Romaani "Myladyn poika" kuuluu sarjaan, jossa on edellä ilmestynyt
"Kolme muskettisoturia." Lukijalle, joka ei ole tutustunut
alkuromaaniin, saattaa lyhyt silmäys sen sisältöön olla suotava.
"Kolmen muskettisoturin" toiminta alkaa kuvauksella nuoresta
d'Artagnanista, maalaisaatelismiehen pojasta, joka 18-vuotiaana lähtee
Pariisiin onneansa tavoittamaan. Ranskan eteläisimmän maakunnan
Gascognen väki on yleensä tunnettu käytännöllisestä oveluudestaan ja
hätääntymättömyydestään, joten nuorukaisella sieltä kotoisin olevana
lähtiessään on älyllisten lahjojensa lisänä omaisuutta ainoastaan
kulunut puku, isän pitkä miekka, noin 45 markkaa rahaa, suosituskirje
isän vanhalle sotakumppanille herra de Trévillelle, josta on
kunnollisuutensa takia tullut kuninkaan muskettisoturi-joukon kapteeni,
ja vanha kaltainen hevosluuska. Tämän elukan takia hän joutuu ikävään
seikkailuun Meungin kauppalassa, poiketessaan Franc-Meunierin
ravintolaan virkistäytymään. Siellä nimittäin muuan ylhäiseltä näyttävä
keski-ikäinen pilkallinen aatelismies alkaa hänen kuultensa lasketella
saattolaisillensa leikkiä hevosen harvinaisesta karvasta. Köyhän ylpeys
leimahtaa tulisessa nuorukaisessa, hän pakottaa aatelismiehen
kaksintaisteluun kanssansa, mutta saattolaiset ja isäntä ryntäävät
väliin ja peittoavat hänet pahanpäiväiseksi, suuren kansanjoukon
rientäessä katselemaan katumeteliä.
Häväistysjuttua peläten käskee isäntä viinuriensa kantaa pyörtyneen
matkalaisen keittiöönsä, missä hänelle suodaan jonkun verran hoitoa.
Tällöin huomaa isäntä suosituskirjeen; hän kertoo havainnostaan
aatelismiehelle. Tällä on erityisiä kardinaalin asioita toimitettavana,
joten hän alkaa epäillä, että nuori tuulihattu onkin kenties herra de
Trévillen lähettämä hänen kiusoikseen, sillä hovijuonitteluissa toimii
kuninkaan muskettisoturien päällikkö Richelieun salaisia suunnitelmia
vastaan. Käyttäen sopivaa tilaisuutta hän sieppaa tuon kirjeen ja
rientää tapaamaan odottamaansa naista, joka on kardinaalin kätyreitä.
Samassa virkoaa haavoittunut sen verran, että kykenee laahautumaan
keittiön ovelle. Hän näkee äskeisen vastustajansa puhuttelevan
vaunuissa istuvaa nuorta vaaleaveristä kaunotarta ja kuulee tämän
saavan määräyksen lähteä "hänen ylhäisyytensä" asioilla Englantiin.
Itse sanoo tuntematon aatelismies palaavansa Pariisiin; kaunotarta
hän nimittää "myladyksi", mikä on englantilaisen aatelisrouvan
puhuttelusana. Kaunotar virkkaa jotakin halventavaa "jolpista", jonka
kanssa sattuneesta kohtauksesta aatelismies on kertonut, ja tästä
hetkestä alkaen vihaa d'Artagnan noita molempia, vaikka hän ei vielä
tiedä, kuinka suuressa määrin he joutuvat vaikuttamaan hänen elämäänsä.
Nuori aatelismies yrittää uudestaan hyökätä vastustajaansa käsiksi,
mutta tällä ei ole asioiltaan aikaa jäädä hoitelemaan riitojansa.
Tuntematon karauttaa tiehensä, myladyn vaunujen kiitäessä toiselle
suunnalle. Sen arvaa, että gascognelaisemme vimmastuu täyteen raivoon,
kun huomaa tärkeän suosituskirjeensäkin kadonneeksi ja saa isännän
puheista pätevän aiheen epäillä vastustajaansa sen anastajaksi.
Pariisissa hän vuokraa itselleen ullakkokamarin Rue des
Fossoyeurs-kadun varrella ja lähtee seuraavana päivänä pyrkimään
herra de Trévillen puheille. Tämä on sen ajan olosuhteissa päässyt
varsin ylhäiseksi herraksi, ja tavaton kuhina vallitsee hänen
asuntopalatsissaan. Reippaiden muskettisoturien vilinässä tuntee
d'Artagnan itsensä kaikesta synnynnäisestä häikäilemättömyydestään
huolimatta ujoksi ja kömpelöksi. Erityisesti kohdistuu hänen huomionsa
kolmeen nuoreen soturiin, joilla puhuttelussa on ilmeiset salanimet
Atos, Portos ja Aramis. Atos on todellisuudessa hienoluonteinen ja
ylevä, mutta raskasmielisyyden painostama kreivi de la Fère, Portos on
hieman yksinkertainen ja turhamainen, keksityillä lempiseikkailuilla
kerskuva, mutta sydämeltään mitä kunnollisin ja voimiltaan peloittava
maalaisaatelinen du Vallon, ja Aramis hengelliseen säätyyn aikova,
mutta lueskelustaan lempiseikkailun takia toistaiseksi muskettiväkeen
siirtynyt sievistelevä d'Herblay, joka varovaisesti välttelee
lukuisien rakkausjuttujensa ilmituloa. Tämä kolmikko on keskenään
solminut lujan toveruuden. Muuan näiden herrasmiesten äskeinen
kahakka kardinaalin vartiosoturien kanssa tulee kerrotuksi d'Artagnanin
kuullen ja herättää hänessä rajatonta ihailua heidän uljuuttansa
kohtaan. Nuori gascognelainen saa suosituksenkin puutteessa asiansa
jotenkuten onnistumaan; herra de Tréville toimittaa hänelle pääsyn
kuninkaalliseen aatelismiesten harjoituskouluun, jolla tavoin hän
tulee kuulumaan kuninkaan väkeen, vaikka häneltä vaaditaan parin
vuoden kunnostautuminen, ennen kuin hän voi saada oikeuden kantaa
kuninkaallisen muskettisoturin kadehdittua univormua.
