleetkaan vielä kahta tuntia liikkuneet väkijoukossa,

kun äänekkäät huudot ja vilkas liikehtiminen ilmoittivat Kaarlon

saapuvan. Häntä vastaan oli lähetetty vaunut, ja jättimäinen Portos,

joka oli päätänsä pitempi kaikkea muuta kansaa, ilmoitti näkevänsä

kuninkaallisten kaleesien tulevan kaukana; d'Artagnan nousi silloin

varpailleen, mutta Atos ja Aramis kuuntelivat yleistä sorinaa,

päästäkseen selville väkijoukon mielialasta. Vaunujen vieriessä ohitse

d'Artagnan tunsi toisen vaununoven kohdalla Harrisonin ja toisen

ääressä Mordauntin. Mitä taasen kansaan tulee, josta Atos ja Aramis

keräsivät vaikutelmia, niin joka taholta syydettiin hurjia sadatuksia

Kaarloa vastaan.

Atos palasi epätoivoisena.

"Hyvä ystävä", virkkoi hänelle d'Artagnan, "sinä olet hyödyttömästi

itsepintainen; vakuutan sinulle, että tilanne on tuiki tukala. Minä

puolestani olen käynyt kuninkaan puolelle ainoastaan sinun tähtesi ja

yleisestä taiteellisesta tappelunharrastuksesta; olisi kyllä peräti

hauskaa temmata uhri noilta kaikilta kiljujilta ja tehdä heistä pilaa.

Mietinpä asiaa."

Jo seuraavana päivänä, kun Atos seisoi ikkunassa, joka avautui

keskikaupungin väkirikkaimmille kaduille päin, kuultiin huudettavan

_Parliament's billistä_, jonka nojalla entinen kuningas Kaarlo I

valtiopetoksesta ja kuningasvallan väärinkäyttämisestä syytettynä

haastettiin tuomiolle.

D'Artagnan seisoi Atoksen vieressä, Aramis silmäili karttaa ja Portos

oli syventynyt lopettamaan maukkaan aamiaisen viimeisiä herkkupaloja.

"Parlamentti!" huudahti Atos; "ei ole mahdollista, että parlamentti on

julkaissut sellaisen säännöksen."

"Kuulehan", sanoi d'Artagnan, "minä osaan hyvin vähän englanninkieltä;

mutta kun englanninkieli on vain huonosti lausuttua ranskaa ei tuo

_Parliament's bill_ voi minun käsitykseni mukaan merkitä muuta kuin

parlamentin päätöstä, tai taivas minut kirotkoon eli _God damn_, kuten

täällä sanotaan."

Samassa astui huoneeseen isäntä; Atos viittasi häntä lähestymään.

"Onko parlamentti julkaissut tuon säännöksen?" kysyi Atos

englanninkielellä.

"On, mylord, -- puhdas parlamentti."

"Mitä! Puhdasko parlamentti? Onko siis kaksi parlamenttia?"

"Hyvä mies", keskeytti d'Artagnan, "kun minä en ymmärrä

englanninkieltä, mutta me kaikki osaamme espanjaa, niin suvaitkaa

keskustella kanssamme tällä kielellä, koska arvattavasti puhutte

mielellännekin äidinkieltänne, milloin vain saatte tilaisuutta."

"Aivan oikein", virkkoi Aramis.

Portoksen kaikki huomio oli yhä kiintynyt kyljysluuhun, josta hän

kalusi lihaista kuorta.

"Kysyitte siis...?" aloitti isäntä espanjaksi.

"Minä kysyin", sanoi Atos samalla kielellä, "onko täällä kaksi

parlamenttia, puhdas ja puhdistamaton."

"Jo nyt otti lempo!" virkahti Portos kohottaen verkalleen päätänsä ja

silmäillen ystäviänsä ällistyneenä; "minä siis ymmärrän nyt

englanninkieltä? Käsitänhän puheenne."

"Syystä että me haastelemme espanjaksi, veikkonen", selitti Atos

vakavana kuten aina.

"Oh, turkanen!" pahoitteli Portos; "sepä noloa, sillä muutoin olisin

osannut yhden kielen lisää."

"Kun mainitsin puhdasta parlamenttia, señor", selitti isäntä,

"tarkoitin sitä, jonka eversti Pride on puhdistanut."

"Ka, täälläpä totisesti ollaan nokkelia", tokaisi d'Artagnan;

"minun pitää Ranskaan palattuani opettaa se keino Mazarinille ja

koadjutorille. Toinen puhdistaa hovin nimessä ja toinen kansan; sillä

tavoin siitä parlamentista päästään kerrassaan."

