Olen kaukana onnesta, nukkuen meren saarella.
Sumut nousevat ja pakenevat, tuulet vaihtuvat,
näen levottomia unia sodasta ja suurista juhlista
ja että rakastettuni seisoo laivassa
ja näkee pääskyjen lennon, kaipaamatta lainkaan!
Hänen sisimmässään on jotakin raskasta, mikä ei voi liikkua,
hän näkee laivan liukuvan tylyyn tulevaisuuteen,
terävän keulan syöpyvän heltymättömään kohtaloon,
siivet kantavat hänet maahan, jossa on turhaa kaikki mitä hän tekee,
tyhjien ja turhien päivien maahan, etäälle kohtalosta.