Hän ainehen hiekasta hikipäin
Hopeita ja kultia kaivaa,
Ei muista hän uurteit' otsallaan,
Ei muistele vuosia, vaivaa.
Jo ammoin hän unhotti aatteet pois,
Hän niitä kuin peikkoja lymyy,
Ja ihanteet häntä inhottaa
Ja isänmaalle hän hymyy.
Hän on Raamatun kertoma rikas mies
Kuin hänkin kait kerta hän kuolee --
Ja Latsarit portilla värjöttää,
Ja koirat haavoja nuolee.
Mut joskus on hällä jo päällä maan,
Juur' kun kiirein hän kultia kaivaa,
Niin polttava tyhjyys tunnossaan
Kuin kituis hän helvetin vaivaa.
Ja silloin hän huutavi äitiään,
Ja hän tuntee tuskan ja surun,
Ja hetkessä vuoden hän harmentuu, --
Ja Latsarit saavat murun.