On kypsä puolain,
ja lakka kultaa
jo rimpiniittyjen ylle luo.
Niin kuulaan kirkas on ilman kansi,
puun vihryt lehti jo kalvistuupi
ja syksyn tuoksuja tuulet tuo.
Soi pyssyin pauke,
ja ruohorantaan
ui sorsapoikueet piilohon.
Käy viklat veisaten kivikoilla,
lyö kuhankeittäjä kanneltansa,
ja uunilintu soi uneton.
Öin nousee sirppi
kuun kellan-kalpeen,
maa kastekiteissä kimmeltää.
Veen laineen liplatus vieno lakkaa,
suoheinät nyökkäävät nöyrät päitään,
ja sivit surujaan hyräjää.
On kypsä puolain,
ja lakkamarjat
luo ylle rimpien kultavyön.
Mies riihtä puipi,
soi varstan helske,
ja oljet itkevät alla työn...