Oli taisteltu taistelut Sammosta,
Oli välkkynyt miekan kärki,
Ja kansa on ollut innoissaan,
Kuin taistellut oisi se onnestaan, --
Mut taistelut Sammon särki.
Ja palkaksi kansan kärsimäin
Ja urhoin orpojen surun
Oli Väinölä saanut osakseen
Ja tuuli tuottanut yli veen
Vain muutaman Sammon murun.
Olis niistäkin koittanut onni maan,
Ja vauraaks saanut kansa,
Mut Louhi, Pohjolan valtia,
Tuo hyyn ja hallojen haltia
Sen turmeli taijallansa.
Hän jääteli Väinölän viljamaat
Ja hyyteli touvot uudet,
Ja saatteli rakehet rautaiset
Ja tuotteli nuolet tuliset
Ja tuhot ja onnettuudet.
Mut aina se Väinölä nousi vain
Yli tuhojen tuskaistenki.
Näet sillä tukena taistoissaan
Oli vanha Väinämö, tietäjä maan
Ja Kalevan kansan henki.
Ja Kalevan kansa katselee
Jo onnea ikuiseksi,
Mut Louhi, Pohjolan valtia,
Tuo hyyn ja hallojen haltia
Nyt viimeisen keinon keksi.
Loviattaren lapset ilkeät
Hän Tuonelan mailta pyyti,
Nää alut kaikkien pahojen
Ja tuhatmäärien turmien
Hän Väinön väkehen syyti.
Mut varaksi vanhan Väinämön,
Mi Louhen taijat taitti,
Hän keri unia kuoleman
Ja öitä mustia Manalan
Ja hyisen myrkyn laitti.
Ja siitä Väinämö, tietäjä maan
Ja heimon henki nukkuu.
Ja velhot kansoa kaatavat
Ja Väinön vihreät viljamaat
Ne hoitamatta hukkuu.