Talven ankara pakkanen lauhtui, ja kävi taas leppoinen tuuli. Aurinko
paistoi jälleen keskipäivisin kirkkaasti ja herttaisesti luolaan, ja sen
sulosäteet olivat taas huomattavasti lämpöiset. Kuura luolan suulta ja
jää sen seiniltä suli ja tipahteli suurina pisaroina. Genoveevan tauti
paheni päivä päivältä. Hän näki varman kuoleman lähenevän ja
valmistautui lähtemään.
»Minun ei ole suotu», hän sanoi, »kuolinvuoteeni ääreen saada pappia,
joka rohkaisisi minua ja ojentaisi minulle elämän leivän vahvistukseksi
tärkeälle iankaikkisuusmatkalle, mutta Sinähän, Herra, Sinä ikuinen
Ylimmäinen pappi, olet itse luonani. Sinä olet lähellä kaikkia, jotka
ovat tuskassa ja ahdistuksessa ja turvautuvat Sinuun. Jokaista kärsivää
ihmissydäntä, joka kaipaa Sinua, tahdot Sinä tulla virvoittamaan.
Sanothan itse: 'Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee
ääneni ja avaa oven, hänen luokseen tahdon mennä ja pitää ehtoollista
hänen kanssaan ja hän minun kanssani!'» Niin hän puhui ja rukoili sitten
kauan kädet ristissä ja silmät ummessa.
Mertsi istui koko päivän ja monta yönkin hetkeä hänen vieressään eikä
poika parka enää voinut syödä eikä juoda. Hän täytti kaikki äitinsä
toivomukset, mitkä saattoi hänen katseistaan lukea, ja hoiti häntä
hellimmällä lapsenrakkaudella. Hän otti molemmat kätösensä sammalta
täyteen ja kuivasi luolan märät seinämät niin pitkälti kuin pienillä
käsivarsillaan ulottui, jottei vesi tippuisi sairaan äidin vuoteelle.
Hän kokosi kallioilta ja puista kuivaa sammalta tehdäkseen kostean
vuoteen sijaan paremman. Milloin hän kantoi Genoveevalle
kurpitsamaljallisen raikasta vettä lähteestä sanoen: »Etkö halua juoda,
rakkahin äiti? Sinunhan on niin kuuma ja huulesi ovat aivan kuivat»,
milloin taas toi lämmintä maitoa ja virkkoi: »Juohan nyt, äiti armas!
Tämä on oikein maukasta ja tekee sinulle hyvää.» Sitten hän heittäytyi
itkien sairaan kaulaan ja nyyhkytti: »Äiti, rakas äiti, jospa voisin
sijastasi sairastaa tai kuolla».
Eräänä aamuna Genoveeva oli uinahtanut oikein suloisesti pariksi
tunniksi ja heräsi paljon iloisempana ja vahvempana. Nukkuessaan hän oli
pudottanut pienen puuristinsä, jonka hän oli ottanut seinältä ja jota
hän sairautensa aikana usein oli pitänyt kädessään. Herättyään hän etsi
sitä, ja Mertsi heti, huomatessaan, mitä hän halusi, antoi sen jälleen
hänen käteensä. »Mutta miksi sinä, rakas äiti», hän sitten virkkoi,
»aina pidät tätä risua kädessäsi?»
»Lapsi kulta», Genoveeva sanoi, »luulin eläväni kauemmin, muuten olisin
jo aikaisemmin puhunut sinulle tästä. Nyt huomaan, ettei saa siirtää
mitään hyvää tuonnemmaksi. Olenhan jo kertonut sinulle, että
taivaallisella Isällämme on Poikakin, joka kaikessa on Hänen
kaltaisensa. En kumminkaan vielä oikein ole voinut kertoa sinulle, mitä
kaikkea tämä Hänen Poikansa on tehnyt meille. Monta seikkaa et olisi
ensinkään ymmärtänyt, koska tähän asti olet kasvanut erämaassa, koko
maailmasta erillään. Kun nyt kerran tiedät, että maailmassa on muitakin
ihmisiä, tiedät myös, millaisia he ovat, ja kun olet kuullut, osaksi jo
minusta nähnytkin, mitä kuoleminen merkitsee, niin tahdon koettaa
selittää sinulle tärkeimmät kohdat Jumalan Pojan vaiheista. Silloin
kyllä ymmärrät, mikä merkitys kädessäni olevalla risulla on. Kuuntele
siis tarkasti, mitä sinulle kerron, ja paina äitisi sanat sydämeesi!
