Tää syksy on sairas aika,
Elo kuoloa kohti riutuen käy.
On taivas harmaa,
Maa märkänä alla, --
Ja kalpeita kasvoja kaikkialla,
Ei tuskin kirkasta katsetta näy!
On kuin kävis nuorikin alla päin
Ja velttona henkisi huuruja maan
Ja valittaisi,
Vaivaisen hymyssä suu --
Mut jos tulis tammikuu,
Ja pakkanen paukkuaisi!
Jos pakkanen paukkuis vimmoin,
Puris terveeks poskipään!
Lois otsihin innon ruusut,
Ja tahtoihin tarmoa vyöryvän jään,
Joka uomassaan
Ei sulkuja väistele ensinkään,
Käy eespäin vaan,
Meri ääretön määränä matkallaan!
Jos pakkanen paukkuis vimmoin,
Ja jäätelis pois lian tympeän tään,
Joka täyttää maan
Ja tarttuu kulkijameen,
Impehen, poikaseen
Ja vanhukseen,
Ja kulkevi näin kodin kammioon
Ja lasten leikintälattiaan
Ja tahrii pienoisen
Poikakullan
Ja vienoisen viattoman
Tyttökullan,
Äidin oman...
Jos poistelis lian ja saastaisuuden
Ja lois ajan uuden!
Raittihin, kultaisen päivän, mi loistelis
Hangille kirkkahille,
Ja reippahan immen ja nuorukaisen
Poskille punerville!
Silloin, kun päivyen säihkeessä
Kilpaisi silmien säihkyt,
Hankien hohdossa
Tuntehen puhtoisuus,
Silloin, kun päilyisi
Nuorna ja tuoresna
Poskella verten
Ja rinnoissa riemujen ruusut, --
Silloin, silloin
Säilyisi Suomelle vastaisuus.