"Mikä se eversti Pride on miehiään", kysyi Aramis, "ja miten hän

menetteli parlamentin puhdistamisessa?"

"Eversti Pride", kertoi espanjalainen, "on entinen ajuri, hyvin

järkevä mies, joka oli kärryillä kulkiessaan pannut merkille

erään seikan, nimittäin että kiven osuessa hänen tielleen oli

viisaampaa siirtää pois kivi kuin yrittää ajaa sen ylitse.

Parlamentin kahdestasadastaviidestäkymmenestäyhdestä jäsenestä

oli satayhdeksänkymmentäyksi hänen tiellään ja nämä olisivat

voineet keikauttaa nurin hänen valtiolliset kärrynsä. Hän poimi

heidät senvuoksi kuin entiseen aikaan kivet ja viskasi ulos

edustajahuoneesta."

"Erinomaista!" virkahti d'Artagnan, joka älykkäänä miehenä piti

suuressa arvossa muidenkin järkevyyttä, missä sitä vain tapasi.

"Ja kaikki nuo karkoitetut olivat kuningasmielisiä?" kysyi Atos.

"Aivan epäilemättä, señor, ja te käsitätte, että he olisivat

julistaneet kuninkaalle vapauttavan tuomion."

"Totisesti", huomautti Portos majesteetillisesti, "he olivat

enemmistönä."

"Ja te luulette", virkkoi Aramis, "että hän suostuu asettumaan

sellaisen tuomioistuimen eteen?"

"Hänenhän täytyy", vastasi espanjalainen; "jos hän yrittäisi

kieltäytyä, niin kansa pakottaisi hänet siihen."

"Kiitos, herra Perez", sanoi Atos; "nyt olen saanut riittävästi

valaistusta."

"Alatko jo vihdoinkin uskoa, että asia on auttamaton, Atos", kysyi

d'Artagnan, "ja että me emme ikinä kykene pitämään puoliamme

Harrisonin, Joycen, Priden ja Cromwellin kaltaisia miehiä vastaan?"

"Tuomioistuin vapauttaa kuninkaan", väitti Atos; "hänen puoluelaistensa

äänettömyyskin osoittaa salaisen sopimuksen syntyneen."

D'Artagnan kohautti olkapäitänsä.

"Mutta", huomautti Aramis, "jos he uskaltaisivat tuomita kuninkaansa,

niin rangaistuksena olisi kai lopultakin maanpako tai vankila, siinä

kaikki."

D'Artagnan vihelsi epäuskoisesti.

"Saammehan nähdä", virkkoi Atos, "sillä me kaiketi lähdemme istuntoon

saapuville."

"Teidän ei olekaan tarvis kauan odottaa", ilmoitti isäntä, "sillä se

alkaa huomenna."

"Vai niin", sanoi Atos, "oikeudenkäynti oli siis jo valmisteltu ennen

kuin kuningas saatiin vangiksi?"

"Epäilemättä", arveli d'Artagnan; "siihen tietenkin ryhdyttiin samana

päivänä kuin hänet ostettiin."

"Te tiedätte", muistutti Aramis, "että jos Mordaunt-ystävämme ei

päättänyt itse kauppaa, hän ainakin hoiti tuon pikku keinottelun

alkuhommia."

"Tiedätte myös", lisäsi d'Artagnan, "että missä hyvänsä herra Mordaunt

osuu tielleni, minä surmaan hänet."

"Hyi, mokomaa heittiötä!" virkahti Atos.

"Surmaan hänet juuri sen vuoksi, että hän on heittiö", vakuutti

d'Artagnan "Voi, hyvä ystävä, minä teen niin paljon sinun mieliksesi,

että sinunkin tulee osoittaa suvaitsevaisuutta omille mieliteoilleni;

sanonkin sinulle nyt, -- ajattele siitä mitä tahansa, -- että minä

tapan tuon Mordauntin eikä kukaan muu."

"Ja minä", tokaisi Portos.

"Minä myös", lisäsi Aramis.

"Liikuttavaa yksimielisyyttä!" huudahti d'Artagnan; "sellainen

soveltuukin meidänlaisillemme kunnon porvareille. Tehkäämme nyt kierros

kaupungilla; tässä sumussa ei itse Mordauntkaan tunne meitä neljän

askeleen päästä. Lähtekäämme haukkomaan hiukan usmaa."

"Niin, oluen muutteeksi", sanoi Portos.

Ja ystävykset läksivät jaloittelemaan.

Myladyn poika: Historiallinen romaani · 第 140 / 201 题