_Juhani Aimola_, verevä, sorja nuorukainen, puettuna verkahousuihin,
mutta köyhähkösti koristeltuun paitaan ja paulakenkiin, tulee _Päivön_
seurassa ulko-ovesta vilkkaasti jutellen.
AIMOLA (huomattuaan Raunin). Terve emännälle taloon. Nyt seinimille
soitot ja tytärten vöille esiliinat siniset ja punaiset. Mutta emännän
poskille punerrus kuin häissä. Taitaa olla tuomiset runsaat, samalla
kertaa niin kihlat ja vaimoiset hunnut kuin ristiäismaljat. (Naurahtaa
iloisesti.)
RAUNI (kuin säikähdyksestä lamautuneena). Olleeko lähelläkin päämies?
AIMOLA. Meltauksen suupuolisuvannolla yövyttiin. Jo ennen meitä
oli asentokuuselle levittäinyt Niklas-päällikkö Ruijanmiehineen.
Päällikkötelttaa jäivät orjat aamulla irti lyömään, kun työnnälsin
viestiveneen myötäsukaan. Ruijalaisten kokat näkyivät jo väylää
hakevan, kun painuin lähimutkasta taipaleelle. Mutta päämies itse
lasketti ylinnä, kuin kuningas punaisessa viitassaan.
RAUNI. Liekin tästä jouduttava tuloatrian hankkeisiin — −.
AIMOLA. Joudu ja liehu, sanoi entinen sulho. Taisi tulla Ilmolaan
yöttömät juhlat. Siltä se ainakin päällikkö näytti, kun sai sanoman,
että poika oli tehty taloon. Vielä tullessa kaappasi Ounaan rannalta
Toste-papin veneeseen ja äyskäsi munkille hyvällä päällä: "Nyt saat,
pappi, sekä vihkimistä että kastamista ja lisäksi juoda umpilukkoon
isoiset kihlat."