Keskellä ihmisten ihminen lienen
pientäkin pienempi näin;
rytmien tanssihin tuskani vienen
— siunaten syntymätäin.
Taivallan otsalla kalpeena vyönä
kahlehet kaipauksen,
tulevain tuntien sirpaletyönä
etsintä tyhjyyden.
Haurahat, huojuvat ilmalinnat
kohotan korkeuteen,
— mainiot maksaa maailma hinnat
nöyrälle narrilleen.
Siipeni nää, ah, liian on heikot
pyrkiä päivähän päin;
viekkahat ystävät, epäilyn peikot,
piinaavat elämätäin.
Varjona vaellan katujen juhlaan
seurana äänetön syön.
Ainoan onneni oudoille tuhlaan
tullessa tuttavan yön.
— — —
Keskellä ihmisten ihminen lienen
pientäkin pienempi vain;
päivästä päivähän hautahan vienen
verevää nuoruuttain.