Genoveeva eli kreivin lähdettyä mitä suurimmassa hiljaisuudessa. Kun
aamunkoite levisi kuusikkojen latvoille, tapasi se hänet jo ikkunansa
äärestä työskentelemästä, ja monta kyyneltä vieri silloin kastehelminä
kukkasille, joita hän kirjaili. Messukellon helähtäessä hän kohta
kiiruhti linnan kappeliin ja rukoili palavasti puolisonsa puolesta. Ei
milloinkaan nähty hänen paikkaansa jumalanpalveluksen aikana tyhjänä, ja
monta iltapäivähetkeäkin hän vietti siellä yksinään. Hän kokosi
linnavuoren juurella sijaitsevan kylän tytöt, opetti heille kehruuta ja
tarinoi heille työn ohella kaikenlaista kaunista. Kuten hän
lapsuudestaan asti oli ollut köyhien ja sairasten ystävä, niin oli hän
nyt todella niitten äiti. Ei ollut yhtään puutteenalaista, jolle hän ei
olisi antanut työtä ja ansiota, ja missä vain joku sairasti, siinä
mökissä hän kävi tätä tervehtimässä, ja hänen ystävällisyytensä ja
lempeä puhelunsa sulostuttivat sairaan katkerimmatkin lääkkeet. Iltaisin
hän kehräsi palvelijoitten parissa ja usein vielä yömyöhällä, kun kuu
kumotti korkeasta ikkunasta, hän istui yksinäisessä kammiossaan ja
lauloi jotakin hurskasta laulua kitaralla säestäen. Koko linnassa hän
piti yllä hyvää järjestystä ja puhtaita tapoja, mikäli se oli hänen
vallassaan, eikä sietänyt alustalaisissaan mitään väärää.
Taloudenhoitaja, jolle kreivi oli uskonut kaiken omaisuutensa, oli
nimeltään Golo. Hän oli hieno, sivistynyt mies ja osasi liehakoivilla
puheillaan voittaa melkein jokaisen puolelleen. Mutta samalla hän oli
jumalaton ja tunnoton. Omaa etuaan ja huviaan hän harrasti yli kaiken.
Hän ei laisinkaan välittänyt siitä, oliko hänen menettelynsä hyvää tai
oikeutettua, kunhan se vain oli hänelle itselleen hyödyksi tai
hauskuudeksi. Siksi hän kreivin lähdettyä alkoikin esiintyä käskevänä
valtiaana. Hän käytti upeampia vaatteita kuin kreivi, piti suuria
kemuja, pani joka päivä toimeen monenlaisia huveja ja tuhlasi siten
isäntänsä omaisuutta. Sen ohessa hän kohteli kreivin vanhoja, uskollisia
palvelijoita ylimielisesti, niukensi halvimman päivätyöläisenkin hyvin
ansaitun palkan eikä sallinut enää antaa murustakaan yhdellekään
köyhälle. Ainoastaan Genoveevaa hän tähän asti oli kohdellut mitä
syvimmällä kunnioituksella osoittaen häntä kohtaan rajatonta
ystävällisyyttä ja palvelevaisuutta. Genoveeva kohteli häntä aina
vakavasti ja arvokkaasti, puhui hänen kanssaan vain välttämättömimmistä
seikoista ja muistutti vain hänelle aina hänen velvollisuuksiaan. Aluksi
näytti Golo tottelevan häntä ja yritti mitä huolellisimmin salata
häneltä virheitään tai ainakin puolustaa niitä. Mutta vähitellen hän
kävi yhä rohkeammaksi, jopa lopulta niinkin julkeaksi, että teki hänelle
häpeällisimpiä tarjouksia, mitä konsanaan voi tehdä kunnialliselle
naiselle. Genoveeva karkoitti Golon luotaan kaikella sillä inholla ja
vastenmielisyydellä, minkä tämä ansaitsi, mutta siitäpä Golo alkoi
raivoisasti vihata linnanrouvaa ja päätti tuhota hänet.
Genoveeva, joka aavisti pahaa, kirjoitti kreiville, kertoi aivan
totuudenmukaisesti Golosta ja lopetti kirjeensä hartaasti pyytämällä
puolisoaan poistamaan tuon vaarallisen ihmisen. Kreivin keittiömestari,
joka oli perin kelpo mies eikä muuta halunnut kuin hänen valtakuntansa
parasta ja voimainsa mukaan ehkäisi Golon pahoja aikeita, oli nimeltään
Drako. Tämä otti tehtäväkseen kreivittären kirjeen lähettämisen uskotun
miehen mukana salaisesti kreiville. Mutta tämä aie ei ollutkaan jäänyt
huomaamatta ovelalta Gololta. Sinä hetkenä, jolloin Genoveeva aamulla
varhain huoneessaan antoi kirjeen Drakolle, ryntäsi Golo paljastetuin
miekoin huoneeseen, pisti viattoman Drakon hänen silmiensä edessä
kuoliaaksi ja nosti kauhean mellakan. Kaikki linnan asukkaat
kokoontuivat kiireesti. He näkivät kreivittären kauhusta nääntynein
kasvoin ja sanatonna vaipuneen nojatuolille ja kunnon Drakon viruvan
verissään hänen jalkainsa juuressa. Golo syyti nyt sellaisia valheita
jaloa, viatonta kreivitärtä vastaan, että kaikki linnan palvelijat sitä
kuullessaan punastuivat. Sitten hän heti lähetti sananviejän saattamaan
kreiville yhtä valheellisen panettelukirjeen, syytti Genoveevaa,
puolisoista hurskainta ja viattominta, uskottomuudesta ja
kunniattomuudesta ja heitätti hänet sitten linnan syvimpään torniin.
Golo tunsi tarkalleen isäntänsä luonteen. Hän tiesi, että kreivi kyllä
oli hyvin jaloluontoinen, oikeudenmukainen, säälivä ja ylevä, mutta
ettei hän kaikkien oivallisten ominaisuuksiensa ohella kyennyt
hillitsemään taipumusta äkkiä kuohahtavaan vihaan, loukkaantumiseen ja
mustasukkaisuuteen. Siksi hän itsekseen arveli: »Tuon muuten niin
kunnollisen miehen ainoa, hillitsemätön taipumus on kuin rengas karhun
kuonossa. Siitä saattaa häntä taluttaa, mihin ikinä haluaa». Golo luotti
varmasti siihen, että kreivi ensi vihan vimmassa kai antaisi käskyn
surmatakin Genoveevan.