Puutarhamme on kaunis, auringon-nousun aikana se on samalla kertaa
kylmä ja lämmin. Rippi-isämme puhuu aina siitä, mikä on hyveellistä ja
mikä ei ole hyveellistä.
Ymmärrän hyvin erotukset.
Juna, joka kiitää hyvin nopeasti ohitse, joka viheltää, joka kiirehtää,
joka katoaa -- se ei ole hyveellistä, se on jotakin polttavaa, se panee
pään pyörälle ja saa meidät kaihomielin katselemaan yli vihertävien
rinteiden, se tuo mieleen erään runon, jota Julienin on tapana lukea:
Oi lieneekö sulla Halu kanssani tulla Pois, kauvas, yhdessä elämään.
Mutta puutarhamme on aamuruskossa hyveellinen, jokaisen kukan pikku
sydän on tuore, kaikki ovat tyytyväisiä saadessaan olla siellä
paikoillaan, liikkumatta, kukkia, palvella.
Indian neilikat ajattelevat: "Oi! mikä yllätys! aurinko on joka aamu
ihanampi kuin luulisikaan; edellisestä päivästä ehtii unohtaa miten
kaunis se on, oi miten kaunis se on!..."
Ja suuret viheriät kaalin päät, jotka ovat täynnä kastetta, sanovat
minulle: "Sisar, tahdomme olla meheviä ja hyviä sinun suloista
aamiaistasi varten, jonka nautit yhdentoista aikana, valkoisessa
salissa, mihin ilman kaikki valo virtaa, ja missä naurat kaikkien
siskojen parissa..."