Laukee lyönti malmirautaan, —
herpoo vanhan viime voimat;
vanhan vuoden viime hautaan
hukkuu huolten hurjat soimat.
Sammuu tähdet, — tuulet vaan
vaikertavat vaivojaan.
Hetken metsän valkee hanki
on kuin valju sairaspaari,
luonto muu kuin kahlevanki,
yllä surman sirppikaari.
Vanha vuosi taakse jää,
uneen uupuu vanhan pää.
Siipiratas ajan uuden
vinhaan käyden tietä vakoo.
Nostaa yöstä vastaisuuden,
mustat mahdit maahan lakoo.
Piirtää pilviin tähdet, muut;
vaihtaa uusiin vanhat kuut.
Lumikentät kera kitein
hohtavat niin helmein lailla.
Hengenheimot veljessitein
suurta aikaan saavat mailla.
Kellon lyönnit toistaa vaan
kahdentoista sointujaan.
Vuotta uutta alkaessa
mieli onnen kuvat kutoo.
Tulevaiseen tuutiessa
aatos kaihoin kauas putoo.
Lumilangat kietoo puun,
kadun kultaa kimmel kuun. —
Sentään siunaan entishetket,
tunnit vainaan, vanhan vuoden.
Aukee aavat aarniretket
uniin uudet ulvut luoden.
Satu vanha, — aika uus',
vanha uuden vastaisuus.