Kohta kun oli tullut tiedoksi, että Genoveeva jo voi paljon paremmin ja
oli suuresti toipunut kivuistaan, tuli päivittäin ihmisiä, jotka
halusivat nähdä, hänet. Wolfin täytyi ritarisanallaan luvata
Genoveevalle, ettei hän kieltäisi halvintakaan pääsemästä tämän luo.
Siten tervehtijöiden luku tuli hyvin suureksi, ja useampia heistä pääsi
aina yhtaikaa huoneeseen. Ihmiset olivat niin hiljaisia ja ujoja, että
tuskin uskalsivat hengittää, eivätkä rohjenneet astua edemmäksi, vaan
pysähtyivät ovensuuhun. Miehet seisoivat lakit kainalossa hartaina kuin
kirkossa, ja pienet lapsetkin äitiensä käsivarsilla kohottivat
kätösiään.
Genoveeva makasi enimmäkseen lepovuoteellaan tai istui valkeisiin
puettuna nojatuolissaan, ja hänen kauniit, kalpeat kasvonsa näyttivät
niin hurskailta ja taivaisilta, niin vienoilta ja lempeiltä,
rakastavilta ja helliltä, että ne ihmisten mielestä näyttivät
kirkkaitten säteitten ympäröimiltä. Hän kutsui ihmisiä tulemaan hiukan
lähemmäs ja puhui heille sitten muutamia sanoja, jotka jäivät heille
ikimuistoisiksi.
»Te rakkaat kunnon ihmiset», hän muun muassa lausui vienolla, suloisella
äänellä, »minua ilahduttaa, että käytte minua katsomassa, ja kiitän
teitä rakkaudestanne, jolla seuraatte kärsimyksiäni ja iloani. Ymmärrän
hyvin, että teilläkin on monenlaisia kärsimyksiä, ja monenkin teistä
täytyy nähdä paljon vaivaa maailmassa, mutta rakastakaa vain Jumalaa,
luottakaa Häneen, älkääkä milloinkaan joutuko epätoivoon. Hän pelastaa
kaikesta hädästä ne, jotka Häntä rakastavat. Missä kaikki näyttää olevan
hukassa, siinä Hän vielä voi auttaa, missä hätä on suurin, siinä on
apukin lähinnä. Hän suo kaiken lopuksi käydä hyvin, eikö totta? Ettekö
itse selvästi näe sitä minun kohtalostani?
Tyytykää siihen vähään, mitä teillä on. Niukoissakin oloissa saattaa
olla tyytyväinen, sen sain kokea erämaassa. Miten köyhiä lienettekin,
niin teillä on kumminkin enemmän kuin mitä minulla siellä oli. Onhan
teillä sentään mökki, vaatteet, vuode ja talvella lämpöinen pirtti sekä
lämmintä ruokaa, eihän ihminen enempää tarvitsekaan. Älkää siis
kiinnittäkö sydäntänne ajalliseen, älkääkä luottako elottomaan rahaan,
vaan elävään Jumalaan. Hän voi pian tehdä rikkaimmankin köyhintä
köyhemmäksi ja köyhimmän taas rikkaaksi. Senkin olette nähneet minusta.
Pysykää aina Jumalassa, rukoilkaa mielellänne ja säilyttäkää omatuntonne
puhtaana. Ken on yhtä Jumalan kanssa ja pitää Hänet sydämessään, hänellä
on taivas sydämessään. Rukous suo voimaa hyvän tekemiseen ja vahvistaa
kärsimyksissä. Se halkoo pilvetkin eikä jää koskaan kuulematta. Hyvä
omatunto on kaikissa kärsimyksissä, vankeudessa, taudissa ja kuolemankin
lähestyessä pehmeä päänalanen. Sen saatte kokea kuten minäkin.
Kun omatuntonne teitä soimaa -- ketäpä se ei soimaisi, vaikkakaan ei
sellaisista rikoksista, joista minua syytettiin -- niin pyrkikää ennen
kaikkea sovintoon Jumalan kanssa ja turvautukaa Kristukseen, Hänen
rakkaaseen Poikaansa. Hänet Jumala on antanut syntistä maailmaa
vapahtamaan. Hän on syntiemme sovitus. Hän vuodatti verensä niiden
tähden. Jos sanomme, ettei meillä ole syntejä, petämme itsemme, mutta
jos syntimme tunnustamme, on Hän uskollinen ja vanhurskas ja antaa
meille synnit anteeksi pelastaen meidät kaikesta vääryydestä.