Katsos, rakasta taivaallista Isäämme suretti se, että ihmiset olivat
niin sanomattoman pahoja ja kurjia, eivätkä sen vuoksi pääsisi kerran
taivaaseen. Siksi Hän lähetti rakkaan Poikansa taivaasta heidän
luokseen. Tämän tuli pitää heistä huolta, jotta he vihdoinkin tekisivät
parannuksen. Hänen pyhä nimensä on Jeesus Kristus.
Tämä Jumalan rakastettu Poika oli yhtä voimakas ja rakastava kuin Isä
itse. Ollessaan lapsi vielä, paljon pienempi kuin sinä. Hänkin oli
äitineen luolassa, joka oli elukkain olopaikka, kuten tämä meidän
omamme. Kun Hän oli varttunut täydeksi mieheksi ja oli kai vähän pitempi
minua, Hänkin eli jonkin aikaa erämaassa, joka oli vielä paljon
kauheampi kuin tämä. Hän rukoili siellä alituisesti, ettei se, mitä Hän
oli sanova ihmisille ja tekevä heidän parhaakseen, suinkaan menisi
turhaan.
Sitten Hän meni ihmisten luo ja kertoi heille, että taivaallinen Isä oli
lähettänyt Hänet heidän luokseen, että tämä taivaallinen Isä oli niin
hyvä ja rakasti heitä, ja että kaikki ihmiset olivat tämän hyvän Isän
lapsia. Sen vuoksi Hän kehoitti heitä myös olemaan oikein hyviä ja
rakastamaan tätä hyvää Isää ja toisiaan. Ken kuuntelisi Hänen, Jumalan
Pojan, opetuksia ja tekisi parannuksen, hän pääsisi myös kerran
taivaaseen ja saisi siellä nauttia monia riemuja. Ken taas ei kuuntelisi
eikä seuraisi Häntä, hän ei joutuisikaan taivaaseen, vaan erääseen
peloittavaan paikkaan.
Ihmiset eivät kumminkaan tahtoneet uskoa Jumalan lähettäneen Häntä
heidän luokseen ja Jumalan olevan Hänen Isänsä. Silloin Hän
silminnähtävästi näytti heille olevansa yhtä voimakas kuin Hänen Isänsä.
Kerran esimerkiksi minun ikäiseni äiti sairasti yhtä huonona kuin minä
ja poti yhtä kovaa kuumetta. Ei yksikään ihminen voinut auttaa häntä,
mutta Jumalan Poika tarttui vain hänen käteensä kuten minä nyt tartun
sinun käteesi, ja samassa hetkessä hän oli terve taas ja näytti yhtä
reippaalta ja kukoistavalta kuin ennen.
Toisen kerran oli sinua vähän isompi poika kuollut. Hän oli äitinsä
ainoa poika, kuten sinä olet minun ainoa poikani. Kalpeana ja kankeana
hän makasi paareillaan, ja hänet aiottiin jo peittää multaan. Voi,
kuinka äiti silloin itkikään häntä, mutta Jumalan Poika sanoi hellästi
äidille: »Ällös itke!» ja kuolleelle Hän sanoi: »Nouse!» ja tämä heräsi
henkiin ja nousi. Jumalan Poika vei hänet hämmästyneen äidin luo, ja
tämä iloitsi sanomattomasti.
