Kun seuraavana päivänä tulin huoneestani, niin Maud oli poissa.
Metsänimpi oli vapautunut, ja koti, jonka hän oli jättänyt, oli tyhjä.
Menin virastooni ja tulin takaisin, söin päivällisen Harryn kanssa ja
olin taas yksin. Poika ei pyytänyt mitään selitystä. Minulla itselläni
ei ollut mitään hänelle antaa.
Kuljin huoneesta huoneeseen. Kuljin siksi kunnes väsymys pakotti
ruumistani, ja aivojani poltti kuin kuumeessa.
Tunsin itseni aivankuin väkivallalla entisyydestäni erilleen
leikatuksi. Tulevaisuus oli edessäni kylmänä ja selvänä.
Ja kuitenkin minä odotin koko ajan, että Maud tulisi takaisin.