Tapoihin ja ympäristöön tottumattomana ei nuori gascognelainen tänä
ensimmäisenä päivänä kuitenkaan menesty sen paremmin kuin että
tulee tahtomattansa loukanneeksi kaikkia kolmea edellämainittua
muskettisoturia erikseen. Nämä haastavat hänet kukin kaksintaisteluun,
ja kun jokainen enemmittä selityksittä kutsuu molemmat toverinsa
todistajiksi, selviää vasta taistelupaikalla, millaisen urakan
lannistumaton maalaisnuorukainen on heti ottanut niskoilleen.
Hänen käyttäytymisensä tässä tilaisuudessa herättää kokeneempien
pukarien myötätuntoa, ja d'Artagnan pääseekin kumppanuuteen
neljänneksi. Tähän tulokseen vaikuttaa enimmin se seikka, että kesken
taistelupuuhien tulee paikalle herra de Jussacin johtama osasto
kardinaalin henkivartiota ja alkaa kovistella muskettisotureja
kaksintaistelukiellon rikkomisesta, jolloin kolmikko uhitellen
paljastaa miekkansa viittä häiritsijäänsä vastaan ja gascognelainen
päättäväisesti lyöttäytyy äskeisten haastajiensa puolelle. Verisestä
kahakasta he suoriutuvat voitollisina, ja kun kuningas ja kardinaali
keskenään kateellisina toistensa vartioväen kunnollisuudesta salavihkaa
kannattelevat näiden riitaisia kilvotteluja, herättää noiden neljän
urhon urotyö sekä kapteeni de Trévillen että kuninkaan suurta
mielihyvää.
Täten kohdistuu Ranskan molempien valtiaitten -- Ludvig XIII:n ja
Richelieun -- huomio näihin neljään tappelijaan, joskin hyvin erilaisin
tuntein. Vielä seuraavana päivänä onnistuneesti suoriuduttuaan
taistelusta erään kardinaalin väkeen kuuluvan soturin kanssa ja
aiheutettuaan uuden metelin saa varaton tulokas kuninkaan omasta
kädestä palkkiokseen kukkarollisen kultaa. Portos hankkii hänelle
palvelijaksi järkevän pikardialaisen Planchetin. Neljän ystävyksen
yhteisissä hommissa tullaan pian tuntemaan noiden kolmen muunkin
lakeijat. Portoksella on saattolaisenaan pyylevä ja hiukan
arkaluonteinen Mousqueton, umpimielisellä Atoksella tavattomaan
vaiteliaisuuteen kasvatettu ja enimmäkseen merkeillä puhuva, sokeasti
totteleva Grimaud, ja Aramiilla lakealuontoinen, hyvällä ruokahalulla
varustettu ja herransa mukaisesti kirkon palvelukseen ikävöitsevä
Bazin, joka käyttää joutohetkensä hartauskirjojen lueskeluun, mutta on
tarpeen mukaan mykkä, sokea, kuuro ja kuuliainen, niinkuin tuollaisen
kaksoisolennon palvelijan pitääkin. Jonkun ajan kuluttua hyväksytään
nuori gascognelainen ritari Desessartsin kaartilaiskomppaniaan. Mutta
kaikkiakin kumppanuksia hätyyttelee alituinen rahapula, vaikka kukin
käyttää kaikki mahdolliset keinot yhteisenä pidetyn kassan uudisteluun.
Englannin kuninkaan Kaarlo I:n kaikkivaltias suosikki, Buckinghamin
herttua George Villiers, on rakastunut Ranskan kuningattareen,
Itävallan Annaan. Toivottoman tunteensa kannustamana on uskalikko
rohjennut väärennetyn kirjelmän perusteella saapua vihollismaahan
tapaamaan kuningatarta, siis asialle, joka muutenkin on tietysti tuiki
vaarallinen yritys. Kardinaali se on juonen virittänyt kilpailijalleen
ja pitää lukemattomien palkattujen vakoojiensa avulla silmällä
hanketta; hänen vaikutusvallalleen on tärkeätä saada kuningatar
epäillyksi puolisonsa silmissä ja siepatuksi herttua valtoihinsa.
Kardinaalin ensimmäisenä keinona on ottaa kuningattaren käyttämä
välittäjä, sievä rouva Bonacieux vangiksi, jotta hänen katoamisensa
tärvelisi herttuan turvallisuudeksi noudatetut varokeinot. Rouvan
arvoisa puoliso on yksinkertainen, keski-ikäinen porvari, jonka talossa
d'Artagnan asuu. Rouvalla on ollut tapana tuolloin tällöin pistäytyä
hovista tervehtimässä miestänsä, ja joutuessaan ymmälle aviokumppaninsa
hukkaantumisesta pyytää talonisäntä neuvokkaan vuokralaisensa apua.
