_Åkerman_ (kävelee hetkisen kiivain askelin pitkin lattiaa. Vilkaisee
välillä seinällä olevaan peiliin, silittää kädellä tukkaa ja korjaa
kaulaliinaansa. Istuutuu sitten kirjoituspöydän ääreen, ottaa esille
kynän ja paperia aikoen ryhtyä heti kirjoittamaan. Pysähtyy kuitenkin
ajatuksissaan. Pakottaa itsensä kirjoittamaan jonkin aikaa, mutta
nousee sitten taas kävelemään.) Enhän minä kirjoittamista varten tänne
jäänyt, vaan aina pitää olla jokin syy. Ehkä sittenkin on viisainta
kyhätä jotakin välttääkseen epäluuloja. (Istuutuu pöydän ääreen alkaen
kiivaasti kirjoittaa.)
_Eeva_ (tuo teetä). Olkaa hyvä, herra tohtori!
_Åkerman_ (ottaen). Kas, Eeva vielä toimessa, vaikka toiset ovat jo
aikoja sitten menneet nukkumaan.
_Eeva_. Minähän en olekaan täällä samassa asemassa.
_Åkerman_. Kuinka niin?
_Eeva_. Toiset ovat hoidokkeja, minä palvelijatar.
_Åkerman_. Kuka niin sanoo?
_Eeva_. Ånkeliina minulle äsken sanoi, että johtajatar ei pidä minua
hoidokkina.
_Åkerman_. Vai niin. Saattaa olla, minä en tunne niitä asioita.
_Eeva_. Mutta minua ihmetyttää, miksi minua täällä kahlitaan kuten
muitakin.
_Åkerman_. Millä tavalla kahlitaan?
_Eeva_. No, minä en esimerkiksi saa koskaan mennä ulos kävelemään,
kuten muut palvelijat.
_Åkerman_. Onko johtajatar kieltänyt?
_Eeva_. On. Te, herra tohtori, tiedätte varmaan, mistä se johtuu.
_Åkerman_. En, Eeva hyvä, en minä tiedä. Ehkä johtajatar pelkää,
että se synnyttäisi kateutta toisissa... (korjaa) kateutta laitoksen
hoidokeissa.
_Eeva_ (epäillen ja masentuneena). Vai niin. (Yrittää lähteä.)
_Åkerman_. Eeva jääpi vain, mihinkäpä nyt enää kiire.
_Eeva_. Ei minulla kiirettä ole, mutta minä en tahdo häiritä tohtoria.
_Åkerman_. Et sinä minua häiritse... Saanhan minä sanoa sinuksi?
_Eeva_. Kuinka tohtori minulta sellaista kysyy? Sinuksi minua kaikki
täällä sanovat.
_Åkerman_. Et sinä minua häiritse, Eeva. Minä päinvastoin haluan
puhella kanssasi.
_Eeva_ (ihmeissään). Tohtori... puhella minun kanssani.
_Åkerman_. Niin, mitä ihmettä siinä on? Jollen minä ennen ole tullut
puhelleeksi sinun kanssasi, on se tapahtunut siksi, että sinä olet
ollut minun silmissäni tyttönen. Mutta nyt olet sinä ihan huomaamatta
kasvanut kauniiksi naiseksi.
_Eeva_ (painaa hämillään päänsä alas.)
_Åkerman_. Niin, vähitellen alkaa olla aika sinun päästä pois täältä.
_Eeva_. Ah, herra tohtori, pois, pois täältä minä tahdon. Mitä varten
minua yleensä pidetään täällä?
_Åkerman_. Sen sinä kyllä saat aikanaan tietää.
_Eeva_. Niin kaikki sanovat. Mutta, herra tohtori, auttakaa minua
pääsemään pois täältä! Pelastakaa minut pois tästä vankilasta!
_Åkerman_. Ehkä tätini päästää sinut, jos hänellä on täydet takeet
siitä, että joudut hyvään paikkaan. Minä olen ajatellut... jos sinulla
itselläsi ei ole mitään sitä vastaan... pyytää sinua palvelijakseni.
_Eeva_ (melkein suunniltaan ilosta). Hän suostuu, suostuu! Oi, herra
tohtori, kuinka hyvä te olette! (Lankeaa ikäänkuin vastustamattoman
voiman vaikutuksesta polvilleen ja painaa kasvonsa Åkermanin käsiä
vasten.) Kuinka voin minä palkita teitä kaikesta tästä!
_Åkerman_ (kumartuu aivan kuin äkillisessä intohimon puuskassa alas
ja ottaa Eevaa käsistä. Voittaa kuitenkin itsensä ja tyytyy nostamaan
hänet vain ylös.) Asia on siis sovittu. Minä puhun johtajattaren
kanssa... Mutta minä olen pyytänyt sinut viemään kirjettä laatikkoon.
Sen on valmistuttava. (Kirjoittaa nopeasti).
_Eeva_ (kasvot hehkuen katsoo häneen.)