"Paikallisväri."
Muutamat yläluokkalaiset olivat keksineet uuden huvituksen
lieventääkseen odotuksen tuottamaa ikävää päivällispöydässä,
sill'aikaa kun Maggie oli keittiössä ruokaa noutamassa. Leikki
oli nimeltään "paikallisväri", jonka se oli saanut Patty Wyattin
kunniaksi hänen englanninkielen luennolla antamansa mainion
määritelmän vuoksi: "Paikallisväri on se, mikä saa valheen näyttämään
todelta." Leikin tarkoituksena oli nähdä, kuka voisi kertoa suurimman
valheen ilman että se tulisi huomatuksi; ja yksi sen säännöistä
vaati, että uhrit oli paljastettava ennenkuin he lähtivät pöydästä.
Patty oli leikin varsinainen alkuunpanija, mestaripelaaja ja sen
lopullinen uhri. Itse parooni Munkhausen olisi ällistynyt muutamista
hänen keksinnöistään, ja hän kertoi juttunsa sellaisella rehellisellä
avomielisyydellä, että kaikkein liioitelluimmatkin niistä tulivat
uskottaviksi.
Alkuperäisessä muodossaan olisi leikki voinut olla aivan viaton,
mutta kun sääntöä ei aina kylliksi huolellisesti seurattu, alkoi
koulussa liikkua mitä arveluttavimpia häväistysjuttuja.
Muutamana päivänä kun Patty pistäytyi erään "nahkiaisen" huoneeseen,
tapasi hän siellä lapsukaiset innokkaassa keskustelussa kertomassa
toisilleen kaikenlaisia juorupuheita.
"Minä kuulin eilen mitä hassunkurisimman jutun professori
Winterista", piipitti yksi nuorimmista.
"Kerro se meille. Mikä se oli?" huusivat kaikki kuorossa.
"Minä tahtoisin kuulla jotain oikein hassua professori Winterista;
hän on juhlallisimman näköinen mies mitä olen koskaan nähnyt",
huomautti eräs toinen.
"No niin", alkoi yksi lapsukaisista, "hän näyttää aikoneen mennä
naimisiin viime viikolla, ja kutsut oli lähetetty ja vieraatkin jo
saapuneet, kun morsian tuli äkkiä katumapäälle."
"Todellako? Kuinka hassua!" huusivat kaikki yhteen ääneen
"Nii-in; ja papilla ei ollut muuta neuvoa kuin lykätä seremoniat
tuonnemmaksi."
Pattyn veri jähmettyi. Hän tunsi jutun. Se oli hänen omia tuotteitaan.
"Mistä ihmeestä te olette kuulleet sellaisia järjettömyyksiä?" kysyi
hän ankarasti.
"Kuulin Lucille Carterin kertovan sen Bonnie Connaughtin huoneessa
eilisiltana", vastasi eräs tytöistä rohkeasti, varmana siitä, että
hän oli kuullut sen luotettavasta lähteestä.
Patty julmistui. "Ja tietysti jok'ikinen tyttö, joka sen kuuli, on
jo kertonut ainakin yhtä monelle muulle tytölle. No niin, siinä ei
ole sanaakaan totta. Lucille Carter ei tiedä, mitä hän puhuu. Onpa se
hauska juttu, eikö?" lisäsi hän ivallisesti. "Näyttääkö professori
Winter siltä, että hän koskaan uskaltaisi esittääkään tytölle
sellaista, vielä vähemmin naida hänet?" Ja hän asteli ylväästi
huoneesta ja kiiruhti Lucille Carterin luokse.
"Lucille", sanoi Patty, "mitä sinä oikeastaan ajattelet levittäessäsi
tuota juttua professori Winterista?"
"Itsehän sinä sen kerroit minulle", vastasi Lucille.
"Minä kerroin sen sinulle!" sanoi Patty suuttuneena. "Mutta sinä
kananpää, et kai tarkoita, että sinä uskoit sen. Minähän leikin
'paikallisväriä'."
"Mistä minä sen tiesin? Sinä kerroit sen niinkuin se olisi ollut
totta."
"Luonnollisesti", sanoi Patty; "sehän on pelin tarkoitus. Sinä et
olisi uskonut minua, jollen minä olisi tehnyt niin."
"Mutta sinä et sitten sanonut, ettei se ollut totta. Sinä et
noudattanut sääntöä."
"Minä en pitänyt sitä tarpeellisena. En olisi milloinkaan luullut,
että kukaan uskoisi niin järjetöntä juttua."
"En minä voi käsittää, kuinka se voisi olla minun syyni."
"Tietysti se oli sinun syysi. Sinun ei pitäisi levittää pahanilkisiä
juttuja koulusta: se on loukkaavaa. Juttua kerrotaan parhaillaan
kaikkialla ja professori Winter on luultavasti kuullut sen itsekin.
