Puolenyön aikaan joku yht'äkkiä koputti vankilan pieneen ikkunaan. »Oi,
rakas kreivitär, vieläkö olette valveilla?» huusi heikko, surkea ääni.
»Mitä minun täytyykään sanoa teille! Voi sentään, itkultani saan tuskin
puhutuksi. Voi sitä jumalatonta Goloa! Jumala rangaiskoon häntä ja
heittäköön hänet alimmaiseen manalaan, tuon kirotun konnan!»
»Kuka olet?» Genoveeva kysyi nousten ja mennen rautaristikolle.
»Torninvartian tytär», vastasi ääni. »Olen Bertta, joka on ollut jo niin
kauan sairaana, ja jolle olette tehnyt niin paljon hyvää hänen
sairautensa aikana. Minä rakastan teitä niin suuresti ja tahtoisin myös
mielelläni osoittaa teille kiitollisuuttani, mutta nyt minun täytyykin
tuoda teille kauhea tieto! Vielä tänä yönä täytyy teidän kuolla. Kreivi
tahtoo niin, sillä hän pitää teitä todellakin sellaisena häpeällisenä
rikoksentekijänä, joksi Golo on teidät kuvaillut. Niin hän on
kirjoittanut Gololle. Murhaajat on jo hankittu, heidän on lyötävä päänne
poikki. Tämä on aivan varmaa. Kuulin itse, kuinka Golo sopi siitä heidän
kanssaan. Ja voi! Teidän lapsennekin täytyy kuolla, sillä kreivi ei
tahdo tunnustaa häntä pojakseen. Tuskalta en ole saanut unen rahtuakaan
silmääni koko yönä. Kohta kun kaikki olivat nukkuneet, nousin
sairasvuoteeltani ja koetin laahautua luoksenne. En saattaisi elää,
ellen saisi sanoa jäähyväisiä teille ja kiittää teitä vielä kerran
rakkaudestanne minua kohtaan. Jos teillä on vielä jotakin toimitettavaa
tai muuten jotakin sydämellänne, niin uskokaa se minulle, jotteivät
kaikki salaisuutenne mene mukananne hautaan, ja jotta minä ehkä vielä
voisin todistaa viattomuutenne».
Genoveeva säikähti kovin eikä kauhulta voinut pitkään aikaan puhua.
Vihdoin hän sanoi: »Rakas lapsi, ole hyvä ja tuo minulle kynttilä,
mustetta, kynä ja paperia!» Tyttö toi ne hänelle, ja Genoveeva alkoi
kirjoittaa. Kosk'ei vankihuoneessa ollut mitään pöytää tai tuolia,
kirjoitti hän lattialla seuraavan kirjeen:
»Rakkahin puolisoni! Tällä kylmällä vankilani kivilattialla maaten
kirjoitan vielä Sinulle. Kun näitä rivejä luet, on ruumiini jo kauan
ollut haudassa maatumassa. Muutaman hetken kuluttua seison Jumalan
tuomioistuimen edessä. Minut on pahantekijänä tuomittu kuolemaan, mutta
Jumala tietää, että kuolen viatonna, sen vakuutan Sinulle Hänen pyhien
kasvojensa edessä ja iäisyyden partaalla seisoen. Usko minua, en lähde
valhe tunnollani maailmasta!
Oi, hyvä puolisoni, minun käy sinua sääliksi. Tiedänhän, että Sinua
lienee hirveästi petetty, muuten et saattaisi surmauttaa Genoveevaasi
etkä lastasi. Mutta kun kerran saat tietää petoksen, niin ällös murehdi
liiaksi. Rakastithan minua aina. Sinä et ole syypää kuolemaani. Niin oli
Jumalan tahto.
Rukoile sentään Jumalalta anteeksi pikaisuuttasi. Älä enää koskaan
tuomitse ketään, ennenkuin olet kuulustellut häntä. Anna tämän
ensimmäisen äkkipikaisen tuomiosi jäädä viimeiseksi. Hyvitä tämä ainoa
pahateko, johon Sinä tosin olet vähin syyllinen, tuhansilla hyvillä ja
jaloilla teoilla. Se on parasta, minkä vielä voit tehdä. Ei suru eikä
mielipaha enää mitään hyödytä. Muista myös, että on taivaskin olemassa.
Siellä saat jälleen nähdä Genoveevasi, siellä saat tietää hänen
viattomuutensa ja uskollisuutensa, siellä saat myös ensi kerran nähdä
poikasi, jota et täällä koskaan nähnyt. Siellä eivät pahat ihmiset enää
meitä erota.
Minulla on vain muutamia hetkiä elettävänä täällä maailmassa, mutta
tahtoisin kumminkin mielelläni täyttää viimeiset velvollisuuteni. Kiitän
siis Sinua vielä kaikesta rakkaudesta, jota parempina päivinä olet
minulle osoittanut. Vien rakkauteni Sinuun mukanani hautaan.