Ihmiset eivät sittenkään uskoneet, että Hän oli Jumalan Poika ja että
taivaallinen Isä oli lähettänyt Hänet maailmaan. He eivät voineet sietää
sitä, että Hän aina sanoi heidän olevan pahoja ja että heidän tuli
pyrkiä hyviksi. Siksi he tekivät suuren puun, samanmuotoisen kuin tämä
kädessäni oleva. Sellaista sanotaan ristiksi. Sitten he löivät
orjantappurapiikkien kaltaisia nauloja, mutta paljon suurempia ja
kovempia, Hänen kätensä ja jalkojensa läpi ja kiinnittivät Hänet siten
kädet levällään ristille. Veri virtasi haavoista, ja Hänen täytyi
kuolla. He vielä nauroivat Hänelle ja pilkkasivat Häntä, vaikkei Hän
ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa, vaan tarkoittanut kaikkien
parasta ja auttanut kaikkia, jotka antoivat Hänen auttaa itseään».
»Voi niitä pahoja, pahoja, inhoittavia ihmisiä!» Mertsi huudahti. »Mutta
kärsikö taivaallinen Isä sellaista, eikö Hän iskenyt heitä salamallaan?
Minä olisin Hänen sijassaan lyönyt kaikki kuoliaaksi».
»Lapsi kulta», äiti sanoi, »Jumalan Poika rukoili Isää heidän
puolestaan. 'Isä', hän sanoi, 'anna heille anteeksi, sillä he eivät
tiedä, mitä tekevät!' Niin, pelkästä rakkaudesta Hän antoi noiden
pahojen ihmisten, kuten meidän kaikkien puolesta henkensäkin. Hän kuoli
tehdäkseen kaikki ihmiset autuaiksi. Ellei Hän siten olisi rakastanut
meitä kuolemaan saakka, ei yksikään ihminen voisi saavuttaa iankaikkista
elämää, et sinä enkä minäkään. Rakkaudesta meihin Hän ristillä
kuolemaankin vaipui».
Poikanen istui liikkumatonna ja kuunteli henkeään pidättäen kirkkaitten
kyynelten virratessa pitkin hänen rusoposkiaan, sillä tämä kaikki teki
häneen sitäkin syvemmän vaikutuksen ja liikutti häntä sitäkin enemmän,
koska hän kuuli sen ensi kerran. »Oi sitä ihmeen hyvää Jumalan Poikaa!»
hän lausui pyyhkien kauriinnahkaisella mekollaan kyyneleensä. »Onko
Hänkin nyt taivaassa?»
»On, rakas lapsi», äiti sanoi. »Hänen ruumiinsa kyllä virui kuolleena ja
pantiin luolaan, joka muistutti tätä meidän luolaamme, ja suuri kivi
vieritettiin sen suulle. Mutta ajattelepas, ennenkuin kolme päivää oli
kulunut, Hän taas astui elävänä luolasta. Oli muutamia harvoja ihmisiä,
jotka eivät olleet yhtä pahoja kuin muut. He olivat kuunnelleet Hänen
opetuksiaan ja tehneet parannuksen. He olivat suuresti rakastaneet Häntä
ja itkeneet paljon Hänen kuolemaansa. Heidän luokseen Hän nyt meni. He
ihastuivat suuresti nähdessään Hänet jälleen, mutta Hän sanoi heille
menevänsä takaisin Isänsä luo taivaaseen. Kaikki surivat sitä, mutta Hän
sanoi: 'Älkää itkekö, älkääkä huolehtiko. Katsokaa, tuolla ylhäällä,
missä Isäni asuu, on teille kyllin sijaa. Minä menen nyt sinne
valmistamaan teille sijaa. Tehkää vain, mitä olen teille sanonut,
silloin pääsettekin kaikki kerran sinne, missä minä olen. Minä saan
nähdä teidät jälleen, ja ilonne on oleva täydellinen, eikä kukaan ole
sitä teiltä riistävä. Vaikka ette minua näe, olen näkymättömänä aina
oleva luonanne maailman loppuun asti'. Hän siunasi heitä vielä ja kohosi
heidän nähtensä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi taivasta kohti, kunnes
kultapilvi vihdoin varjosi Hänet heidän näkyvistään».
