(Petra makaa täysissä vaatteissaan vuoteella. Tohtori Kalmu istuu hänen
vieressään tuolilla. Yöpöydällä palaa himmeällä viheriällä varjostettu
lamppu, joka valaisee siinä viruvia käsikirjoituksia. Myös katossa
palaa lamppu.)
KALMU. Sinä olet sairas. Koeta olla tekemättä, ajattelematta mitään,
levätä...
PETRA. Minä en ajattele mitään, minussa vain ajattelee. Minä en tee
mitään, minussa vain tapahtuu jotain, jokin suuri tilinteko, johon
minun sormiani ei päästetä mukaan, sillä minä olen elämäni iän pitänyt
väärää kirjanpitoa. Ja uskotellut olevani rikas. Vielä äsken. Yhden
lyhyen hetken, auringon nousun ja laskun välillä, minä olin maailman
valtias. Minulla oli varaa kaikkeen. Minulla oli runoilijan siivet,
valtiomiehen kauaskantoinen katse, sydän, joka sykki samassa tahdissa
ihmisyyden kanssa. Minulla oli kansan kannatus ja naisen rakkaus. Minä
luulin voivani yhdistää mielikuvan ja todellisuuden, laulaa yhteen
elämän rikkinäiset sirpaleet. Minä luulin eläväni uudestaan Curtiuksen
tarinan. Parhaan oli heittäydyttävä turmion kitaan pelastaakseen maan.
Hänen ylitseen oli sulkeutuva pohjaton kuilu. Se ei sulkeutunutkaan.
Maa sylki minut ulos sylistään. Ja tiedätkö miksi? Siksi, että minä en
ollutkaan se paras. Kaikki kultani oli kuonaa. Ja naiset. He rakastavat
kultaa, hahahaa! He ovat julmia kuin lapset. Rikkovat kauniin lelun
nähdäkseen mitä on sisällä...
KALMU. Rakas ystävä, sinä panet liian paljon arvoa sille puolelle
elämästä. Silloin elämä kadottaa tasapainon. Luvalla sanoen: naiset
ovat turmelleet sinut...
PETRA (Raskaasti.) He ovat sanoneet minulle totuuksia, joita en kestä.
He ovat näyttäneet, mikä se sälö oli, joka kaatoi rakennuksen. _Valhe._
Elin valheessa, mutta silloin elin. Nyt en ole elävä enkä kuollut.
Miksi riistettiin minulta suloinen sokeuteni? Minä luulin olevani
totuuden apostoli, sillä valhe oli niin kaunista. Valhe on kauneutta,
ja kaunis valhe on runoutta. Ja minä en voi elää ilman sitä.
KALMU. Emmekä me muutkaan. Miksi ihmiset vihaavat valhetta, kun se
kuitenkin on heidän elinehtonsa. Koko elämä on valhetta, ainakin paras
osa siitä, kaikki mikä siinä on myönteistä: peittelevä hellyys, jolla
hoidetaan heikkoja, usko ja rakkaus, jolla pelastetaan kuolemasta,
onni, joka sitoo silmät suosikiltaan, hyvyys, joka tekee sydämet
laajoiksi ja suvaitsevaisiksi, kaikki on tingintää, kompromissia,
tahallista tai tahatonta petosta. Mutta se on välttämätöntä. Ihmiset
kärsivät muuten liikaa...
PETRA. Minä olen tahallani tallannut jalkoihini eräitä elämänarvoja.
Jokainen, joka jotakin tekee, joutuu myös tekemään rikoksia...
Tiesin, että kotonani olin kuin Kalevalan tammi, joka esti päivän
paistamasta... Mutta luulin, etteivät he itse sitä huomanneet, ja
luulin, että minun elämäntyöni vaati eräitä uhreja, että minulla oli
oikeus tuottaa surua muutamille lieventääkseni tuhansien tuskaa,
sortaa harvoja antaakseni vapauden kuvitelman miljoonille, painaa
alas pienempiä elämänarvoja nostaakseni suurempia, alistaa ja
alistua arkivalheeseen soittaakseni suuren sunnuntain kirkonkelloja
ihmiskunnalle. Minulla oli toisin sanoen usko. Kaikki harhakuvitelmaa.
Kuolemankelloja olen soittanut, kärsimyksen kypeniä kylvänyt lähelle
ja kauas. Sitä ajatusta en kestä. Minä jaksoin kärsiä itse... minä en
jaksa tuottaa kärsimystä...
KALMU (Päätään pudistaen.) Ai ai. Siinäkö sitä ollaan. Se on
vaarallisinta kaikesta. Sellaista ei ole lupa puhua, ei ajatella.
Ihminen, joka sanoo, että hän ei jaksa tuottaa kärsimystä toiselle,
julistaa oman kuolemantuomionsa. Tahtomattammekin tuotamme me kaikki
joka hetki kärsimystä pelkällä olemassaolollamme. Syödä ja tulla
syödyksi on elämän laki. Siitä ei pääse. Mitä varten meillä muuten
olisi hampaat, vatsa, ruumis? Ja ihmisen henki on yhteellinen ruumiin
kanssa. Jos ihminen sanoo, että hän kärsii, todistaa se vain, että
hän elää, ja jos hän sanoo, ettei hän _jaksa_ kärsiä, todistaa se
vain, että hänellä on erittäin voimakas ja terve elämänvietti,
joka ajaa häntä etsimään elämän onnea, parempia elämänehtoja,
rehevämpiä laitumia. Se on hyvä... Mutta... jos hän sanoo, ettei hän
jaksa _tuottaa_ kärsimystä, silloin... silloin täytyy hänen lakata
elämästä... Niin on asia. Siis: älä haudo tyhmyyksiä. Täytyy oppia
ottamaan elämä sellaisena kuin se on. Älä kapinoi kohtaloa vastaan,
joka on meille kaikille yhteinen ja johon tulee suhtautua niin
sanoakseni lojaalisesti...
PETRA. Omaan ja ihmisten pahuuteen, tarkoitat?
KALMU. Välttämättömyyden pakkoon, tietämättömyyteen. Ja on eräitä
asioita, joista on parempi olla tietämätön. Tämä on yksi niistä.