Minä olen mustalainen vieraasta maasta,
pitelen kortteja ruskein, salaperäisin käsin.
Päivät seuraavat päiviä, yksitoikkoisina ja kirjavina.
Katson uhmaten ihmisten kasvoihin:
kuinka he tietäisivät, että kortit polttavat?
Kuinka he tietäisivät, että kuvat elävät?
Kuinka he tietäisivät, että jokainen kortti on kohtalo,
kuinka he tietäisivät, että jokaisella kortilla, joka kädestäni putoaa,
on tuhatkertainen merkitys?
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet etsivät jotakin.
Ei kukaan tiedä, että nämä kädet ojennettiin kauan sitten.
Että nämä kädet tuntevat hyvin kaiken
ja kuitenkin koskettavat kaikkea kuin unessa.
Maailmassa on vain yksi pari sellaisia käsiä.
Minä kätken nämä ihmeelliset saalistajakädet
punaisen liinan alle
uhmaten ja raskasmielisenä, sormuksin koristettuina ja väkevinä.
Nämä ruskeat silmät katsovat täynnä rajatonta ikävää.
Nämä punaiset huulet palavat sammumattomassa tulessa,
nämä suruttomat kädet suorittavat kerran työnsä
tulenkajoisessa synkässä yössä.