Kunnon porvari aavistelee valtiollista juonta ja epäilee miestä, jonka
on nähnyt väijyvän vaimoansa. Tuntomerkeistä huomaa gascognelainen tuon
miehen samaksi, joka toimitti hänet ikävään seikkailuun Meungissa.
Kerran jälkeenpäin on hän nähnyt tämän tuntemattoman kadulla ja
hyökännyt hänen peräänsä, mutta haipunut jäljiltä. Hän innostuu
selvittelemään juttua, tietäen toimivansa vihamiestään ja kardinaalia
vastaan. Onhan varakkaalta porvarilta sitäpaitsi saatavissa rahoja
homman tarpeisiin.
Gascognelainen ottaa luonnollisesti kolme kumppaniansa avukseen, mutta
hänen älykkyytensä se etupäässä tekee tyhjiksi kardinaalin juonet.
Rouva de Bonacieux, johon d'Artagnan ensi näkemällä tulisesti rakastuu,
pääsee saattamaan valepukuisen Buckinghamin herttuan kuningattaren luo
Louvreen. Uskalikko on kyllä saanut tietää, että kuningattaren nimessä
lähetetty sanoma on vihollisen ansa, mutta Englantiin palaamatta on hän
käyttänyt hyväkseen tilannetta ja antanut vakuuttaa Itävallan Annalle,
että hän ei matkusta pois ennenkuin on saanut tavata sydämensä
valtiattaren. Kuningatar ei olisi nainen, jos hän ei heltyisi näin
uljaasta ja hartaasta rakkaudesta ja laskisi henkensä kanssa
leikittelijää monien kieltojen jälkeen puheilleen, vakavasti
kehoittaakseen häntä kiireimmiten lähtemään matkalle. Hallitsijatar on
silloin kauneutensa häikäisevimmässä kukkeudessa, herttua miehuutensa
komeimmassa loistossa; he ovat aikaisemmin kolmasti tavanneet toisensa,
ja englantilaisen ritarillinen kiihko on ehdottomasti jonkun verran
tehonnut hänen sydämensä kiehtojattareen. Tuntien väkisinkin
viehättyvänsä rakastamaan tätä uljasta ritaria suostuu kuningatar tämän
pyynnöstä antamaan hänelle muistoesineen, valiten siksi pienen
ruusupuisen lippaan, jossa on kuninkaan hänelle vastikään lahjoittamat
kaksitoista koristetimanttia.
Kardinaali saa kohtauksesta seikkaperäisen selvityksen
kätyriltään kreivi de Rochefortilta -- d'Artagnanin meungilaiselta
kiistakumppanilta, -- joka on käyttänyt vakoojana erästä hovinaista. On
liian myöhä yrittää ottaa Buckinghamin herttuaa enää kiinni; mutta
kardinaali saa ensiksikin Bonacieuxin suostutelluksi vakoilemaan omaa
puolisoansa, voidakseen edelleen paremmin pitää kuningatarta silmällä,
ja toisekseen hän lähettää myladylle Lontooseen määräyksen mennä
ensimmäisiin hovitanssiaisiin ja salavihkaa lähestyen leikata kaksi
noista timanteista, jotka Buckinghamin herttua epäilemättä kiinnittää
ihokkaaseensa.
Kardinaali herättää kuninkaan luulevaisuutta kuningatarta kohtaan,
huomauttaen Buckinghamin herttuan oleskelleen Pariisissa viisi päivää,
rohkenematta kuitenkaan paljastaa, missä määrin hän on vakoillut
kuningatarta. Mutta hän keksii ovelan keinon, esittäen kuninkaalle,
että tämä järjestäisi kuningattaren mieliksi suuret tanssiaiset ja
vaatisi tätä niissä käyttämään noita timantteja. Aavistaen
kardinaalilla olevan jotakin erityistä mielessä, suostuu kuningas
levottomasti. Myladylta tulee kardinaalille kirje salajuonen
onnistumisesta, mutta hän tarvitsee rahaa, tullakseen Lontoosta tuomaan
noita kahta sieppaamaansa timanttia. Kardinaali lähettää varat, laskee
tarkoin, milloin mylady kerkiää Pariisiin, ja neuvoo sitten
kuninkaalle, miksi päiväksi nuo päätetyt tanssiaiset lopullisesti
sovitetaan. Nyt vasta saa kuningatar puolisoltaan vaatimuksen, että
hänen on niissä käytettävä timanttikoristeitansa. Onneton kuningatar
luulee kaiken olevan hukassa; hänen kauhistuksensa herättää Ludvig
XIII:ssa mitä mustimpia aavistuksia. Onneksi Anna tulee keskustelun
lopulla huomanneeksi, että koko hanke onkin kardinaalin järjestämä;
kuningas ei siis vielä tiedäkään asian oikeata laitaa, mutta julma
kardinaali on saanut kuningattaren valtoihinsa, aikoinaan turhaan
yritettyään lähestyä häntä rakastajana.
