Ma lemmin aatteita, vapautta,
Ja pyrin jalohon kauniiseen,
Ja etsin täydellä sydämellä
Tiet' oikeahan ja hyvyyteen.
Mut -- kuinka varmasti astunenkaan,
Mun harha-askele maahan lyö,
Ja tie on kaita ja vuori korkee,
Ja uus on nousu ja uusi työ.
Ken siis sun kauniille kartanoilles,
Sä korkein, konsana ennättää?
Kun tie on kaita ja vuori korkee,
Ja kultaportit vain häämöittää.
Ma kenties astunen harmaapääksi,
Ja nousen, lankean vuorottain,
Tai kenties kaadun ma kesken työtä,
Ja kultaportit oon nähnyt vain.
Ah, enpä voikaan mä ihmemailles
Elossa ehtiä ikänäin.
-- Mut voinhan kaivata, voinhan nousta,
Ja silmät tähdätä sinnepäin!