Louhen lyömänä nukkuu Väinämö vanha,
Uupuu uneen Kalevan heimon henki.
Uness' ihanat oli laulut kuullut,
Kansan onnen-aikojen laulut armaat:
Niiss' oli lasten leikkilaulut
Kuin purojen soljut soineet;
Siin' oli hempeä,
Siin' oli lempeä
Siskonlemmen soreutta,
Veikonlemmen vehreyttä,
Emonlemmen ehtoisuutta,
Pojanlemmen puhtoisuutta,
Puhtokieltä,
Puhtomieltä,
Puhtoposkea,
Punaposkea,
Toivoa Kalevan kansan.
Siin' oli selät siniset,
Silotyynet siimesrannat,
Niill' oli allit ailakoinneet
Sekä sotkat soudeskelleet
Tyynessä ihalan illan;
Kukkanienten notkelmissa
Neitoja ilon pidossa,
Leikkimässä,
Laulamassa,
Kivillä kotoisen rannan
Kiikkumassa,
Lemussa kotoisen lehdon
Liikkumassa.
Siin' oli impien ilossa
Sekä lasten leikinnöissä
Urhomiehet uljasmielet
Kilvassa kisaellehet:
Mik' on hellänä hypitti
Poikalasta polvellansa,
Kertoili kevätsatuja
Kesän kaunihin tulosta,
Tuomen tuttavan kukista;
Saavan perhon silkkisiiven
Kukkasille keijumahan
Lapsen leikkivän iloksi;
Lauloi lemmen, ikilemmen,
Uskollisen, urholemmen
Sulholle sukeuvalle;
Saneli sotasatuja,
Kertoi töitä kelpomiesten:
Kunnon on polvuks kunniahan,
Työn on tieksi mainehesen
Urholle ylenevälle;
Jalomielen on jouseks lauloi,
Tiedon on kalvaks kaunihiksi
Saavalle sotijalolle.
Mik' oli miehistä hyvistä
Kisakentän karkeloissa
Impiä ilahutellut,
Neitosia nauratellut,
Suositellut, soudatellut,
Kukitellut, kiikutellut, --
Ja sulasanoista saanut
Ken suloa sinisilmän
Kastehelmeltä kukalta,
Ken heloa hohtoposken
Ruusulta rusottuvalta,
Ken kuiskuja kultaselle
Linnulta livertävältä,
Ken iloja ikilemmen
Immeltä iki-omalta.
Siin' oli miehet, mahtimiehet
Kasken honka kaadannassa,
Hyvän huhdan raadannassa:
Kirves iskenyt urohon,
Säen sinkonut tulena,
Hongat horjunut humuten,
Kaatunut komea korpi,
Ryskynyt rytökasaksi.
Sitten liekit leimunnehet
Tuimana tulimerenä
Laajalti Lapin rajoille,
Venäjän vesinevoille,
Yli suuren Suomenniemen;
Korvet polttanut poroksi,
Hettehet hyviksi maiksi.
Siit' oli Kalevan kansa,
Luojan armoja anoen,
Raatanut roviomaita,
Kylvänyt kytysijoja;
Työ kiittänyt tekijätänsä:
Ohra oli norosta noussut,
Ruvis runsasna remunnut,
Kasvanut ihana kaura
Yhdellä ylenemällä
Onneksi Kalevalaisten,
Ihmisten iki-iloksi.