Kuningatar tietää, että joku hänen hovinaisistaan on kavaltanut hänet,
ja että häntä vartioidaan tarkoin. Huomaten hänen epätoivonsa tarjoutuu
rouva Bonacieux auttajaksi. Hän arvaa kuningattaren salaisuuden ja
kehoittaa tätä lähettämään jonkun perimään pois timantteja Buckinghamin
herttualta. Epäröiden suostuu toivoton kuningatar kirjoittamaan siitä
lyhyen määräyksen, joka vääriin käsiin joutuneena tuhoaisi hänet
kerrassaan. Rouva Bonacieux aikoo käyttää lähetiksi miestänsä, esittää
hänelle jo matkustamista hyvin korkean henkilön puolesta Lontooseen
runsasta korvausta vastaan, mutta huomaa viime hetkessä, että mies
onkin kardinaalin viekoittelema puolelleen. Kuohuksissaan pidättyy
rouva-parka ilmaisemasta enempää, mutta kangaskauppias aavistelee jo
kylliksi, ja asiaa teeskennellen rientää hän ilmoittamaan kuulemastansa
Rochefortille. Rouva jää vielä huoneeseen tuskittelemaan, kun
d'Artagnan katon läpi kuunneltuaan huutaa tätä avaamaan eteisen oven;
gascognelainen on lattiaansa eräästä kohti ohentaneena saanut
tarkatuksi, mitä isännän huoneessa juteltiin.
D'Artagnan pääsee sisälle, kertoo kuulleensa miehen kehnouden ja
tarjoutuu kuningattaren lähetiksi. Rouvan on pakko luottaa hänen
kiihkeihin vakuutuksiinsa; matkakassaksi ojentaa hän nuorelle
muskettisoturille rahamassin, jonka hänen arvoisa miehensä on vastikään
tuonut palkintonaan kardinaalilta. Tämän omilla varoilla ruvetaan siis
kukistamaan hänen juoniaan. Samassa näkyy Bonacieux saapuvan
Rochefortin kanssa. Vaivoin pidättyy d'Artagnan hyökkäämästä
vihollisensa kimppuun, mikä vaarantaisi kaiken, ja pari pujahtaa
muskettisoturin huoneeseen. Siellä he kuulevat kardinaalin kätyrien
keskustelun, josta selviää kuningattaren pelastamisen vaikeus.
Gascognelainen hankkii itselleen ja kolmelle kumppanilleen lomaa,
katsoen parhaaksi ottaa nämä auttajikseen. Palvelijoineen lähtevät he
liikkeelle, noudattaen mitä suurinta varovaisuutta, jossa yhteisen
kylmäverisyyden lisäksi d'Artagnanin neuvokkuus tulee kovaan
koetukseen. Chantillyn majatalossa saa muuan aatelismies Portoksen
sekaannutetuksi kaksintaisteluun, jolloin muiden on viivyttelemättä
jätettävä hänet jälkeensä; nähtävästi on riidanrakentaja luullut
voimamiestä joukkueen johtajaksi. Beauvaisin tuolla puolen joutuvat
matkalaiset rettelöön valepukuisten työmiesten kanssa; Mousqueton saa
luodin istumalihaksiinsa ja putoaa ratsailta, haavoittunut Aramis on
jätettävä palvelijan hoideltavaksi Crèvecoeuriin. "Kultaisen liljan"
majatalossa Amiensissa tahdotaan muu seurue vangita väärän rahan
kauppaajina, Atos asettuu Grimaudin kanssa vastarintaan ja huutaa
d'Artagnania rientämään eteenpäin.
Ihan lähellä Calaisin kaupunginporttia sortuu gascognelaiselta ja hänen
palvelijaltaan ratsu. He rientävät jalkaisin satamaan. Kardinaali on
antanut käskyn, että kukaan ei saa lähteä maasta hänen erityisettä
lupakirjattaan. D'Artagnan huomaa pölyttyneen aatelismiehen vaativan
pikaista pääsyä lähtöhommissa olevaan laivaan juuri sellaisen
lupakirjan perusteella. Se on kuitenkin tarkastutettava kuvernöörillä.
Aatelismiehen rientäessä kuvernöörin luo ärsyttää gascognelainen
matkalla hänet kaksintaisteluun, jättäen hänet virumaan verissään,
ottaa häneltä kreivi de Wardesin nimeen laaditun lupakirjan,
tarkastuttaa sen ja rientää laivaan hoitelemaan haavojaan, sen
lähtiessä merelle juuri ennen kuin kanuunanlaukaus ilmaisee koko
sataman suljetuksi.
Tulisella kiireellä matkustaa d'Artagnan Doverista Lontooseen.
Buckinghamin herttua ihailee muskettisoturien uljuutta. Kiireimmiten
etsii hän käsiinsä lippaan, mutta kauhistuu havaitessaan, että kaksi
timanttia puuttuu. Ainoastaan kreivitär Winter, jonka kanssa hän on
ollut epäsovussa ja joka jälleen lähenteli häntä äskeisissä
hovitanssiaisissa, on voinut varastaa ne, ollen kardinaalin kätyri.
Viiden vuorokauden kuluttua pidetään Pariisissa ne tanssiaiset, joissa
kuningattaren olisi käytettävä timanttejaan. Herttua pidättää
jalokivikauppiaansa hiomaan kaksi samanlaista timanttia valmiiksi
kahdessa päivässä ja julistaa Englannin satamat sulkutilaan. Kreivitär
-- mylady -- ei siten pääse lähtemään Pariisiin. Tämä katsotaan Ranskan
ja Englannin välillä puhkeavan sodan merkiksi. Niin paljon voi herttua
tehdä Itävallan Annan tähden; tämän pyynnöstä on hän jo pidättynyt
lähettämästä apua La Rochellen kapinallisille, piiritetyille
hugenoteille.
