TUTTU: Käteni on ihan puutunut jo.
SAIMA (Joka on pyyhkinyt silmänsä): Vai leipomapuuhissa sinä olet,
lapseni! Minä tulen sinua auttamaan. (Illalle) Anna tänne vati! Minä
hieron. (Ottaa vadin Illalta.)
ILTA: On sinulla nyt, Tuttu parka, huolia meidän tähtemme.
TORSTI (Pisteliäästi): Oo, Tuttu on siitä niin iloinen! Hän kantaa ne
niin mielellään teidän tähtenne. Eikö niin, Tuttu?
TUTTU (Hieman nolona): Niin teenkin. Kunpa vain täällä saisi kaikki,
mitä tahtoo!
TORSTI: Ja tarvitsee!
SAIMA: Meitä varten nyt ei mitään erikoisempia laitoksia tarvita.
ILTA: Me tyydymme vaikka mihin.
TORSTI: Vaikka kiviin leivän sijasta, niinkö?
ILTA: Vaikka!
SAIMA: Eihän nyt toki niin hullusti vielä liene!
TUTTU: Mitä sinä nyt tuollaisia puhut, Torsti!
TORSTI: Ei sitä tiedä, kuinka vielä voi käydä. Minä ainakaan en mistään
takaa. Lihaa täällä ei saa rahallakaan. Eikä kalan häntääkään ole nähty
moneen päivään.
ILTA: Vaikka ihan järven rannalla asutte!
SAIMA: Mitäs te, raukat, sitte täällä olette syöneet?
TUTTU: Onhan meillä munia, voita ja maitoa ollut!
TORSTI: Kummakos sitte, että me, Tuttu ja minä, näin laihoja olemmekin?
Emmekös ole, hä? Emmekös ole kuin toistemme henkäyksiä vain?
TUTTU: Älä nyt viitsi laskea leikkiä, Torsti. Vielä pelästytät mamman
ja Illankin.
ILTA: Kyllä se on totta, että olette vähän laihtuneet, kun teitä
oikein katselen.
SAIMA: Ja nyt tuli näin monta suuta vielä yhdellä kertaa teille lisää!
ILTA: Ja semmoinen herkkusuu kuin Feedi Klinkovström!
SAIMA: Ja suur'syöjä kuin Eulalia!
TORSTI: Oikea syöjätär, eikö niin, mamma?
SAIMA: Ha-ha-ha-ha! Se oli oikeaan osattu!
ILTA: Hyvä ruokahalu näkyi Lailallakin olevan.
TUTTU: Tietysti matkalta tultua.
TORSTI: Toivokaamme, että ruokahalu yhä vain paranee!
SAIMA: Sinun pitää säästää voita, Tuttu! Se on turha, että Tyyra pitkin
päivää syö voileipiä.
ILTA: Kova nälkä näkyy heidän Riikallaankin olevan, kun se tuolla
puutarhassa karviaismarja-raakaleita yhtä mittaa syö.
TORSTI: Se ei ole niin vaarallista, kuin että Tuisku jo on ehtinyt
syödä toisen kenkäni melkein kokonaan!
TUTTU: Taivas varjelkoon!
ILTA: Sehän on kauheata!
SAIMA: Mitä ihmettä ne tänne tulivatkaan samalla kertaa meidän
kanssamme?!
TORSTI: Ja ajatelkaas: pikku Osmo-Björn-Tapio ja Muisku juovat maitoa
kilvan niin, että huomenna tuskin saadaan enää kermaakaan kahviin.
TUTTU: Mitä sinä nyt tuosta kerrot, Torsti!
TORSTI: No, no, olkoon sitte! Minä olen suora. En tahdo, että kellekään
tulisi mitään ikäviä yllätyksiä.
ILTA: On se epähienoa, että ihmiset tällä lailla toisten ihmisten
taloihin tunkeutuvat!
SAIMA: Minusta se ei ole vain epähienoa, vaan suorastaan hävytöntä.
TUTTU: Mutta mammahan tekee työtä puolestaan otsansa hiessä.
TORSTI: Toden perään — ihan kuin hiiden myllynkiveä jauhaa!
SAIMA: Huh! Kovinpa tämä jo tuntuukin! Kukas nyt ottaa hieroakseen?
TORSTI: Minä kyllä ottaisin, mutta pelkään, että taikina katoaisi
vatsaani ennenkuin siitä on kakkujakaan syntynyt.
ILTA: Minähän äsken jo tarjouduin. Antakaa tänne!
TUTTU: Minä otan taas! (Ottaa vadin Saimalta.) Mutta kuulkaa te, Ilta
ja Torsti, menkää järvelle ja soutakaa uistinta! Ehkä näin illan suussa
joku hauki tarttuisikin siihen!
ILTA: Ai, mennään, mennään, Torsti!
TORSTI: Ai, mennään, mennään sitte!
SAIMA: Menkää todellakin, niin teette puolestanne vähän hyötyä tekin!
TUTTU: Ja mamma tulee leipomaan vehnästä kanssani?