Kuulkaa mielellänne evankeliumia, siitä saatte tietää kaiken paremmin
kuin mitä minä voin teille sanoa. Evankeliumikirja toisessa kädessä ja
risti toisessa kristinuskon ensimmäiset julistajat tulivat luoksenne.
Vielä kerran, kuulkaa evankeliumia, pitäkää se sydämissänne, seuratkaa
sitä, sillä se on Jumalan sanaa ja sisältää voiman tehdä kaikki ne
autuaiksi, jotka siihen uskovat. Ajatelkaa myös aina: Ristissä on
pelastus. Ristin tietä, läpi kärsimysten ja Kuoleman Kristus kulki
kunniaan. Ristin tietä, läpi kärsimysten ja monien ahdistusten meidänkin
on käyminen Jumalan valtakuntaan. Tahdomme yhdessä kulkea tätä tietä?»
hän sitten lausui ojentaen vielä kaikille kätensä. Jokaisen piti
kädenannolla luvata se hänelle.
Aviopuolisoille ja vanhemmille hän vielä erikseen puhui. Edellisiä hän
kehoitti yksimielisyyteen ja rakkauteen varoittaen heitä
mustasukkaisuudesta. »Älkää milloinkaan kuunnelko viekkaita kieliä,
jotka tahtovat häiritä yksimielisyyttänne ja rakkauttanne», hän sanoi
oman kokemuksensa perustuksella tietäen, mitä onnettomuutta sellaiset
petolliset kielet voivat tuottaa parhaaseenkin avioliittoon. Vanhempia
hän kehoitti kasvattamaan lapsiaan hurskaasti ja kristillisesti.
»Katsokaa», hän sanoi monelle äidille, joka lapsi käsivarrella seisoi
hänen edessään, »eihän lapsen otsaan ole kirjoitettu, mitä kaikkea se
vielä saa maailmassa kokea. Nyt se vielä herttaisesti hymyilee elämälle,
mutta koittaa aika, jolloin sekin on sureva ja itkevä, kuten kaikki
tähän maailmaan tulleet. Kasvattakaa sitä sen vuoksi hyvin, jotta se
saisi sisäistä voimaa kulkea maailman läpi. Kun minun äitini noin piteli
minua käsivarrellaan, hän ei varmaankaan aavistanut, mitkä kärsimykset
minua odottivat. Ellei hän sittenkin olisi totuttanut minua pienestä
pitäen hartaasti luottamaan Jumalaan, olisi minun erämaassa täytynyt
joutua epätoivoon, ehkäpä olisin tehnyt itsemurhankin, eikä minua
silloin enää olisi. Ilman lujaa uskoa Jumalaan, Kristukseen ja
iankaikkiseen elämään maallinen elämämme olisi surullista, lohdutonta.
Juurruttakaa siis varhain tämä usko lapsiinne!»
Mertsin piti sitten vielä lahjoittaa joka lapselle jotain kaunista
muistoksi eikä ketään laskettu menemään antimetta. Tämä kreivittären
hyvyys ja ystävällisyys sekä hänen kauniit sanansa kävivät syvälle
ihmisten sydämiin, niin että kovimmatkin miehet itkivät lasten lailla.
Genoveevan hurskaus, hänen tuskansa, kärsivällisyytensä, sanansa ja
esimerkkinsä olivat suureksi siunaukseksi koko maalle. Laajalti
ympäristössä ihmiset muuttuivat paljon hurskaammiksi ja paransivat
silminnähtävästi tapansa, ja monessa mökissä, missä ennen oli riidelty,
vallitsi nyt sopu ja rakkaus, rauha ja tyytyväisyys. Hurskas piispa
sanoi usein: »Kun Jumala tahtoo saada jonkun ihmisen levittämään paljon
onnea, lähettää Hän tälle suuria kärsimyksiä. Sellainen kärsimys on
silloin noita pyhiä siunauksia, joita Jumala itse suo. Genoveevan
kärsimykset saavat enemmän hyvää aikaan kuin minun saarnani».