_Mr. Setä Pitkäsääri Smithille_.
Lokakuun ensimäisenä.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä pidän korkeakoulusta ja minä pidän sinusta, kun lähetit minut
tänne -- olen hyvin, _hyvin_ onnellinen, ja niin kiihdyksissä joka
hetki että tuskin osaan nukkua. Et voi kuvitella, kuinka erilaista
täällä on kuin John Grier Homessa. En uneksinutkaan, että maailmassa
olisi tällainen paikka. Säälin jokaista, joka ei ole tyttö eikä voi
tulla tänne, ja olen varma että se korkeakoulu, jossa sinä poikana
olit, ei voinut olla näin hauska.
Huoneeni on ylhäällä tornissa, jossa oli tarttuvien tautien osasto
ennenkuin uusi sairaala rakennettiin. Samassa kerroksessa tornia asuu
kolme muuta tyttöä -- eräs yläluokkalainen, joka käyttää silmälaseja
ja pyytää meitä aina olemaan vähän hiljempaa, ja kaksi keltanokkaa,
Sallie McBride ja Julia Rutledge Pendleton. Salliella on punainen
tukka ja pystynenä ja hän tuntuu oikein ystävälliseltä, Julia taas
on kotoisin New Yorkin ensimäisistä perheistä eikä ole huomannut
minua vielä. He asuvat yhdessä, ja yläluokkalaisella ja minulla on
oma huone kummallakin. Tavallisesti keltanokat eivät voi saada omaa
huonetta; ne ovat hyvin harvinaisia, mutta minä sain pyytämättä.
Otaksun että majoitusmestarin mielestä ei ollut oikein pyytää
kunniallisesti kasvatettua tyttöä löytölapsen huonetoveriksi. Näet
että etuja on monenlaisia!
Huoneeni on lounaisnurkassa ja siinä on kaksi ikkunaa ja näköala.
Kun on kahdeksantoista vuotta elänyt silmälläpidon alaisena
kahdenkymmenen huonetoverin kanssa, tuntuu rauhoittavalta olla yksin.
Nyt vasta minulla on ensimäinen tilaisuus tutustua Jerusha Abbottiin.
Luulen että rupean pitämään hänestä.
Luuletko että sinä rupeat?
Tiistaina.
Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy,
pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä
ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä
pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa
on julmetun hauskaa -- niitä pidetään ulkona urheilukentällä
iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma
on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat.
Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt -- ja kaikista
onnellisin olen minä!
Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin
(Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi
juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla
urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen
mukaan?