1. Isossa hovilinnass' on pidot uljahat,
Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat,
Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää,
Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää.
2. Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen;
Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken.
Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,
Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskeltyä vaan.
3. Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen;
Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen,
Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin....
Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin.
4. Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa,
Ja nuorukainen vanhust' esillen taluttaa:
"Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan,
Kevättä laula mieliin, iloa rintahan!"
5. Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan
Olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan,
Hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät sen
Ne lumivalkeoina valuvat harteillen.
6. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus,
"Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus.
Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön,
Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.
7. Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan;
Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan,
Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin,
Säveltään visertääpi sydämin tykkivin.
8. Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää,
Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää,
Ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa,
Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa.
9. Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan,
Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan,
Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on,
Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
10. Ja huonehess' on niin kuin salainen tenho ois
Kuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää pois
Värähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa,
Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
11. Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää
Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää,
Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat,
Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
12. Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen,
Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden;
Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,
Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
13. Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty hän,
Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän,
Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon
Satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on.