_Päivö Kurki_ ilmestyy portaille keihäänpituinen atrain kädessä.
Hän on solakka, voimakas nuorukainen, jonka tummanruskeat
hiukset on kaulurista tasattu, ja jonka koko pukukin osoittaa
päällikkö-pirkkalaisiin kuuluvaksi. Päässä ei ole päähinettä eikä
liiviä tai takkia yllä, mutta paita on ompeluksin koristeltu, housut
ovat sinistä verkaa, jalassa saappaat ja vyöllä vaskikoristeinen
nastavyö puukkoineen. Hän jää atraimen varteen nojaten katselemaan
pihalle päin.
RAUNI (Maaritille). Ja sitten — vesi kanna Helin kanssa kuohupaikasta
kovasta.
MAARIT. On ne itse ennen lapintytöt korvot ja konkelot kantaneet, jos
lienevätkin päällikölle poikia saaneet — − Saman herran halattuja tässä
ollaan kaikki, jos onkin toisia syrjitty ja sysitty — −
RAUNI (ääni mielipahasta väristen, siirtyen vasemmalle etualalle ja
vaipuen jakkaralle). Mene, mene — −
MAARIT. Sitä vaan, että samaa pirkkojen ja hurttain ryöstöveroa ollaan
— −
PÄIVÖ (joka on kääntynyt kuulemaan keskustelua, astuu sisään;
Maaritille vihaa täynnä). Lähde, kun käsketään, ja tee mitä käsketään!
MAARIT (poistuu kiireesti ulko-ovesta, mutta vielä portailta uteliaana
vilkaisten.)
PÄIVÖ. Senkin vaapsiainen — − (Lähestyen Raunia, koskien tätä olkaan.)
Ihanko vapiset mielestä pahasta?
RAUNI (turvattomana). Joka kynnyksellä täällä on kehno ja kehnon tytär
— —
PÄIVÖ (iloisesti; lohduttaen). Turhaan ne toukat _nuorta_ tuomipuuta
purevat. (Istahtaa viereiselle jakkaralle.)
RAUNI (hetken vaiti oltuaan). Moneen toviin katsoin — − sinä vain
nivalla seisoit. (Epäröivän leikillisesti.) Risukalaako käkesit, poika
parka?
PÄIVÖ (uhmaavasti). Ongitin kirokaloja. Ja atraimella iskin pohjasta
marraskalan.
RAUNI (melkein totisesti). Ken sennäköisen hirviön saa, joutuu kylmän
merentytön valtaan.
PÄIVÖ (synkästi). Söin sen paistamatta, vaan en purematta.
RAUNI. Oletpa hirmuinen mies!
PÄIVÖ (hetken vaitiolon jälkeen, ääni värähtäen). Rauni — − ajattelin
sinua ja minua.
RAUNI (kuin tahtomattaan ilostuen). Molempia meitä? Hyvinkö muistit?
PÄIVÖ. Hyvin meitä, pahoin muita. — Ja ne muut, ne juuri ovat
sitä marraskalaa, jota olen pyytänyt koko kevään. Tänään iskin,
jotta atraimenvarsi kourassa vapisi. (Nousten kuin purkaen kauan
pidetyn tuskan.) En kestä tätä enää. Veljeni on kytkenyt minut
tänne kotonurkkiin kuin lannistettavan hirvaan, ei päästä mukaan
markkinoille, ei veronryöstöön eikä sotaan. Viime talvena mies kävi
Tornion ja Matarengin markkinoilla ja nyt on Alattiossa maavoudin
luona asioimassa. Minut joka matkasta kielsi, vaikka nöyrryin anomalla
anomaan. Entä, kun vaadin Niklas veljen mukana Ruijaan? "Pyytäköön
täällä jataverkoilla pientä-kalaa, jotta haivenet tarttuvat leukaan",
murahti, eikä rohjennut Niklas sanoa sanallakaan vastaan.
RAUNI. He vain suvun kuopusta varjelevat liian aikaisin syöksymästä
vaaraan.
PÄIVÖ. Se ei ole varjelemista, se on miehen vaivuttamista suohon ja
mutaan. — Samalla tavalla tuli Niklas veljestä viinaralli ja juoppo.
Hänkin oli kerran valmis miehen töihin, mutta sysättiin syrjään.
Sai pyytää risukalaa kotorannoilla kesästä kesään ja talvet nuhjata
loisten ja koto-orjien isäntänä, kunnes maseni mieheltä tarmo, tarttui
kaulasta Remusen poikaa ja humalassa killisteli häränsilmien vierimistä
Kemijoessa. (Lyhyt vaitiolo.) Henrik on ulvonut aina oman sukukuntansa
sutena. Mutta minä olen astuva suoraan, en vitaan.
RAUNI (vakuuttavasti, ihastuneesti). Ylenet vielä, muita ylemmäksi
korkenet!
PÄIVÖ (lähestyen; kuumasti katsoen). Enkä ole heittävä sen syötäväksi —
− tummaa karitsaa. — Vai oletko mielelläsi Ilmolan talossa?
RAUNI. Verokaritsaa ei auta valitus.
PÄIVÖ. Eikä ole tihutyö ryöstää — ryöstäjältä.
RAUNI (nousten, kauhistuneena). Masenna mielesi, hurja! Älä sellaista
haudo — −
PÄIVÖ (katkerana). Mielitkö emännäksi suureen taloon?
RAUNI (hädässä). En ole emännyyttä käennyt. (Lähestyen, palavasti.)
Etkö ymmärrä — — yksi on outamaillakin kuohuva kaltio — − sen pohjassa
on vaara ja ympärillä vaiva. Sitä pakene, Päivö — −se on ainoa keino —
− niin teen minäkin päivin ja öin — −
PÄIVÖ. Yksinäisin öin olen paennut minäkin, päivin en voi — — enkä
tahdo. (Lähestyen.) Sillä sinun sydämesi on se lähde — −
RAUNI (väistyen). Älä lähesty — — Maaria on sydämeni kilpi ja varjelus
— —
PÄIVÖ (voittavasti). Maariainen olet itse ja sydämesi murtuva ruoko.
RAUNI (kuin hukkuva, rukoilevasti). Jos lienenkin murtuva ruoko, älä
taita minua.
PÄIVÖ. Muut minä taitan, en sinua.
JOHANNA (ulkoa). Päivö, viestintuoja on tulossa!
PÄIVÖ (Raunille). Ethän pahalla muista?
RAUNI. Hyvällä muistan — − (Päivön kääntyessä menemään, puoliksi
itsekseen.) Vielä kirkonkin aidan alla.