Ottaos kelpo vanhempani huostaasi! Ole heille hyvä poika, lohduta heitä
surussaan. En voi enää kirjoittaa heille, sillä hetkeni lähestyy, mutta
sano Sinä heille, ettei heidän Genoveevansa ollut mikään rikoksentekijä,
että kuolin viatonna, että kuolemanhetkellä vielä ajattelin heitä ja
että sydämellisesti kiitän heitä kaikesta, kaikesta, mitä he ovat
minulle tehneet.
Älä vihassasi surmaa Goloa, tuota pimitettyä houkkiota. Anna hänelle
anteeksi kuten minäkin. Kuuletko, pyydän sitä Sinulta. En tahdo viedä
mitään katkeruutta mukanani iankaikkisuuteen eikä minun tähteni pidä
vuodatettaman veripisaraakaan.
Älä niitäkään kohtaan kanna vihaa, jotka lyövät minulta pään poikki,
vaikka he surmaavatkin minut syytönnä, vaan tee pikemminkin hyvää heille
ja heidän omaisilleen. He toimivat käskystä ja tekevät sen varmaankin
vastoin tahtoaan.
Hyvä, viattomasti surmattu Drako oli kunnollisimpia palvelijoitasi. Pidä
huolta hänen leskestään ja ole hänen orporaukkojensa isänä. Sen olet
velvollinen tekemään, sillä hänen uskollisuutensa Sinua kohtaan
oikeastaan aiheutti hänen kuolemansa. Hän kuoli Sinun tähtesi. Älä
myöskään unohda julkisesti ja juhlallisesti julistaa hänen
syyttömyyttään.
Palkitse Berttaa, tuota hyvää lasta, joka toimittaa Sinulle tämän
kirjeen. Hän yksin pysyi minulle uskollisena, kun kaikki nousivat minua
vastaan, tai oikeastaan, kun ei kukaan Goloa peläten rohjennut minua
puoltaa.
Ollos lempeä hallitsija alamaisiasi kohtaan. Älä rasita heitä
liiallisilla taakoilla. Pidä huolta siitä, että heillä on oikeamielisiä
virkamiehiä, arvokkaita pappeja ja taitavia lääkärejä. Ota itse
kuullaksesi jokaista, jolla on valituksia tehtävänä. Ole erityisesti
hyvä köyhille. Luulin saavani olla alamaistesi äiti ja voivani vielä
tehdä heille paljon hyvää. Tee Sinä sitä nyt. Nyt olet Sinä kaksin
verroin velvollinen olemaan heille isänä.
Ja nyt sanon Sinulle viimeiset jäähyväiset. Älä vain liiaksi sure minua,
rakkahin puolisoni. Kuolenhan mielelläni, sillä lyhyt ja tuskainen on
tämä elämä. Vaikka olenkin syntinen ihminen, kuolen kumminkin kaikkiin
Golon syytöksiin nähden yhtä viattomana kuin Vapahtajani. Hän on
armahtava sieluani. Vielä kerran, jää hyvästi ja rukoile sieluni
puolesta. Kuolen sydän sovinnollisena ja rakastavana ja olen vielä
kuolemassakin
uskollinen puolisosi Genoveeva».
Genoveeva kirjoitti tämän kirjeen kyynelten virtanaan vuotaessa. Muste
ja kyyneleet sekaantuivat niin toisiinsa, että tuskin saattoi lukea,
mitä hän oli kirjoittanut. Hän antoi nyt kirjeen tytölle ja sanoi:
»Säilytä tätä kirjettä kuin aarretta äläkä näytä sitä kenellekään
ihmiselle, ja kun puolisoni palaa sodasta, niin anna se hänen käteensä».
Genoveeva otti samassa helminauhan kaulastaan ja sanoi: »Ota nämä
helmet, rakas lapsi, uskollisten säälinkyyneltesi vuoksi. Ne olivat
morsiushelyinäni eivätkä monestikaan ole olleet poissa kaulaltani siitä
asti, kuin sain ne puolisoltani. Olkoot ne sinun morsiushelyinäsi. Ne
ovat kyllä yli tuhannen kultarahan arvoiset, mutta älä silti luota
mihinkään maalliseen, vaikka nyt oletkin rikas. Ajattele, että
kreivittäresi kantoi näitä helmiä kaulallaan, jonka miekka kohta
katkaisee. Opi minun kohtalostani, ettei voi luottaa parhaaseenkaan
ihmiseen. Enhän osannut ajatella, että hän, joka minulle antoi nämä
helmet kaulakoristeeksi, sallisi katkaista tämän kaulan. Luota siis
yksin Jumalaan. Mene nyt ja pysy hurskaana ja hyvänä. Minun tulee vielä
kääntää sydämeni Jumalan puoleen ja valmistautua iankaikkisuuteen. Jää
hyvästi!»