_Kanttori_ ajatuksiinsa vaipuneena. Kanttorin _Äiti_ tulee
maantieltä.
ÄITI koskettaa kanttoria olkapäähän. Miksi olet noin ajatuksissasi?
Onko totta että täällä nyt ratkaistaan viinapolttimon asia? Tulin sitä
vartavasten kuulemaan.
KANTTORI. On.
ÄITI. Ja sekö sinua huolettaa?
KANTTORI. Niin, äiti, se todellakin painaa mieltäni.
ÄITI. Muistelet kai isääsi -- olithan hänen kuollessaan jo kylliksi
vanha. Mutta luuletko että polttimon rakentamiseen suostutaan?
KANTTORI. Siitä olen melkein varma.
ÄITI. Voi onnettomia! Toisin päättäisivät, jos olisivat kokeneet mitä
minä olen kokenut, jos olisivat nähneet siivosta miehestä vähitellen
kasvavan juopon, nähneet varansa hupenevan niinkuin sulaa lumi
lämpöisissä kourissa! Voi ne olivat kovat ajat minulla; luulin hulluksi
tulevani -- niin paljon sain surra ja itkeä. Ja kun isäsi vihdoin
löydettiin kuolleena, viinaan kuolleena, ilman pappia, syntisenä,
viinapullo puolillaan vielä lakkarissa, silloin juoksin minä pitkin
kujia ja huusin: Ylös vaimot ja tyttäret! Ylös taisteluun hirveintä
vihollistamme vastaan, joka ryöstää meiltä isät, puolisot, sulhaset,
joka hävittää tavaramme, turmelee koko sukumme, -- ylös Suomen naiset!
Mutta kukaan ei liikahtanut, ääneni sortui enkä sittemmin enään ole
huutanut. Olen vaan koettanut kasvattaa sinuun tahdon lujuutta, joka
auttaisi kestämään viettelyksiä vastaan, sillä juuri tahdon lujuuden
puute se isäsi hukkaan vei. Kuinka kasvatuksessasi olen onnistunut,
sitä en vielä tiedä sanoa -- isäsikään ei vielä sinun ijälläsi väkeviä
ryypännyt. Toivon kuitenkin ett'et ole hänen luontoansa perinyt.
KANTTORI. Äiti kulta, älkää epäilkö!
ÄITI. Niin poikani, ethän sitä murhetta minulle tekisi?
(Kuntahuoneesta kuuluu kova "jaa"-huuto ja yksi ainoa "ei!")
KANTTORI. Asia on ratkaistu.
ÄITI. Polttimo päätetty?
KANTTORI. Niin luulen.
ÄITI. Pahahenki sokaisee ihmiset! Minä en enään valita, minä kiroon --
se oikeus on minulla.
KANTTORI. Voi äiti, menkäämme!
ÄITI. Kirotut olkoot kaikki, jotka sitä päätöstä tekivät,
kaksinkertaisesti kirotut ne, jotka asian turmiollisuutta paremmin
käsittävät, mutta kuitenkin heikkoja viettelevät!
KANTTORI. Äiti, äiti, tämä on hirveätä! Menkäämme, minä rukoilen!
ÄITI. Saakoot he kokea, mikä kosto siitä on tuleva, itku ja hammasten
kiristys. Älköön olko heidän lapsillansa leivän palaa, heidän vaimonsa
kerjätkööt ja äitinsä vaipukoot murheesta hautaan!
KANTTORI. Voi äiti, äiti, lähtekäämme! Jumalan nimessä lähtekäämme!
(Vie puoliväkisin äitinsä pois.)