»Se lienee ollut kaunista», poika sanoi, »mutta vieläkö Hän nytkin
seuraa elämäämme? Tietääkö Hän, että asumme tässä erämaassa, ja näemmekö
Hänet kerran taivaassa?»
»Näemme kyllä», äiti vastasi. »Hän näkee meidät kaikkialla ja on
luonamme, missä tahansa lienemmekin. Hän rakastaa meitä ja luo hyviä
ajatuksia mieleemme ja auttaa meitä tulemaan hyviksi ja pääsemään
vihdoin taivaaseen. Katsos, lapsi kulta, olethan sinä hyvä poika ja olet
jo paljon ilahduttanut minua, mutta oikein täysin hyvä et läheskään
vielä ole. Sen saatat kyllä joka hetki huomata itsestäsi, jos vain
tahdot kiinnittää siihen huomiota. Et varmaankaan olisi rukoillut
ihmisten puolesta Jumalan Pojan lailla, jos he olisivat sinut
surmanneet. Sanoithan vast'ikään, että olisit lyönyt kaikki kuoliaaksi,
jos vain sinulla olisi ollut valta tehdä se. Siitäkin jo näet, ettet
vielä ensinkään ole niin hyvä etkä rakastava kuin Jumalan Poika, ja
meidän on kumminkin tultava niin hyviksi ja rakastaviksi, jos mielimme
kelvata Hänelle ja Hänen taivaalliselle Isälleen ja kerran päästä
taivaaseen. Jumalan Poika tahtookin auttaa meitä tulemaan yhtä hyviksi
ja rakastaviksi. Sen tähden Hän tuli maailmaan ja kuoli puolestamme
ristillä.
Ymmärräthän nyt, rakas Mertsi, miksi aina pitelen tätä pientä ristiä
kädessäni. Se muistuttaa meille Hänen rakkauttaan, joka kärsi ja kuoli
puolestamme ristillä. Se muistuttaa meille, että meidänkin on läpi
kärsimysten ja kuoleman, joita sen vuoksi sanotaankin ristiksi,
kuljettava taivaaseen. Siksi tämä yksinkertainen merkki on niin rakas ja
kallis minulle».
»Rakkahin lapsi», hän jatkoi katsellen poikaa itkusilmin. »Minulla ei
ole mitään muuta sinulle muistoksi antaa kuin tämä ristipahanen, mutta
kun olen kuollut, niin ota se kylmistä, kangistuneista käsistäni ja
säilytä sitä hyvin. Ällös tulevaisuudessakaan tultuasi kerran aikuiseksi
ja rikkaaksi häpeä asettaa tätä äitisi antamaa yksinkertaista muistoa
upean asuntosi parhaimmalle paikalle. Ajattele aina sitä katsellessasi
Häntä, joka kerran rakkaudesta kuoli puolestasi ristillä, ja muistele
äitiäsikin, joka nyt kuolee tämä risti kädessään. Muistuttakoon se sinua
alati olemaan hurskas ja hyvä, elämään puhtaasti ja viattomasti,
rakastamaan ihmisiä, tekemään heille hyvää ja antamaan vaikka henkesikin
heidän puolestaan, jos niikseen tulee ja vaikkapa tietäisit, etteivät he
edes kiitä sinua siitä. Silloin, jos tämän ristin edessä päätät näin
menetellä ja myöskin toteutat päätöksesi, silloin on äitisi niukka
perintö oleva arvokkaampi sitä suurta, runsasta perintöä, jonka isältäsi
saat».
