JOHANNA. Tiedän, mitä tiedän — — kuulepas: Kokemäen saksa tarjoili
kevätmarkkinoilla hänelle tytärtään ja täytehisen morsianarkun kultia
lupasi, mutta Ilmolan herra levähytti punaista viittaa ja hohotti
vastaan: "Jos ei tarjona paremmat, on sitäkin somemmat. Teen kauppaa
muilla, en itsellä", nauroi ja taputti ukkoa olalle. Niin olet
mielehinen pirkkalaisten päällikölle. Ja pojan kun näkee — perijäksi
papilla kastattaa — — Saat nähdä. (Huomaten Raunin joutuneen yhä
suurempaan hätään.) Kauhistutaanko ilostakin? Toki punastua parempi — —
nuoren naisen.
RAUNi (lähestyen, painautuen kuin suojaa etsien Johannan puoleen;
permannolle lyyhistyneenä). Suojele minua! — — Olen orpo ja koito,
vain ryöstetty saalis — −Ethän voi olla minua auttamatta? Lupaa, ettet
sellaiseen veljeäsi neuvo — − en tahdo.
JOHANNA (suuresti ihmetellen). Kumma tyttö — — Haalogalannin voudin
sisar ja kauppakuntain rikkaimmat perijättäret punastuvat ylpeydestä
Henrik Kurjen heille kumartaissakin. Sinulla on silmissä hätä ja kauhu?
RAUNI (nopeasti). Se on talvisen yön päättymätöntä kauhua. Taattoni
sortui veljesi rinnalta karjalanmiesten keihääseen. Miten maksoi
hän orvolle palkan? Tuli Sarren kotaan, jossa vieraana söi heraiset
juustot ja ytimet, sai veronahat, lahjataljat ja seitapahtaan kunniaksi
syötetyn hirvaan, sen kaiken sai. Mutta hän, hän tuijotteli illan kuin
saalista ilves. Ja yöllä ryösti, häpäisi pyhitetyn hirvaan, raiskasi
neitseen — − ja ruijantulet roihusivat tähdestä tähteen — −
JOHANNA (hyväillen Raunin päätä). Huojenna mielesi, Rauni. Se on ollut−
ja mennyt.
RAUNI (rauhallisemmin). Ei vajene niiltä jängiltä ammuttu tauti. Täällä
on päättömät päivät. Kun kaivolle käyn, se on manalan saivovesiä
täynnä. Lähteet ovat kuumasta läkähtyneet, kun vierelle istun.
(Nousee; kyin unessa.) Vain yksi on kaunis — — kuin tunturin juurella
kaltiolähde. Päivin se nukkuu avoinna silmä. Yöllä se pimeässä herää.
Se vuoroin päilyy, se vuoroin kuohuu kuin sydämessä veri. Mutta — − sen
vierellä ei ole istumista. Jos kaukaakin katsot, on lähelläsi vaara ja
sydämessä vaiva.
JOHANNA (melkein leikillisesti). Haamujako näet kuin lovessa noita?
RAUNI (kuin havahtuen). Niin, taisin höperöitä haastaa. Puolet mieltä
lie mennyt hukkaan, kun on iät kaiket huolista päitset päässä. —
Toki mielelläsi myöntelet: ei ole minusta emännäksi pirkkalaiseen
valtataloon?
JOHANNA (nousten, reippaasti). Sinun on totuttava emännyyteen. Siihen
tulee valmistua: kiireestä kantapäähän arvokkuutta ja mahtia — —, ja
hymykuopat poskien maloon! Kas, noin. Ja nyt tule mukaan, mennään tämän
tytön aittaan. Morsianarkustani näytän, minkälainen on pirkkalainen
emäntä yltä ja päältä. (Mennen ovea kohti.) Tule.
RAUNI (epäröiden). En jouda vielä. Pojan kannan kamarin puolelle. —
Käske Maarit aittamäeltä tänne.