Hra Kenonen parantelee yskäänsä.
Totuuden, runon kotimaa.
Kalle Karhusen poliisikoira.
Miksi ne ovat vielä auki?
Ihmispeto.
Karlssonnin haulikko.
Julkinen selitys.
Ihalaisen kylmä kylpy.
Huomaavainen mies.
Kaino mies.
Salaperäinen juttu.
Israel Viinamäen "limaskat".
Vappukertomus.
Hätähuuto Hangosta.
Kesäyön unelma.
Apumies.
Vuosisatamme kuumin päivä.
Oppiiko suutari jokapäiväisen leivän?
Varkaus.
Näkymättömäksi tekeytyminen Nihattulassa.
Varastettu hattu.
Rakennusmestari on jäänyt poimimaan mustikoita.
Suuri kuvariita.
Oulun työttömäin huvimatka Tervolaan.
Kysymyksiä ja vastauksia.
Salaperäinen köysi.
Surunvoittoisia säveliä.
Miksi Taavettia lyötiin kaksi tuumaa paksulla kepillä.
Joulunvalmistuksia Harjuksen perheessä.
Kaksi matkaa.
Kertomus pumpunletkusta Maarianhaminan kaupungissa.
Parikkalan kuulumisia.
Kuinka Töysässä alettiin kirjallisuutta harrastaa.
Viimeinen telefoonipuhelu.
Kissamme ja tieteellinen tutkimus.
Huomattava ennakkopäätös.
Käytännöllinen kasvatusteknillinen keksintö.
Jukka Puikkosen uusi lehmä.
Musikaalisia harrastuksia maaseuduilla.
Eräs rehukakkujauhomootorimyllyriitajuttu.
Uhkaava jyrähdys Ukko-kolilta.
Suomalainen uimanäytös päiväntasaajalla.
Karhu, joka rakennutti kaksi vaivaistaloa.
Nuohoojan puolesta.
Edistysaskel ilmanennustuksen alalla.
Kesäisen illan kullasta.
Panelian ihmissyöjä.
"Sananselittäjiä".
Jussi Malisen anokki.
Ijankaikkinen metsänluku.
Poppamiehen erehdys.
Gustafsson tuntuu hieman hullulta.
Kymmenen penniä.
Koirat vaunun alla.
Eläinkunnan ihmeet.
Kellonsoittoa Kuhmoisissa entiseen aikaan.
Kuinka Röykkylän kylässä saatiin akustiikkaa.
Surkuteltavaa villiytymistä.
Tattarit ja talvipaltto.
Hra Kenonen parantelee yskäänsä.
Herra Kenonen oli saanut pahan yskän, joka vaivasi häntä etenkin yöllä.
Kun kaikki ihmiset olivat juuri parahiksi ennättäneet vaipua uneen ja
yön henget leijailivat avaruudessa ja tähdet paloivat taivaalla ja
kuu loisti kelmeänä ja syvä hiljaisuus vallitsi, alkoivat hra Kenosen
yskänpuuskaukset vapisuttaa taloa, ja aamulla tuli talon isännöitsijä
sanomaan hra Kenoselle, että ellei hra Kenonen lakkaa vapisuttamasta
taloa, jota ei ole rakennettu tykistöpommitusta eikä hra Kenosen
mammuttiyskää kestämään, niin... Hra Kenonen vastasi isännöitsijälle
vain kahdella sanalla, mutta niistä ei kumpikaan sovellu painosta
julkaistavaksi, ja läksi sitten lääkäriin.
Lääkäri tutki hra Kenosta ja määräsi hänelle lääkkeitä. Hra Kenonen
huomautti, että lääkkeissä täytyy olla paljon alkohoolia, mutta lääkäri
vastasi, että kyllä hän tietää, mitä määrää, eikä ole sitäpaitsi
anniskelun pitäjä. Hra Kenonen osti apteekista lääkkeet ja otti
niitä määräyksen mukaisesti kolme ruokalusikallista päivässä, mutta
seuraavana yönä yski hän niin, että seinällä vuoteen yläpuolella oleva
Edelfeltin "Porilaisten marssi" putosi sängyn ja seinän väliin, ja
seinän takana asuva naapuri otti viulunsa ja alkoi soittaa alakuloisia
säveliä. Seuraavana aamuna kaasi hra Kenonen lääkkeet likaämpäriin.
