Minä olen tarkkaan määritellyt minkä näköinen olet -- hyvin
tyydyttävästi -- kunnes pääsen päälaellesi, ja siihen takerrun
kiinni. En voi ratkaista, onko sinulla valkoinen tukka vai musta
tukka vai harmaalle vivahtava vai eikö sinulla kenties ole tukkaa
ollenkaan.
Tässä on muotokuvasi.
Mutta siinä on ongelma, pitääkö minun panna kuvaan tukkaa?
Haluatko tietää minkäväriset silmät sinulla on? Ne ovat harmaat, ja
kulmakarvasi pistävät esiin kuin porttikäytävän katto (tuuheiksi
sanotaan sellaisia romaaneissa), ja suusi on suora viiva, jolla on
taipumusta kääntyä alaspäin suupielistä. Katsos vaan, kyllä minä
tiedän! Olet äreä vanha ukkeli, jolla on temperamenttia.
(Rukouskello.)
9.45 i.p.
Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue
läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa
aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja -- minun täytyy,
ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä
et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni
on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on
kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin
itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan.
Esimerkiksi:
En ollut lukenut _Hanhiäitiä_ enkä _David Copperfieldiä_ enkä
_Ivanhoe'ta_ enkä _Tuhkimoa_ enkä _Sinipartaa_ enkä _Robinson
Crusoe'ta_ enkä _Jane Eyre'ä_ enkä _Liisan seikkailuja ihmemaassa_
enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli
naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En
tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin
puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R.L.S. oli Robert Louis
Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt
Monna Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut
koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.
Nyt tiedän kaiken tämän ja paljon muuta lisäksi, mutta näet nyt
kuinka paljon minun on ehdittävä. Mutta voi kuinka se on hauskaa!
Kaiken päivää odotan iltaa, ja sitten kirjoitan ovelleni "varattu"
ja pukeudun sievään punaiseen kylpypukuuni ja turkistohveleihin ja
kasaan kaikki tyynyt selkäni taa vuoteelle ja sytytän messinkisen
koululaislampun viereeni ja luen ja luen ja luen. Yksi kirja ei
riitä. Luen neljää yhtä aikaa. Juuri nyt on esillä Tennysonin runot
ja "Vanity Fair" ja Kiplingin novellit ja -- älä naura -- "Pikku
naisia". Huomaan olevani ainoa tyttö koko korkeakoulussa, jota ei ole
kasvatettu "Pikku naisten" merkeissä. Sitä en ole sentään sanonut
kenellekään (se leimaisi minut _liian_ kummalliseksi). Menin kaikessa
hiljaisuudessa ostamaan sen yhdellä dollarilla kahdellatoista
sentillä viime kuukausirahastani, ja kun ensi kerran joku mainitsee
limonit, tiedän mistä hän puhuu!
(Kymmenen kello. Tämä on hyvin katkonainen kirje.)
Lauantaina.
_Sir_,
Minulla on kunnia ilmoittaa tuoreita tiedonantoja geometrian
vainiolta. Perjantaina saimme loppuun parallelipipedit ja siirryimme
katkaistuihin prismoihin. Huomaamme tien epätasaiseksi ja hyvin
jyrkäksi.
Sunnuntaina.
Joululupa alkaa ensi viikolla, ja matkalaukut ovat esillä. Käytävät
ovat niin täynnä että tuskin kulkemaan pääsee, ja jokainen on
sellaisessa kiihtymyksen kuohunnassa että läksyt menevät aivan
hunningolle. Minulle uhkaa tulla hauska loma-aika, eräs toinenkin
keltanokka, jonka koti on Texasissa, jää tänne, ja suunnittelemme
pitkiä kävelyitä ja -- jos vain on jäätä -- aiomme oppia
luistelemaan. Sitten on vielä koko kirjasto luettavana -- ja kolme
tyhjää viikkoa sitä varten!
Hyvästi nyt, Setä, toivon että sinä tunnet itsesi yhtä onnelliseksi
kuin minä. Sinun alati