Hän reputtaa teidät jok'ikisen loppututkinnossa kostoksi siitä;
katsohan vain, eikö hän tee sitä." Ja Patty läksi pois jättäen
omantunnon vaivaaman ja suuttuneen Lucillen yksikseen.
Noin kuukautta ennen "paikallisvärin" esiintymistä oli Patty
antautunut uuteen toimintaan, jota hän nimitti puolueettomasti
"yleisen mielipiteen muovailemiseksi" ja "sanomalehdistön
kohottamiseksi." Hänestä oli nimittäin tullut "Saturday Evening
Post-Despatch'in" kirjeenvaihtaja.
Seuraava päivä senjälkeen kun Pattyllä oli tuo tavallista kiivaampi
sananvaihto Lucillen kanssa, sattui olemaan perjantai ja Pattyllä
oli kova työ viikottaisessa "yleisen mielipiteen muovailemisessaan."
Oli ollut kovin kuiva viikko, eikä ollut mistä kirjoittaa seuraavan
päivän numeroon.
Hän meni uudelleen tutkimaan ilmoitustaulua ja keksi siellä uuden
ilmoituksen, joka oli edellisellä kertaa jäänyt häneltä huomaamatta:
"Perjantaina, tammik. 17 p:nä. Professori James Harkner
Wallis Lick Observatory'sta luennoi kello kahdeksan aineesta
'Tähtisysteemiteoriat'."
Patty katseli välinpitämättömänä ilmoitusta, tuntematta vähintäkään
mielenkiintoa tähtisysteemiteorioihin. Lyhyessä selostuksessa
luennoitsijasta, joka oli liitetty ilmoitukseen, huomautettiin
kuitenkin, että professori Wallis oli yksi enimmin tunnettuja nykyään
eläviä tähtitieteilijöitä ja oli tehnyt huomattavia alkuperäisiä
keksintöjä.
"Jospa tietäisin jotain tähtitieteestä", ajatteli hän epätoivoissaan,
"niin voisin kirjoittaa hänestä huomiseen numeroon."
Eräs Pattyn tutuista sattui juuri tulemaan ilmoitustaulun luo.
"Oletko koskaan kuullut tuosta miehestä?" kysyi Patty osoittaen
ilmoitusta.
"En koskaan; mutta minähän en lue tähtitiedettä."
"En minäkään", sanoi Patty; "olisipa hauska kuulla, kuka hän on?"
lisäsi hän ajatuksissaan. "Hän näyttää olevan hyvin kuuluisa, ja
haluaisin todellakin tietää hänestä jotain."
Tytön silmät lensivät hämmästyksestä selälleen. Tällainen puhe Pattyn
suusta ei hänestä tuntunut ollenkaan sopivan yhteen hänen maineensa
kanssa: ja joka kerta kun hänen läsnäollessaan vakuutettiin,
että Patty oli loistava ainoastaan pintapuolisesti, puolusti hän
pontevasti, että Patty oli paljon syvällisempi kuin moni luulikaan.
Hän mietti hetkisen ja sanoi sitten; "Lucille Carter lukee
tähtitiedettä; hän varmaankin tietää hänestä."
"Aivan niin. Sen olen unohtanut"; Ja Patty kiiruhti Lucillen
huoneeseen.
Hän tapasi siellä ison joukon tyttöjä istumassa siellä täällä ympäri
huonetta, keskustellen Maeterlinckin murhenäytelmistä.
"Mitä täällä on?" kysyi Patty. "Jotkin kekkerit?"
"Oh, ei", vastasi Lucille; "ainoastaan näytelmäteorian oppikurssin
ylimääräinen istunto. Älä ole peloissasi; täällä on myöskin sinun
huonetoverisi istuen ikkunapenkillä."
"Hei, Pris. Mitä sinä täällä teet?"
"Olen tietysti vierailulla. Mitä sinä sitten teet? Luulin sinun
kirjoittavan artikkeliasi joutuaksesi kanssani kaupunkiin
päivällisille."
"Niin teinkin", sanoi Patty, "mutta alkoi tuntua niin yksinäiseltä."
Keskustelun käännyttyä jälleen Maeterlinckiin käytti Patty
tilaisuutta hyväkseen ja kysyi Lucillelta: "Kuka se tähtitieteilijä
on, joka aikoo luennoida tänä iltana? Hän on oikein kuuluisa, eikö?"
"Hyvin kuuluisa", sanoi Lucille. "Professori Phelps puhui hänestä joka
päivä viime viikolla."
"Mutta missä sitten on tuo Lick'in observatorio?" kysyi Patty. "En
voi kuolemaksenikaan, muistaa, onko se Californiassa vai missä
maailman ääressä."