Timanttien hiominen onnistuu oivallisesti. D'Artagnanin paluuta
helpoittaa herttuan antama matkasuunnitelma, joka osoittaa herttualla
olevan kätyreitä ranskalaisten ravintolaisäntäin keskuudessa. Matkan
jouduttamiseksi saa hän tunnussanan avulla uudet ratsut upeine
varustuksineen neljässä vaihtopaikassa. Hän päätyy onnellisesti
perille, ja kuningatar suoriutuu voitollisesti kardinaalin ansasta.
Suuri Richelieu on kohdannut mitä pahimman nolauksen, ja hän tietää,
keiden ansiosta se on tapahtunut. Sellaiset miehet hänen pitäisi
voittaa puolelleen! on hänen ajatuksenaan mieluummin kuin katkeran
koston toimittaminen näille. D'Artagnan saa verhon takaa suudella
liikutetun kuningattaren kättä, joka jättää hänelle kallisarvoisen
sormuksen palkkioksi. Mutta vielä suurempana palkkiona on hänelle, että
rouva Bonacieux myöntää hänelle kohtauksen.
Urkkiva aviopuoliso saa kuitenkin siitä vihiä ja toimittaa rouvan
ryöstetyksi pois juuri ennen kuin d'Artagnan saapuu kohtauspaikalle.
Lohduttomalle rakastajalle selviää ainoastaan, että ryöstö on
tapahtunut Bonacieuxin toimesta ja "Meungin miehen" johdolla. Hänen
asemansa on sitä tukalampi, kun hänen on viipymättä lähdettävä etsimään
taipaleelle jääneitä kumppaneitaan.
Portos on haavoittunut kaksintaistelussaan, mutta hän ei kehtaa
tunnustaa sitä, selittäen vain kärsivänsä suonenvenähdyksestä ja
elellen ravintolanisännän kustannuksella, luokseen tulleen Mousquetonin
kanssa. Hänellä on kyllä rakastettunaan äveriään ja saidan
pariisilaisen prokuraattorin vanhanpuoleinen rouva, mutta tältä ei
heltinyt rahoja; Portos tietysti on ollut kirjoittelevinaan
rahanpyyntöjään jollekulle ylhäiselle nuorelle kaunottarelle. Aramiilla
on rakastettunaan kaunis, kevytmielinen rouva de Chevreuse,
kuningattaren entisiä seuranaisia, joka on karkoitettu Toursiin, mutta
käynyt sieltä viimeksi Buckinghamin herttuan matkaa järjestämässä
Pariisissa; hänelle kirjoittelee Aramis ompelijatar Marie Michonin
osoitteella, mutta ei ole pitkiin aikoihin kuullut hänestä mitään.
Tästä on hän johtunut synkkämielisyyteen ja antautunut Crèvecoeurissa
jumaluusopillisiin opintoihin, jotka d'Artagnan kuitenkin Bazinin
suureksi mielipahaksi väleen keskeyttää tuomalla hänelle Aramiin
pariisilaisesta asunnosta löytämänsä hieno tuoksuisen kirjeen.
Atos on palvelijansa kanssa kaiken aikaa pitänyt isäntänsä kellaria
hallussaan, tehden sen viini- ja ruokavarastolle hirvittävää tuhoa,
viranomaisten puuttumatta asiaan. D'Artagnanin tulo lopettaa rettelön.
Suunnattomien juominkiensa tuottamassa sielullisessa ärtymystilassa
tulee umpimielinen kreivi ystävälleen kertoneeksi elämänsä synkimmän
muiston; hän on ollut naimisissa viehättävän kuusitoistavuotiaan
kaunottaren kanssa ja äkkiä havainnut että tämän olkapäähän on pyövelin
poltinora painanut liljan merkinosoitukseksi siitä, että rangaistu on
joutunut kiinni varkaudesta. Pettäjättären veljenä esiintynyt pappi on
ollut hänen rakastajansa. Häpeästään ja rakkautensa katkerasta
pettämisestä vimmastuneena on Atos raivopäissään hirttänyt vaimonsa
metsään. Se karvastuttaa hänen elämäänsä ja saa aikaan, ettei hän
milloinkaan puhu naisista, vaan on liiankin luontuva hakemaan unohdusta
viinipikarista.
Muskettisoturit ovat piankin kaikki koolla Pariisissa, vaikka
Buckinghamin herttuan lahjoittamat ratsut varustuksineen menetetään
matkalla pelissä. Senvuoksi tulee kumppanuksille paha pula eteen, kun
he kuulevat kuninkaan lähtevän sotaretkelle La Rochellea vastaan, joten
heidän on kiireimmiten saatava kunnolliset ratsut ja muut varukset
itselleen ja palvelijoilleen; d'Artagnan on armollisesti otettu nyt
muskettiväkeen. Ylen vaikeasti ja kaikkea -- tosin verrattain vähäistä
-- viekkauttaan käyttäen saa Portos prokuraattorinrouvalta heltiämään
tarvitsemansa varat. Kesken omien tuumailujensa sattuu d'Artagnan
näkemään myladyn, jonka hän vaistomaisesti aavistelee voivan tietää
jotakin rouva Bonacieuxin yhä salaperäiseksi jääneestä katoamisesta,
koska mylady Meungissa puhutteli miestä, joka on ollut onnettoman
rouvan ryöstöön osallisena, d'Artagnan saa selvän myladyn asunnosta ja
huomaa hänen alottavan kirjeenvaihtoa kreivi de Wardesin kanssa.