Hra Kenosen yskä paheni vain, ja talon vuokralaisten pitämässä
kokouksessa oli jo ollut puhetta viranomaisten puoleen
kääntymisestä toimenpiteisiin ryhtymistä varten hra Kenosta vastaan
jatkuvasta yörauhan häiritsemisestä, kun hra Kenonen vihdoin
muisti mummovainajansa sanoneen tärpättikylpyä ainoaksi varmaksi
yskänparannuskeinoksi.
Hra Kenonen kävi ostamassa litran tärpättiä ja läksi kyselemään
saunaa, missä saisi kokeilla mummovainajansa parannustavalla,
mutta kun ei yksikään helsinkiläisistä saunanomistajista suostunut
luovuttamaan laitostaan tällaiseen kokeiluun, lausui hra Kenonen
julkisena mielipiteenään, ettei helsinkiläisissä saunanomistajissa
ole kristillistä rakkautta enempää kuin nahkurin parkkitiinussa, ja
matkusti tärpättipulloineen maaseudulle lankonsa luokse.
Langolla oli vanha, laho sauna, ja kuultuaan hra Kenosen aikomuksesta,
käski lanko piikansa lämmittää saunan tavallista kovemmin. Ja kun se
oli tapahtunut, läksi hra Kenonen saunaan tärpättipullo kainalossa ja
housunkannattimet viiltäen takana maata ja jaloissaan langon vanhat
tuohivirsut, jotka lanko oli voittanut kirkonkylän kansakoululla
urkuharmoonin hyväksi toimeenpannuista arpajaisista.
Hra Kenonen riisuutui saunassa ja kiipesi tärpättipullo kädessä
lauteille, ja yski vielä viimeisen kerran, puhdistaakseen kurkkunsa,
niin että vanhasta kiukaasta putosi alas muutamia kiviä, sekä käski
piian lyödä löylyä.
Piika nosti saunan nurkassa olevasta vesikorvosta vettä ja heitti sen
kiukaalle niin että tulistuneet kivet paukkuivat ja kuuma löyly kohahti
kattoon ja sieltä hra Kenosen niskaan, ja hra Kenonen ähki ja puhki
ja sai lopuksi tärpättipullosta korkin auki, kaasi tärpätin lauteilla
olevaan pesuvatiin ja heitti sen sitten kaikki yhdellä kertaa kiukaalle.
Kiuas oli aivan oven vieressä, ja tärpättiliekkien leimahtaessa
kiukaalta ennätti piika töintuskin paeta ovesta ja juosta huutaen
asuinrakennukseen ilmoittamaan, että hra Kenonen oli sytyttänyt, saunan
palamaan.
Kun talonväki riensi paikalle, oli saunan ovi auki ja sieltä puskivat
höyrypilvet ulkoilmaan, ja sisältä kuului hra Kenosen karjunta ja
avunhuudot.
Hra Kenonen saatiin pelastetuksi, mutta saunaa ei. Se paloi pohjiaan
myöten.
Ja kun kaikki oli ohi ja hra Kenonen taas istui lankonsa
vieraskamarissa, jaloissaan lankonsa liian ahtaat housut — hänen omat
housunsa olivat palaneet saunan mukana — huomasi hra Kenonen päässeensä
yskästään.
Totuuden, runon kotimaa.
Minua on sorrettu.
Minun, vanhan kynänkäyttäjän, tuotteita on heitetty paperikoriin.
Vaikka ne olivat runoja.
Tähän törkeyteen on tehnyt itsensä syypääksi kaunokirjallinen
viikkolehti "Kotivarpunen", jota vastaan minä täten pyydän saada
singahuttaa vapisevan kiroukseni.
Olin lukenut kaunokirjallista viikkolehteä "Kotivarpusta" eräässä
kestikievarissa. Olin heti löytänyt siitä m.m. seuraavan runon:
"Onneton.
Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie,
mutta synkempi vielä on eloni tie;
Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä,
Mutt' tähteä yhtään ei eloni tiellä.
Yön toivona tähtöset kirkkahat on,
Ne viittaavat valoon ja aurinkohon.
Mutt' toivot ne seuraa ei eloni myötä,
mä viettänyt ain olen tähdetönt' yötä.
Oi yöhön! Luoja yks' tähtönen luo,
ja loistaa sen mieleeni synkkään suo!
Sit' iloiten seuraisin eloni tiellä,
ja kuollessain siihen mä katsoisin vielä.