Entiset, paitsi assessori.
KANTTORI. Tiedättekö mitä -- assessori olisi helposti käännetty toiseen
uskoon!
HANNA. Suomenmieliseksi?
KANTTORI. Niin juuri. Me haastelimme vähän niistä asioista ja hän ei
ollut kovinkaan jyrkkä, valittihan vaan suomalaisten ynseyttä ja muuta
sellaista, jota varsin hyvin tunnemme. Osoittipa hän todellista
suosiotakin suomalaisuutta kohtaan, vaikka siitä on vielä liian
aikaista puhua.
HANNA. Todellakin! Eikös hän ole rikas mies?
ROUVA. On kyllä, ja sen vuoksi olisikin erinomainen voitto, jos hän
saataisiin meidän puolelle; sitä kannattaisi koettaa,
KANTTORI. Se on minunkin mielipiteeni ja luulen että sellainen
kääntämis-työ kävisi rouvasväelle varsin helpoksi.
HANNA. Mutta äskenhän juuri arvelit ettei naisilla ole mitään kykyä
sellaisissa asioissa ja että he aina mukaantuvat niiden miesten mukaan,
joiden seurassa ovat.
KANTTORI. Se oli vaan yleistä arvelua, mutta tässä tapauksessa luulen,
että eräs nainen voisi suuresti vaikuttaa assessoriin, jos vaan
viitsisi itseänsä vaivata.
ROUVA. Niin luulen minäkin.
KANTTORI. Erittäin hauskaa, että siinä olette kanssani yksimielinen.
Siis koettakaa!
ROUVA. Ketä tarkoitatte?
KANTTORI. Teitä, hyvä rouva.
ROUVA. Minua? Minä tarkoitan Hannaa.
HANNA. Minua -- no mutta täti kulta!
KANTTORI. Sitä parempi, jos voitte tehdä hyökkäyksen yhdessä --
varmempi on voitto.
HANNA. Älkää lörpötelkö joutavia! Parempi olisi, jos miettisitte millä
keinolla ensi syksyksi saataisiin tänne kansakoulu. Silloin pääsisin
minäkin omaan leipään ja te tekisitte minulle hyvän työn, josta olisin
ikuisesti kiitollinen.
KANTTORI. Eikö muuta, Hanna? No, ensi syksynä, se on: noin kuukauden
päästä, avataan täällä kansakoulu, sen lupaan.
HANNA. Kuinka, olisiko mahdollista? Sinä oikein säikähdytät minua.
KANTTORI. Minä en puhu enempää, vaan luota sanaani.
HANNA. Täti, täti, kuuletko mitä ihmeitä tapahtuu?
ROUVA. Tiedäthän ettei sinulla ole mikään kiire "omaan leipään",
niinkuin sanoit. Sinun leipäsi kasvaa minun talossani niin kauan kuin
siellä vaan viihdyt.
HANNA. Sen tiedän kyllä, rakas täti; mutta minä en tahtoisi syödä
leipääni laiskana ja toimettomana. Ei, työtä ja vaivaa ja sitten elää
omasta ansiosta -- siinä minun suurin toiveeni.
KANTTORI. Se toiveesi pian toteutuu.
HANNA. Minä luotan sinuun. Mutta pitihän sinun kiiruhtaa assessorin
jälestä johonkin, jollen väärin ymmärtänyt.
ROUVA. Älähän toki karkoita kanttoria pois!
KANTTORI. Ei -- Hanna on oikeassa, minun täytyy kiiruhtaa kunnan
kokoukseen. Olen jo viipynyt liiaksikin, mutta onneksi on minulla hyvä
hevonen. -- Hyvästi!
ROUVA. Mahdollista on että tapaamme vielä tänään toisiamme.
KANTTORI. Mahdollista kyllä. Hyvästi Hanna!
HANNA. Hyvästi! Kiitoksia lupauksestasi!
(Kanttori menee ja esirippu laskeutuu.)
Ensimäisen näytöksen loppu.