Planchet pääsee nimittäin erehdyksestä myladyn kirjeen viejäksi,
gascognelainen avaa sen ja jättää sen toimittamatta perille, sillä
kilpailijaa ei hän nyt halua. D'Artagnan joutuu myladyn liikkeitä
tähyillessään kaksintaisteluun kaunottaren langon, englantilaisen
loordi Winterin kanssa. Tästä jupakasta koituu sellainen kohtaus, että
kaikki neljä muskettisoturia taistelevat neljää englantilaista
aatelismiestä vastaan. Ranskalaiset voittavat loistavasti, d'Artagnan
on loordi Winteria kohtaan niin jalomielinen, että heistä tulee
ystävykset, ja loordi esittelee hänet kälylleen. Siten pääsee
gascognelainen paremmin yrittämään ottaa selvää tästä salaperäisestä
englannittaresta.
Gascognelaiseen rakastuu myladyn herttainen kamarineitonen Kitty,
joutuen mitä vastahakoisimpiin tehtäviin, välittämään d'Artagnanin
juonia hänen emäntäänsä vastaan, vieläpä yöllisen lemmenkohtauksenkin,
jossa mylady luulee armastelevansa de Wardesia. Näin katalaan
vehkeeseen on d'Artagnanin houkutellut se seikka, että mylady on
tuntenut hänet Rochefortin vastustajaksi ja alkanut juonitella hänelle
kostoa, kuten Kittyn puheista selviää, samalla kun gascognelainen on
tuntenut myladyn kauneuden väkisinkin hullaannuttavaksi. Lisäksi kuulee
d'Artagnan, että myladylla tosiaan on vaikutusta viehkeän rouva
Bonacieuxin tuntemattomiin vaiheisiin.
Petollisessa lemmenkohtauksessa on d'Artagnan saanut myladylta
sormuksen, jonka Atos näkee kumppanillaan ja on tuntevinaan omakseen.
Se herättää hänessä pahoja aavistuksia, hän varoittaa ystäväänsä
antautumasta enempiin tekemisiin englannittaren kanssa. Mylady
kysyy uutta lemmenkohtausta; Kittyn välityksellä saaden hänen
kirjelmänsä vastaa d'Artagnan de Wardesin nimessä mitä loukkaavimmin.
Julmaluontoinen kaunotar alkaa heti houkutella gascognelaista
surmaamaan de Wardesin; tämä on suostuvinaan lemmenkohtauksen hinnasta,
ja ilmaisee sen lopulla ilkeän voitollisesti koko petoksensa.
Hurjistunut mylady yrittää tikarilla surmata petturin, rynnistyksessä
repeää hänen liinavaatteensa hartioilta ja -- pyövelin polttama lilja
tule näkyviin olkapäästä! Tämän salaisuutensa paljastuessa raivoaa
mylady kuin villipeto, ja järkytettynä pakenee d'Artagnan, tietäen
saavansa odottaa hirveitä kostonhankkeita. Onhan mylady joutunut vielä
kardinaalin epäsuosioon timanttihommansa raukeamisen tähden, ja
katkeroittaa myladya sekin, että d'Artagnan ei ole kaksintaistelussaan
surmannut loordi Winteria, jonka mylady tahtoisi periä, jäätyänsä
nuoremman veljen leskeksi, pikku poika sen liiton hedelmänä. Tästä
kaikesta gascognelainen on saanut tiedon Kittyltä, jonka hän on
sallinut antautua itselleen, ensin seurusteltuaan tyttöparan kanssa
vain rouva Bonacieuxin katoamista urkkiakseen.
Kitty karkaa d'Artagnanin mukana ja lähetetään rouva de Chevreusen
kamarineidoksi Toursiin; rouva on Aramiille lahjoittanut varat uusiin
varuksiin. D'Artagnan kertoo kamalan havaintonsa Atokselle, tuntomerkit
osoittavat englannittareksi tekeytyneen myladyn jokseenkin varmasti
samaksi ranskattareksi, jonka Atos on luullut surmanneensa. Molemmat
miehet tietävät nyt saavansa pelätä pahinta hänen taholtaan, sillä
gascognelaisen seurassa voi Atoskin tulla ilmi. Onneksi on lähtö La
Rochellen piiritykseen juuri käsillä. Myladyn antama sormus myydään,
rahat tasataan, ja Atos ja d'Artagnan saavat varustuksensa kuntoon.
Mylady on luonnollisesti heti vaatinut apua kostoonsa kardinaalilta.
Ennen kumppanusten lähtöä La Rochelleen kutsuu Richelieu d'Artagnanin
luoksensa. Epäröiden lähtee tämä, ystäviensä pitäessä vartiota
ulkopuolella. Kardinaali ilmaisee tietävänsä toverusten kaikki hommat
ja säästäneensä veikkosia sen johdosta, että he ovat osoittaneet niin
suurta urheutta, keinokkuutta ja uskollisuutta asialleen, että hänen
tekee mieli saada heidät puolelleen. Hän tarjoaa d'Artagnanille
loistavaa uraa; tämä kieltäytyy kierrellen, sanoen tahtovansa ensin
vielä kunnostautua La Rochellessa, jonne kardinaalikin on tulossa
ottamaan osaa piirityksen johtamiseen. Kardinaali varoittaa häntä
joutumasta epäsuosioonsa ja lupaa palata asiaan piirityksen päätyttyä.