Pitkästä puhumisesta Genoveeva oli niin uupunut, että hänen taas täytyi
kauan levätä ja vaieta.
Jonkin ajan kuluttua hän jälleen alkoi: »Kunhan vain pääsisit
onnellisesti isäsi luo, sillä sinne vievä tie kammottavan erämaan halki,
taajan, läpipääsemättömän metsän kautta, jyrkkien kallioitten ja syvien
kuilujen yli on tosiaankin työläs ja kolkko, kovin pitkä ja mitä
vaarallisin sinun, heikon lapsen kulkea. Jumala on kuitenkin auttava
sinua, niin että onnellisesti saavut maallisen isäsi luo, jonka Hän
antoi sinulle. Samoin Hänen täytyy auttaa meitä kaikkia maailman paljoa
vaarallisemman erämaan läpi, jotta kerran onnellisesti pääsisimme Hänen,
meidän kaikkien ainoan oikean Isämme luo, ja näkisimme Hänen kasvonsa.
Ällös myöskään unohda ottaa paria kurpitsapullollista maitoa mukaasi,
jottet nääntyisi matkalla. Ota myös tuolta puunoksa puolustautuaksesi
petoja vastaan. Lapsiraukka, heikko sinä olet, mutta Jumala, jonka
turvissa minä, heikko nainen, voitin julman suden, on oleva sinunkin
suojasi petoja vastaan. Ken Häneen turvaa, hän käy rohkeasti käärmeitten
ja matojen yli ja musertaa askeleillaan jalopeuran ja lohikäärmeen».
Illan hämärtyessä Genoveevan valtasi yhä suurempi voimattomuus. Hän
hengitti niin raskaasti, että hikihelmet kihosivat otsalle. Silloin hän
kokosi kaikki voimansa, nousi sammalvuoteelleen istumaan, katsahti
vakavan surumielisesti vieressään istuvaan poikaan ja lausui omituisen
liikutetulla, juhlallisella äänellä, jota poika säpsähti: »Polvistu,
Mertsi, jotta vielä siunaan sinut kuten äitinikin siunasi minut,
ennenkuin erosin hänestä. Luulen loppuni lähestyvän». Poika raukka
vaipui nyyhkyttäen polvilleen, painoi pienet kaihoisat kasvonsa maata
kohti ja kohotti hartaana vapisevat kätösensä. Genoveeva laski kätensä
hänen kiharaiselle päälleen ja lausui syvästi liikutettuna ja hartaana:
»Jumala siunatkoon sinua, poikani, Jeesus Kristus olkoon kanssasi,
johtakoon ja hallitkoon Hänen Henkensä sinua, jotta sinusta tulisi hyvä
ihminen, etkä tekisi milloinkaan mitään pahaa, niin että kerran näen
sinut jälleen taivaassa». Hän teki nyt vielä ristinmerkin pojan otsalle,
suulle ja rinnalle, suuteli häntä ja sanoi vielä kerran: »Mertsi, kun
nyt tulet ihmisten luo ja näet heidän huonon esimerkkinsä, niin älä
silti muutu pahaksi! Ja jos kerran saat elää rikkaudessa ja loistossa,
niin älä unohda äiti raukkaasi. Jos joskus unohtaisit rakkauteni sinuun,
nämä äidinkyyneleeni ja viimeiset sanani, kuolevan äitisi sanat,
unohtaisit ja muuttuisit pahaksi, niin olisit toisessa elämässä iäisesti
erotettu minusta. Pysy hyvänä, Mertsi rakas!»
Hän ei voinut puhua pitemmälti, vaan vaipui tautivuoteelleen ja sulki
silmänsä, eikä Mertsi tiennyt, oliko hän uinahtanut vai todella kuollut.
Hän polvistui itkien ja nyyhkyttäen sairaan viereen ja rukoili
rukoilemistaan: »Älä anna hänen kuolla. Jumala! Jeesus Kristus, herätä
hänet eloon!»