NIINA (Arasti.) Älä välitä hänestä. Hän oli mielipuoli.
JUUDIT. Onnettomuus oli sumentanut hänen järkensä. Olisithan sinä
voinut tuolle onnettomalle sanoa jonkun rauhoittavan sanan, että
todella olet heidän ystävänsä...
PETRA. Minä! (Nousten, kuin itsekseen.) Minä en ole kenenkään ystävä,
eikä minulla ole yhtään ystävää. Minä en kuulu mihinkään puolueeseen,
en tähän kansaan, en tähän aikaan, en koko tähän ihmiskuntaan! Minä
olen outo koko maapallolla, vieras, muukalainen, yksin... Koko maailma
vihaa ja syyttää minua, Juudit halveksii minua, ja Niina — pettää
minua...
JUUDIT. Se ei ole totta. Sinä hourit.
NIINA (Parahtaen, langeten polvilleen hänen eteensä.) Uskotko sinä
todellakin ensimmäistä vierasta maankiertäjää enemmän kuin minua, joka
koko elämän olen uskollisesti seisonut rinnallasi. Sekö on sitä suurta
luottamusta, josta puhuit...!