La Rochellen luona muskettisoturit herättävät suurta huomiota
uskaliaisuudellaan. Kaksi myladyn palkkaamaa salamurhaajaa tekee
onnistumattoman yrityksen d'Artagnania vastaan. Gascognelaiselle
tarkoitettu myrkytetty viini niinikään tuottaa tuhon syrjäiselle
henkilölle. Muskettisoturit tutustuvat nyt kaikki lähemmin siihen
seikkaan, että kamala kostonhenki vaanii heidän ryhmäänsä. Sattumalta
joutuu kolme vanhempaa heistä kardinaalin saattolaisiksi, tämän
mennessä kohtaamaan myladya; Buckinghamin herttua on ryhtynyt
avustamaan piiritettyjä, ja kardinaali palkkaa myladyn hankkimaan
Englannissa salamurhaajan vihollistansa vastaan. Savutorven läpi
kuulevat muskettisoturit keskustelun. Atos tuntee äänestä myladyn
varmasti vaimokseen. Mylady tinkii itselleen oikeuden saada kostaa
d'Artagnanille ja saa kardinaalilta avoimen valtakirjan, joka oikeuttaa
sen näyttäjän pääsemään vapaaksi teosta, jonka hän tulee suorittaneeksi
"valtion hyväksi."
Atos osuttautuu sitten kahden kesken myladyn kanssa ja kovistaa
itselleen kamalassa kohtauksessa tuon valtuutuksen; ritarina ei hän voi
toimia raivottaren suhteen muuta. Mylady ei uskalla ilmoittaa
tapauksesta kardinaalille, peläten häpeällisen entisyytensä tulevan
ilmi. Hän lähtee Englantiin. Saadakseen rauhassa neuvotella kaikki
neljä kumppanusta lyövät vetoa siitä, että he syövät aamiaisensa
Saint-Gervaisin vallinsarvella, jonka piiritetyt ovat tilapäisesti
jättäneet tyhjilleen. Palvelijoista on ainoastaan Grimaud mukana, ja
kylläpä hänen housunsa väkisinkin tutisevat, sillä vihollinen tekee
hyökkäyksiä, jotka torjutaan mitä kylmäverisemmin. Välillä kumppanukset
aterioitsevat ja neuvottelevat. Kuningattaren vuoksi on koetettava
saada herttualle varoitus toimitetuksi. Aramis ottaa ilmoittaakseen
"Marie Michonille", jotta tämä antaisi kuningattarelle tiedon, mikä
vaara uhkaa hänen rakastajansa henkeä. Loordi Winterille, joka on
palannut Lontooseen, päätetään kirjeellisesti kertoa hänen kälynsä
entisyys, unohtamatta sitäkään Kittyn kautta ilmitullutta seikkaa, että
mylady tavoittelee lankonsa henkeä, niinkuin hän arvattavasti on
miehensäkin toimittanut päiviltä. Loordin on siis korjattava tuo
vaarallinen naarastiikeri talteen. Bazin ja Planchet valitaan
sanansaattajiksi; matkakulut on kumpaisellekin hankittava siten, että
d'Artagnan myy kuningattarelta saamansa sormuksen. Suunnattoman
riemastuksen tervehtiminä muskettisoturit palaavat tulikasteestaan ja
panevat päätöksensä täytäntöön.
Loordi Winter saa ajoissa tiedon, sillä myladyn laiva on viivästynyt
matkalla. Havaitessaan, että mylady edellisen naimisensa takia ei ole
ollut laillisessa avioliitossakaan hänen veljensä kanssa ja että
ranskatar on katala pahantekijä, loordi lähettää vaununsa satamaan
odottamaan myladya; tämä tuodaan hänen maalaislinnaansa ja pidätetään
sinne vangiksi. Kamala nainen raivoaa aluksi kuin mieletön; hänen
vartiotansa johtava nuori upseeri Felton osoittautuu horjumattomaksi
hänen suloilleen, ollen kiihkeän uskonnollisen herätyksen saanut
puritaani, ja moniaan päivän kuluttua aiotaan mylady lähettää
rangaistussiirtolaan valtameren taa. Ja kuitenkin onnistuu tämän
erinomaisen näyttelijän sitten uskottaa upseerille, Feltonille, että
hänkin on vainottu protestantti, jonka Buckinghamin herttua on pannut
kokemaan mitä törkeintä väkivaltaa, aikoen nyt lähettää hänet
maanpakoon, päästäkseen eroon oman rikollisuutensa todistajasta. Hän
yllyttää luutnantti Feltonin vimmastuksen katolilaista herttuaa vastaan
pyhäksi isänmaalliseksi hurmiotilaksi, jossa hän päättää vapauttaa
myladyn, surmata herttuan ja sitten paeta myladyn kanssa maasta.
