Sisar Saint-Louis, joka on hyvin ujo ja aina vaiti, puhuu ainoastaan
kertoakseen, että hän on ennen elänyt paljon mukana maailmassa ja
tanssinut paljon.
Minäkin olen ollut suuressa maailmassa... Bayonnessa asuvalla tätilläni
oli usein kutsuja. Tätini salissa oli kaikki niin kirjavan komeaa,
automaattisesta pianosta ei virrannut musiikkia, vaan lyhyitä ja
pitkiä nuotteja, jotka kiiruhtivat peräkanaa kolisten kuin puukepit.
Nuoria miehiä, joiden oli hyvin kuuma, tanssi nuorten tyttöjen kanssa;
vanhempain sisarteni ympärillä oli alati paljon herroja, ja sisareni
näyttivät hurmaantuneilta ja huvitetuilta. Olin neljäntoista vuotias,
eikä minusta välitetty, minun oli ikävä. Eräänä päivänä sanoi muuan
vanha herra minulle:
-- Miten nuo pienet hiuskiharat päänne ympärillä ovat kauniit!
Ja hän vei minut tarjoiluhuoneeseen.
Kun tanssi oli päättynyt ja kaikki vieraat menneet, oli lattialla
kankaansirpaleita, kotiljonkikoristeita ja tallattuja kukkia. Tätini
istuutui erääseen salin nurkkaan ja tuulahutteli itseään viuhkalla,
samalla huokaillen. Oltiin väsyksissä. Ikkunat avattiin. Minä kuulin
kellokkaiden kulkevan niityllä. Syötiin päivällistä kuten tavallisesti;
oli vielä valoisata. Olin niin surullinen, teki mieleni itkeä. En ole
senjälkeen koskaan tahtonut olla suuressa maailmassa.