JUUDIT. Niina kuohahti Kontialaa vastaan, jonka lehdessä kerroin
sinua vähän ahdisteltavan. Tässä se lehti on (Vetää sen esiin
käsilaukustaan.) En viitsinyt näyttää sitä Niinalle, joka tuntuu olevan
tänään kovin hermostunut.
PETRA (Ottaa lehden.) Kontiala taisi säikähdyttää hänet hieman viime
yönä täällä käydessään.
JUUDIT (Painostaen.) Vai — niin — Hän oli siis täällä viime yönä...
PETRA. Pikimmältään. Tulimme yhdessä...
JUUDIT (Ottaa lehden, kääntää sen, antaa takaisin.) Ja tänään hän
kirjoittaa näin. Katso! Oikeita jymyuutisia! Tarkastelehan vain
alaotsikkoja ja harvennuksia tässä!
PETRA (Lukee.) »Sotaväen paraatia törkeällä tavalla häiritty.» —
»Solvaisevia mielenosoituksia maan puolustuslaitosta vastaan.» —
»Isänmaan marssin runoilijako yllyttämässä työväkeä isänmaataan
häpäisemään?» — »Rauhanliikkeen humpuuki vallankumouksen palveluksessa.»
JUUDIT. Kuten näet, hyökätään sinunkin kimppuusi suoraan ja
epäsuorasti... Asemasi horjuu... sillä taholla...
PETRA (Naurahtaen.) Ja vahvistuu samalla. Ihmiset pelkäävät joutua
juorujen esineeksi, mutta kadehtivat salaa sydämessään sitä, josta
juorutaan. Sehän on yhteiskunnallisen tärkeyden tunnus. Panettelemansa
henkilön he hiljaisessa mielessään tahtomattaankin korottavat
merkkihenkilöksi. Sanomalehdet ovat sitäpaitsi ikuisia katupoikia.
Heittävät aina kikkaralla (Laskee pois lehden kädestään.) Kenties, jos
tämä olisi tapahtunut vielä eilen, olisi se minuun koskenut... Mutta
tänään, tänään olen kuin kohtalon voittaja. Olen Jaakopin-painini
paininut. Viime yö oli ehkä vaikein elämässäni... Sitten äkkiä
kaikki valkeni... Kaiken vapautuksen täytyy lähteä sisältäpäin...
Niin, ihmisen tulee olla parempi kuin ne sokeat voimat, jotka häntä
heittelevät, vaatia itseltään eikä muilta... Kun kansa ei tullut minun
luokseni, täytyy minun mennä sen luokse, laulaa yhteen se, mikä on
särkynyt, olla kaikkien ihmisten oma...
JUUDIT. Niin, niin, kaikki ihmiset tarvitsevat sinua...
PETRA. Ja minä tarvitsen ainoastaan yhtä ihmistä. _Sinä_ olet minun
unelmieni ihmiskunta. Kun Juudit ei tullut minun luokseni, täytyy
minun mennä Juuditin luokse. Hän tahtoo ansiotöitä. Hyvä, minä teen
ne! Hänelle ei riitä runous. Hyvä, minä panen elämän vaakalautaan! Hän
ei tahdo, että hyvän sikarin ja liköörin vierellä kirjoitan aatteista,
joiden vuoksi ihmiset menevät kuolemaan. Minun täytyy itse käydä
eturintamaan...
JUUDIT (Sanomattoman vaivautuneena.) Voi miksi puhut aina minusta!
PETRA (Kirkkaasti ja lempeästi.) Älä pelkää, Juudit. Olen voittanut
itseni. En puhu sinulle enää rakkaudesta, en pyydä sitä enää sinulta.
Mutta henkeäsi et ikinä saa ottaa minulta pois. Taistelutoverina täytyy
sinun seisoa rinnallani. Sinähän lupasit. Ja silloin on kaikki hyvin.
Silloin ei ulkonainen myrsky minua liikuta, ei nämä sanomalehtien
neulanpistoksetkaan (Vilkaisee uudestaan lehteen.) Mutta mitä ihmettä!
Vihjaillaanko täällä sinuunkin!
JUUDIT. Oh, minusta ei ole väliä!
PETRA. Kenestä sitten, jos ei sinusta! (Lukee.) »Onko ulkomaalaisten
kommunistien sormet mukana pelissä?» — »Missä on nainen?» —
Hävytöntä. Ah, täällä mainitaan sinut nimeltäkin! (Lukee.)... »Eräät
asevelvollisuudesta muka omantunnonsyistä kieltäytyneet nuorukaiset
ovat tutkintovankilassa tunnustaneet johtuneensa tähän lainvastaiseen
niskoitteluun niiden puheiden yllytyksestä, joita ulkomailta hiljattain
tänne palannut pasifisti Juudit Marttinen on pitänyt.» Ai ai, jos tästä
tehdään pitempi juttu, voi se käydä sinulle vaaralliseksi.
JUUDIT (Naurahtaen.) Totta kai rauhaa ja rakkautta saa saarnata
sellaisessakin kristikunnan kolkassa kuin Suomessa?
PETRA. Älä uskokaan. Ellei sitä tehdä laillisessa kirkossa, luullaan
aina, että siinä on koira haudattuna.
JUUDIT. Vangitkoot minut vaan. Suuren asian vuoksi voi kärsiäkin.
PETRA. Mutta voi sattua niinkin, että joudut kärsimään aivan väärän
asian vuoksi. Et tiedä, millaisessa pakkomielteiden kehässä meillä
eletään. Olemme vielä liian lähellä tuota suurta onnettomuutta.
Pienimmästäkin maalataan piru seinälle, ja sen pirun nimi on
bolshevismi, punainen terrori, köyhälistön kapina. Jos sinä siis sanot
»alas aseet», luullaan helposti, että itse kantelet pommeja taskussasi.
Eihän sinulla vain mahda olla mitään komprometteeraavaa bailussasi?
Joku kirje, nimi, julistus...?
JUUDIT (Nauraen.) On minulla kokonainen revolverikin!
PETRA (Hieman hämmästyen.) Revolveri! Mitä sinä sillä, Juudit? Käytätkö
sinä siis kaikista teorioistasi huolimatta sellaisiakin aseita?
JUUDIT. Yritin kerran estää erästä toista sitä käyttämästä. Otin sen
pois. Se ei auttanut. Onnettomuus tuli kuitenkin...
PETRA. Tuo toinen siis surmasi jonkun?
JUUDIT. Itsensä ainoastaan. Revolveri on vain muisto.
PETRA (Hiljaa.) Rakas muisto, niinkö? Itseäsi vartenko sinä halusit
hänet pelastaa? — Rakastitko sinä häntä?
JUUDIT. En.
(Vaitiolo.)
PETRA. Siellä kaukana, etkö sentään joskus ole jotakuta rakastanut?
JUUDIT (Hiljaa.) Minä en ole voinut soittaa kelloa, josta lähtee
särkynyt ääni. Älä kysele! Sinähän lupasit olla puhumatta rakkaudesta...
PETRA. Et siis koskaan ole ollut nainen? — Ei, sinä et ole nainen.
Välistä pelkään, ettet ole ihminenkään. Sinulla ei ole mitään
heikkouksia. Se on peloittavaa! (Hiljemmin, kuin itsekseen.) Minä
pelkään, etten sittenkään kestä sinua...