Felton saa Wïnterilta toimekseen käydä noutamassa herttuan
allekirjoituksen myladyn karkoituskäskyyn. Sitä ennen hän järjestää
pettäjättärensä paon. Myladyn pitäisi odottaa purrella määrähetkeen
asti Feltonia ja tämän viipyessä lähteä Ranskaan siinä vakaumuksessa,
että uskonkiihkoinen luutnantti onkin joutunut vangiksi; mutta tosiaan
suoritettuaan tekonsa huomaa Felton mielenkarvaudekseen purren katoavan
ulapalle ennen määräaikaa, joten hänet on siis petetty. Felton on
nimittäin tällävälin mennyt Buckinghamin luo, ja jos hän on epäröinyt
verisessä aikeessaan, varmistuttaa hänet herttuan huolettomuus
karkoituskäskyn vahvistamisessa, kun Felton uskoo sen koskevan naista,
jolle herttua on tehnyt hirvittävää vääryyttä. Murhaajan tikari iskee
herttuaan kuolettavan haavan, juuri kun loordi Winter ehtii paikalle.
Samassa tulee myös Itävallan Annan varoittava sanoma. Liikutettuna
kuulee kuoleva ylimys, mitä kuningatar kirjoittaa. Kuningatar rakastaa
häntä. Herttuan pyynnöstä lähetetään kuningattarelle se lipas, jonka
kuoleva on Louvressa saanut, ja kuningattaren kaksi kirjettä sekä
tikari, joka on vienyt rakastajalta hengen.
Muskettisoturit kuulevat myladyn palanneen Ranskaan. D'Artagnan näkee
Rochefortin, ja aavistelee jotakin pahaa olevan tekeillä noiden kahden
juonittelijan kesken. Myladyn ensimmäisenä kostotoimena on tavoittaa
käsiinsä rouva Bonacieux, joka on eräässä luostarissa; hän tietää
d'Artagnanin olleen pääsyyllisenä viime kärsimyksiinsäkin ja tahtoo
siepata haltuunsa Rochefortin avulla nuoren naisen, jota tietää
gascognelaisen rakastavan ja joka on pakenemalla saanut kardinaalin
kätyreiltä tuon turvapaikan. Jäljille joutuneina pääsevät
muskettisoturit vehkeilijäin kintereille myladyn juuri tultua
luostariin. Kiireissään myrkyttää mylady herttaisen rouvan, joka kuolee
myöhästyneen rakastajansa syliin.
On selvää, että tuollaisen hirmuhengen ei ole enää sallittava elää.
Kostonhankkeissa on myöskin loordi Winter saapunut paikalle lähteneenä
Englannista ajamaan murhaajatarta takaa. -- Kaikki viisi vannovat
hellittämättömän tuomion. Mylady tavoitetaan; Atos pakottaa sillä
kardinaalin valtakirjalla, jonka on ottanut myladylta, Béthunen
pyövelin mukaansa teloittamaan rikollista. Pyöveli tuntee hänet
veljensä tuhoojaksi -- sen papin, joka on ollut myladyn mukana silloin
kun Atos on häneen tutustunut. Itse on hän polttanut varkaan leiman
rikolliseen naiseen ja saanut hänen tähtensä istua pitkät ajat
vankilassa.
Tällaisessa seurassa eivät mitkään myladyn keinot auta. Keskiyön
hetkenä katkaisee pyöveli häneltä miekalla kaulan Lys-virran rannalla.
Matkalla La Rochelleen kohtaa d'Artagnan meungilaisen kiistakumppaninsa
ja paljastaa heti miekkansa, mutta tämä esittelee itsensä de
Rochefortina ja näyttää hänelle kardinaalin vangitsemiskäskyn.
Gascognelainen tuodaan kardinaalin eteen. Kardinaali syyttää häntä
sekaantumisesta valtiosalaisuuksiin myladyn kantelun perusteella,
d'Artagnan rohkeasti paljastaa myladyn kaiken kataluuden ja kertoo tätä
kohdanneen tuomion. Kardinaali huomaa oikeastaan päässeensä eroon
kovin vaarallisesta kätyristä; hän huomauttaa jättävänsä asian
oikeudellisesti tutkittavaksi, jolloin d'Artagnan vastaa, että hänelle
on täydellinen anteeksianto kardinaalilta, vaikka hän luovuttaa sen
takaisin. Ja ihmeekseen saa Richelieu käteensä sen avoimen valtakirjan,
jonka hän on antanut myladylle. Nuoren miehen sankaruus ja
ritarillisuus tuottaakin hänelle muskettiluutnantin arvon; tuollaisia
miehiä tahtoo kardinaali vieläkin koettaa suostutella puolelleen.
Loppulauselmassa huomautetaan, että Rochefort ja d'Artagnan La
Rochellen antautumisen jälkeen olivat kolmasti kaksintaistelussa
kardinaalin yritettyä lepyttää heitä ystävyksiksi. Joka kerta
haavoittui Rochefort, mutta sitten he jo tekivätkin täydellisen
aselevon. Planchetista teki Rochefort kaartinkersantin. Portos nai
prokuraattorinlesken ja sai 800,000 livreä tämän mukana, eroten
sotapalveluksesta. Aramis siirtyi kuin siirtyikin hengelliseen säätyyn.
Atos muutti jollekulle perintötilalleen, palveltuansa vielä kolmisen
vuotta d'Artagnanin päällikkyyden alaisena. Bonacieux muistutteli
kardinaalille varomattomasti palveluksistaan ja pyysi jotakin
korvausta. Hänen ylhäisyytensä vakuutti, että hänestä kyllä pidetään
huolta ja kun Bonacieux lähti hyvillä mielin Louvreen, ei häntä sen
koommin kuulunutkaan takaisin. Arveltiin viisaan ja jalomielisen
Richelieun toimittaneen hänet valtion täysihoitoon johonkin
kuninkaalliseen säilöpaikkaan.
_Suomentaja_.