Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet
vieden sen kalvaammille huulille,
minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen.
Mutta — ei.
Sydämessäni istuu vielä jättiläisiä
synkin kasvoin,
pusertaen kiviset kätensä ankarasti yhteen.
He astuvat kerran pimennoistaan esiin —
he kutsuvat sinua — tuska.
Iske, säkenöivä moukari, kivistä kuvaa.
Louhi sieluni esiin,
jotta se löytäisi sanoja.
joita ei ole koskaan ollut ihmisen kielellä.