Ilmaisematta salaisuuksiani olen uskonut äiti priorittarelle, että
tunnen levottomuutta, epäilyksiä.
Hän ymmärsi ja pyysi, etten pelkäisi ja että odottaisin.
Minä en tee mitään pahaa. Tiedän kuka tuo nuori mies on, hän on
maalari; hän on tullut kaupunkiin levätäkseen; hänen nimensä on
Julien Viollette. Minä näen hänet kappelissa. Ajattelen häntä, hän
kirjoittaa minulle; minä en ajattele mitään pahaa; voin käydä Herran
ehtoollisella. En sano rippi-isälleni, että otan vastaan nuoren
miehen kirjeitä. Vaan kun lähestyn pyhää pöytää, ajattelen: "Herra,
avaan omantuntoni sinulle, katso, ja pane sanat suuhuni, jolla ei ole
voimaa..."