Kohtalon lapsena, osana orjuudet,
ihminen yksin sa kuljet ja huokailet.
Leipäsi edestä aamusta iltahan niin
lyöt sinä vartesi askarin uuvuksiin.
Joskus sa naurat, kun nauraen helpompi on
kuunnella kutsua kevään ja nautinnon.
Yksin sa itket, ihminen, ilonas työ;
yksin sa kärsit, suojanas lemmetön yö.
Kohtalon lapsena oot sinä keskellä sen
maailman touhun, tuskan ja tyhjyyden.
Niin sinä kuljet, ikeenäs itsekkyystaakka,
kunniaan himo ja kultaan kuolohon saakka.